Enpäs ollut moniakaan vuosia vanha, kun pois muutettiin. Muistot on miniatyyrikokoisia. Onhan niitä toki vuosien varrellakin tarttunut. Silloin joskus lapsena kun pystyi pyörimään kupperiskeikkoja pyykkitelineen poikkipuussa kolauttamatta päätä maahan, leikkimökin ovi oli suuri ja raskas, talon kellari oli pimeä ja pelottava, tonttia oli niin, ettei pienin jaloin perimmäiseen nurkkaan varmasti edes yltänyt.
Aika kultaa muistot. Ei ole pelottavaa kellaria, ei edes raskasta ovea. Pyykkitelineen poikkipuussa en edes koita kuperkeikkoja. Noh, kyllä tuohon pihaan nyt pottumaa mahtuisi.
Varmasti jokaisen synnyinkotiin liittyy kultaisia muistoja. Kesän "mökkireissut" synnyinkodille on olleet unohduiksissa elämänmuutosten vuoksi, mutta jos loppukesää kohden skarppaisi. Unohdettu on nurkat, ruoho rehottaa, pottuja ei ole istutettu, kärpäsiä ikkunalaudat täynnänsä. Lupaan, etten unohda, en tänäkään kesänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti