lauantai 28. kesäkuuta 2014

Mönkä


Jos aamu menee mönkään on viisain järjestää itsensä lenkille. Stamina ja aurinko on pettämätön yhdistelmä, hiki virtaa ja päivä pelastuu. Päälle kuravelliltä maistuva smoothie ja johan alkaa maailma kirkastua!




Someron Ecotekola tarjosi kotipuhteet. Neljä oli, sain hillittyä itseni. Pilkkahinnalla. Vuoden on vintillä Tapiovaaran Domukset olleet tuhannessa palassa, joten kevyet päällisten vaihtamiset on ehkä enemmän juttuni juuri nyt..





Isomummilla käytiin herkuttelemassa. Söin tusinan perunoita, kulhollisen hölskykurkkua ja päälle pari kulhollista jäätelöä. En välttänyt ähkyä, en edes yrittänyt. Kolmevee esitteli vuosikkaalle miten hampaita kasvatetaan. Ihanan yksinkertainen on lapsen ajatusmaailma.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Puhdasta, läheltä


Oi miten olenkaan odottanut! Juhannuksen korvilla aukesi jälleen "kotikulmille" Kärkäisen puutarhan kesämyymälä. Kolme itselle tärkeää asiaa toteutuu; läheltä, luomua ja ilman välistävetäjiä. Kärkäiseltä olen ostanut myös mansikat menneinä vuosina, luomuna toki. Pysähtykää toki muutkin kymppitien varteen ostamaan evästä!

torstai 26. kesäkuuta 2014

Kolmeakymppiä kohden


Neljännes vuosisatainen täynnä. Tänään sitä ollaan jo lähempänä kolmekymppisiä kuin kaksikymppisiä. Muutama vieras poikkesi ja kakkuakin saivat. Kiitos heille, kylässä saa aina käydä.

Kakkua saivat syödäkseen myös työtoverit. Haikeita jäähyväisiä jätettiin, takaisin palaamisesta puhuttiin, kauniita sanoja kuultiin ja loppupäivästä vedet silmissä naurettiin, hiukan itkettiinkin. Kuusi vuotta sitten aloitin talossa muutaman päivän sijaisuudella ja samassa paikassa olen edelleen. "Juniori" on ehtinyt hoitaa jo satoja lapsia, saanut maailman parhaan pohjan työhön ensimmäisten vuosien yhteistyöstä jo eläköityneen konkarin kanssa, kokenut raskaan, vaativan ja erittäin opettavan kevään isompien lasten parissa. 

Seuraavat puolivuotta, todennäköisesti vuodenkin äidin rakkautta ja lämpöä tarvitaan kipeimmin kotona. Tulen taatusti kaipaamaan aikuisia kontakteja ja yhteenkuuluvuutta työtiimin kanssa. Kiitän jokaisesta päivästä työssäni, huonoistakin. Heikot hetket kasvattaa, hyvistä saa voimaa.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Voihan vaippa!

Siinä hän seisoo. Kymmeniä metrejä pitkän vaippahyllyn edessä naapurikunnan Prismassa. Vierestä suhaa ohi vanhempia pienokaiset kärryissä, nappaa toiselta puolelta pari pakettia vaippoja ja toiselta puolelta lavallisen korviketta. Koen olevani yksin. En tiedä miten kuuluu toimia. 

Nature Baby kertakäyttövaipat osuu silmiin. Kuulostaa eniten omalta jutulta. Vastenmielisesti nostan paketin ostoskärryihin ja kurkkaan hintaa, noin 10e. Ajatella nyt, että heittäisi rahaa roskikseen. Kuka syö kotonaan kertakäyttölautasilta tai nukkuu kertakäyttölakanoissa?

Kävelen muutaman askeleen, kunnes nakkaan paketin takaisin hyllyyn. Ehdin kävellä hyllyn päähän, kunnes palaan ja taas nostan paketin kärryihin. Seuraavan kerran palaan liki kassalta palauttamaan paketin hyllyyn. Omatunto ei antanut periksi ostaa kertakäyttövaippoja. Ei enää. Jokin on muuttunut.



Käytin lapsellani kertakäyttövaippoja ensimmäisen vuoden öisin, päivät on aina kestoiltu. Yksinkertaisesti vaativan vauvan kanssa ei ollut muuta vaihtoehtoa. Rikkonaiset yöt, maksimissaan parin tunnin yhtämittaiset unet kerralla. En edes halunnut ajatella perehtyväni toimiviin vaipparatkaisuihin.

Elämä muuttui, yöheräämiset hieman väheni ja viimeisen vuotensa ennen kuivaksi oppimista lapsi oli täysin kestovaipoissa. Löysin sopivan setin yövaipatukseen ja homma kävi kuin kertakäyttöisillä. Vaipattaminen oli ihanaa ja surullisena luovuin vaipoista lapsen oppiessa kuivaksi alle 2-vuotiaana. Yövaipat pyöri kuvioissa vielä puoli vuotta eteenpäin.


Siinä ne nyt on seissyt yli vuoden hyllyssä. Aikaansaamattomuus on jättänyt yövaipat vielä kaappiin jopa valmiiksi täytettyinä. Ehkä jokin sisällä on toivonut pientä vaipatettavaa.. Ihan salaa vain.

Olen tyytyväinen, että jätin kertakäyttövaipat vielä Prismaan. Uusi tilanne on täysi arvoitus ja tajusin myös lähikaupasta löytyvän kertiksiä mikäli paniikki iskee. Yritän saada raahattua sen paketin vaikka itkien kotiin, jos tilanne näin vaatii. Toivotaan, että viipottaja pukee mielummin iloisen värisen kestovaipan kuin aneemisen ja tylsän kemikaalivaipan.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannusyö


Viime yönä. Yksin. Vastarannalta kuului nuorison juhlinta. Kävelin pitkin lapsuuden hiekkateitä, haistelin kesän tuoksuja, koitin tallettaa muistoja mieleen. Lämpötila viiden asteen hujakoilla, sormet paleli, olisi tarvinnut lapaset. Onneksi ukki lämmitti juhannussaunan.

Jutustelin lehmien kanssa tovin. Eivät ne tainneet ymmärtää. Louskuttelivat siinä vaan leukoja ja höristelivät korviaan laumassa. Uteliasta sakkia.


perjantai 20. kesäkuuta 2014

Hannusta!

Viikko sitten kysyin työkaverilta miksi perjantai on merkitty vapaaksi. Mokoma nauroi. Juhlapyhät ei elämää liikuta.

Tänään liikutti. Käytiin Hämeenlinnassa ystäväperheen luona. Pienet tytöt leikki keskenään, uskomattoman sopuisastikin. Äidit sai höpistä juttujaan ja tämä täti pääsi tutustumaan perheen "pikkumieheen". Uskomatonta miten pieni vauva voi olla tyytyväinen elämäänsä. Siinä hän sai äidin rinnan päällä vedellä sikeitä kantoliinassa, hiukan otettiin tissistä sapuskaa ja välillä nauratettiin kaikkia ympärillä liikkuvia ihmisiä. Suorastaan herttainen pieni ihminen. Toivottavasti nähdään taas pian!

Yökyläilemään tultiin mummille ja ukille. Maaseutuajelua, synnyinkodin tunnelma, ukin herkkukaapit.. Kyllä se juhannus näinkin ohi pyyhältää, vallan mainiosti.


Kuvat mummin ottamia.
 

Juhannus on omalla kohdallani myös haikea aika. Luonnon osalta vuoden kauneimmat hetket alkaa olla ohi, päivä päivältä hiljalleen hiipivän syksyn merkkejä alkaa tulla enemmän. Rakastan erityisesti kevättä, jolloin pellot alkaa vihertää, koivut on hiirenkorvalla ja linnut aloittaa laulunsa. Onneksi kesää on vielä paljon jäljellä, monet hyvät ja ikimuistoiset hetket elämättä. Muistetaan nauttia jokaisesta päivästä, edes pienestä hetkestä. On sitten muisteltavaa talven kylminä iltoina teekupposen ja sisäpuhteiden äärellä...


Rentouttavaa ja rauhallista juhannusta!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Erityinen

Hän nostaa lapsen sänkyyn, peittelee unille, silittää poskesta ja toivottaa kauniita unia. Tarvittaessa ja tarvitsemattakin istuu viereen, silittää hellästi sormenpäillä. Kiertää sormella kasvoja, silittää ripsiä, käy sormet yksitellen läpi siirtyen selän silittelyyn. Raskaasti ja hellästi, koko kämmenellä. Iiiisoa ympyrää, hitaasti ja aina vain hidastaen. 

Joku pistää hanttiin, ei halua kosketusta. Kieltäytyy viikko ja kuukausi toisensa jälkeen. Ei edes hiljalleen hivuttaen auta. Ei taimen pitäisi nukahtaa yksinäisyyteen. Haluan olla läsnä, pitää kättä vierellä, silittää tyynyliinaa jos ei muuta sallita. Antaa tunteen nukahtamiseen saakka, että joku on vierellä. 

Sitten tulee eräs Erityinen, joka ei juuri koskaan luovuta. Metelöi, laulaa ja mylvii. Otan kainaloon sohvalle, pidän hellästi, mutta raskaasti, rauhoittavasti. Silitän sormia aina kun sallitaan. Laulan Tuiki tuiki tähtöstä, hän mukana omalla kielellään. Laulan, hidastan ja lopulta hyräilen. Kuluu tunti, kello naksuttaa seinällä, makaan silmät kiinni ja keskityn hengittämään raskaasti, kuin nukkuisin. Puoli tuntia häviää hiljaisuuteen. Herään, säikähdän ja avaan silmät. Vieressä makaa pienet ruskeat nappisilmät, iloinen ilme kasvoillaan, moiskauttaa pusun suoraan suulle ja toivottaa omalla erityisellä kielellään huomenta. 

Yksi nukkui, toinen valvoi. Aivan kuten pitikin. Näitä hetkiä jään kaipaamaan. On niin helppo vain sulkea ovi ja jättää niin hyvät kuin huonotkin hetket työpaikalle.

Kolme työpäivää jäljellä ennen mittaamattoman pitkää "lomaa". Toivottavasti Erityisiä on vielä silloinkin kun palaan takaisin töihin. Uskon niitä olevan, aina.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Laskettuaika

Jokainen raskauden ja synnytyksen kokenut nainen varmaan muistaa viimeiset viikot ennen vauvan syntymää. Itselläni ei ole kokemusta pitkäveteisestä yliviikkoisesta odottelusta, päivien laskemisesta käynnistykseen, pakahduttavasta olotilasta tai jatkuvasta seurannasta loppuvaiheessa. Onneksi. 

"Laskettuaika" lähenee. Enää puhutaan viikoista, kohta jo päivistä. Elämä muuttuu, heittää tutut rytmit ja kaavat aivan sekaisin. Tunteet vaihtelee laidasta laitaan; iloa ja odotusta, kauhua ja pelkoa. Onneksi kaikki kuuluu asiaan. Elämää ei voi tietää ennen kuin sen elää. On syntymässä aivan uusi yhtälö, uusi perhe.



Kun odotusaika on lyhyt, vain viikkoja, iskee uutta tavaraa karttavalle ihmiselle kauhu mistä saada tarpeeksi tarvikkeistoa uudelle ihmiselle. Totuus iski kirpputorilla tajuntaan, kun totesin, ettei leikki-ikäisten vaatetta olekaan jokaisessa pöydässä tarjolla. Puhumattakaan siitä minkä kokoinen hän on, ruumiinrakenne, mieltymykset, kengän koko.. Hakuammuntaa. 

KIITOS teille poikalasten äideille, jotka olette olleet tukemassa. Olen saatu lahjoituksena vaatteita ja leluja, tarjottu on jopa enemmän kuin pyydetty. Ihmisillä on halu auttaa tavalla tai toisella, osa lahjoittajista on itselleni tuttuja vain nimimerkkinä foorumilla. Lupaan lahjoittaa kaiken meille sopimattoman eteenpäin taholle, joka toimittaa vaatteet ja lelut niitä vielä kipeämmin tarvitseville.

Lapselleni ompelin hetki sitten mekon pellavakankaasta hellepäiviksi. Surautin kaavaa (Juju-kirjan Maatuskamekko) muokaten paidan uudelle veijarille. Pyrin sukupuolineutraaliin lopputulokseen, mutta katsotaan nyt päätyykö tämä silti hamekansan käyttöön. Työn alla on samainen paita selkävetoketjulla ja mustalla tähdellä varustettuna, jos tämä ei käyttäjälle kelpaakaan.

 
 
Lopuksi tarjoan vielä pyykinpesuhehkutuksen. Parasta kirpputoreilla on likaiset, helposti korjattavat tai nappivikaiset vaatteet. Ne muutaman kymmenen senttiä maksavat alunperin hyvinkin arvokkaat vaatteet, joista näkee jo kaukaa, että tahrat saa poistettua, rikkoumat korjattua ja napit ommeltua. Kannettu on kotiin villatakkeja ja ulkoilupukuja, suorastaan järkyttävässä kunnossa olevia. 

Kategoriaan mahtui myös yllä oleva Name It-takki. Maksoi 0,60e, kauttaaltaan pinttyneitä ruskeita kuraläiskiä täynnä. "Kauppatakki" kuului ostettavien listaan. Takki sai liotuksen, sappisaippuakäsittelyn, tarpeeksi pitkän vaikutusajan ja 60 asteen pesun. Ei ainuttakaan tahraa ja pitkä käyttöikä edessä. Kertakäyttökulttuuria vastaan kannattaa taistella, ei vaatteiden valmistus ilmaista ole. Etenkään eettisesti.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Blogihaaste

Elämässä on tiettyjä asioita, jotka jää pyörimään mieleen ja sieltä sitten kummittelee päivittäin, viikoittain tai kuukausittain. Vältelläkseni edelleen siivousta ja pellavakankaiden kuivuessa narulla en voi aloittaa edes ompelua, joten vastaan vihdoinkin KUUKAUSIA roikkuneeseen Jaanan blogihaasteeseen, huokaisen syvään ja heitän asian aivojen syövereistä keskeneräisistä valmiiden joukkoon. Oikaisen, mutta vain hieman.

Koska olen auttamattomasti myöhässä en jatka tämän haasteen levittämistä. Seuraamiani blogeja näkee listan sivun oikeassa laidassa, joten olkaa hyvät ja tutustukaa omatoimisesti ihmisiin, joiden elämä jollain tapaa täällä suunnalla ilostuttaa. Kiitos Jaanalle haasteen heittämisestä, saa heittää toistekin!

11 asiaa minusta

- Pelkään sammakoita. Kuollakseni. Tai en itse eläintä vaan sitä ääntä ja tunnetta, kun iso rupikonna liiskaantuu pimeällä lenkkipolulla sateisena syysiltana lenkkarini pohjaan. Tosin näin ei ole vielä koskaan tapahtunut.

- Rakastan nukkumista. Tunnetta, kun saa pään laskea tyynylle ja nukahtaa alle puolessa minuutissa. Haaveissani nukun koko yön heräämättä kertaakaan.

- Pyrin välttämään lisäaineita ja tongin pakkausselosteet liiankin tarkasti. Kas, kun en käytäkään eineksiä tai muita valmistuotteita.

- Inhoan marjastusta. Silti kerään joka kesä pakastimen täyteen marjoja.

- Pyrin ostamaan kaiken mahdollisen kierrätettynä ja inhoan kertakäyttökulttuuria. Tällä viikolla etsin jopa vetoketjut ompeluksiin kierrätyksestä.

- Vaihdoin autoni mieluusti kymmenen vuotta vanhempaan ja oi niin paljon parempaan ysäri-Corollaan. Täytyy sitä tuntumaa olla.

- Oksennan yhdestä siideristä. Teininä nolotti, nykyään olen oikein sujut ruoansulatukseni kanssa.

- Olen elänyt erittäin hyvän ja tasapainoisen lapsuuden, josta saan kiittää vanhempiani ja maalaiselämää. Asian olen tajunnut vasta aikuisena työni ja PRIDE-valmennuksen jälkeen.

- En käytä mitään kemikaaleja pyykinpesuainetta lukuunottamatta. En hygieniassa, kauneudenhoidossa tai kotona.

- Omaan pääkopallisen haaveita. Haaveita vain.

- Itken aina ja joka tilanteessa. Ilosta ja surusta. Aina vedet silmissä. Tunteilija.


Vastaukset Ihana talo maalla -blogin emännän kysymyksiin

1. Mikä on parasta ajanvietettä silloin kun olet yksin?

- Yksin? En ole koskaan yksin, lähes aina lapsi on läsnä elämässäni. Jos joskus moinen vahinko käy niin siivoan, painun lenkille tai neulon.

2. Mikä on paras kirppislöytösi ikinä?

- Niin monia, monia.. Käytetyimpiä ja rakastetuimpia varmasti  on olleet 100% villaiset neuletakit niin itselle kuin lapsellekin, nämä kun tuntuu olevan kiven alla nykypäivänä. Rahallisesti varmasti uusi Marimekon Rimmi-laukku 0,50e.

3. Kenen julkkiksen ottaisit mukaasi autiolle saarelle?

- En kummemmin harrasta julkkisten tuntemista, mutta Sipe Santapukki tuli ensimmäisenä mieleen. Hiukan samaa ajatusmaailmaa ja muutoinkin ihan järkevän oloinen kaveri. Olga Temonen olisi myös vahvoilla ekologisuutensa ja sijaisvanhemmuutensa kanssa.

4. Minkä kirjan olet lukenut useampaan kertaan?

- Olen todella huono lukemaan kirjoja eli vastaan varmasti Mikko Mallikas rakentaa helikopterin. Lapsen suosikkikirja, erittäin huono sellainen mielestäni. Todellisuudessa Pikku Prinssi on kirja, jonka luen aina uudestaan ja uudestaan lapsille, koska tykkään siitä niin kovin itse.

5. Milloin olet viimeksi saanut olla itsestäsi ylpeä?

- Viimeisten viikkojen aikana useastikin. Kevät on omassa työssä sellaista aikaa, kun kehuja satelee ja työssä palkitaan. Paljon halauksia, kauniita sanoja ja onnellista itkuakin raskaan puolivuotisen jälkeen.

6. Mikä on mielenkiintoisin omistamasi esine?

- Vanha vihreä lipasto lapsen huoneessa. Kyseinen lipasto herättää esineistössä eniten niin ihastusta kuin vihastustakin.

7. Mikä on päähänpinttymäsi?

- Pyrin kovin avoin olemaan asioille, mutta tiettyjä ennakkoluuloja/olettamuksia omaan ja se ärsyttää itseäkin.

8. Mikä nyppii sinua eniten ihan tavallisena arkipäivänä?

- Ainainen kiire. Viikossa on liian vähän tunteja itselle tärkeille asioille.

9. Mitä tekisit toisin? 

- Koulussa olisin opiskellut englantia niin selviäisin työssäni vähemmällä käsien huitomisella.

10. Mikä on ollut mieleenpainuvin matkasi ja miksi? 

- Matka? En harrasta matkustelua. Viime kesäinen kolmikirjaimisen-foorumin "leiri" lapsuudenkodillani useiden äitien ja lasten kanssa on jäänyt lämpiminä muistoina mieleen.

11. Mitä haluaisit kysyä itseltäsi ja mitä vastaisit?

- Mitkä fiilikset on nyt? Ihana päivä takana, muistoja talletettu, lämpimiä hetkiä koettu, iloa ja naurua nähty. Pää särkee ja pitäisi olla nukkumassa. Päivän paras hetki.

Laiskimusten lauantai

Muistan jo kouluajoilta miten keksin kummasti kaikkea muuta aktiviteettia, kun oli aika lukea kokeisiin. Ilmankos en niin menestyvää sorttia ollutkaan lukuaineissa.. Ensi viikolla meille on tulossa vieraita, ainutlaatuisia sorttiaan, ennen tapaamattomia henkilöitä. Tiedän näiden vieraiden vuoksi kuuraavani huushollia puurohiutalepurkkien sisustoja myöten lähipäivinä, joten lauantaina on hyvä lorvia!

Päikkäriaikaan pyyhkäiltiin (taas) Korteniemen perinnetilalle. Luvassa oli Perinnepäivä, joka tosin kiinnosti selkeästi meikäläistä enemmän kuin lasta. Perinnepäivänä saatiin tutustua mm. nokkosen kehruuseen, saippuan keittoon, vihdan tekoon, pyykkäykseen, tuohitöihin, korien, neulakintaiden ja perunajauhojen valmistukseen sekä köyden punontaan. Savusauna oli lämpimänä, mutta vilukissa ei rohjennut luopua villoistaan tällaisella kelillä. Tarjolla oli paljon katoavaa kansanperinnettä, joita vaalivia vanhoja ja erityisesti nuoria taitajia arvostan todella. Niin paljon olisi opittavaa, mutta tässä elämäntilanteessa pienen lapsen kanssa ei taida aika riittää kuin karjalanpiirakoihin ja neuletöihin. Onneksi nuorella ihmisellä on koko elämä aikaa oppia "uutta"!

Kotiintuomisiakin saatiin Korteniemen taitajilta, mutta niistä myöhemmin. Jotain niin kaunista ja ainutlaatuista. Vallan sydän sulaa.

Valitettavasti Korteniemestä ei ole tällä kerralla ainuttakaan kuvaa, koska omaan yhteishuoltajuuden kälyni kanssa kameraan ja kas kas kun se juuri tänään ei meidän huushollissa oleillut. Heinäkuun tapahtumista lupaan kuvia, voitte olla varmoja!


Vastarannalla Jurvalan kartano Somerolta

Lorvimista jatkettiin isomamman ja -pappan mailla. Kuinka hauskaa lapsesta onkaan heitellä kiviä ja hiekkaa veteen, kuvitella oksia kaloiksi ja ihailla mökkivarustusta. Pienen ihmisen suusta kuultiin monta kommenttia lampuista ja huonekaluista. Matkalla ihaili jopa vanhaa harmaata latoa ja harmitteli kun ei kamera ollut mukana. Niin on äitinsä tavoille opettama lapsi! 



Ukki oli onkinut lehtikeräyksestä kirjallisuutta vuodelta 1921. Kerrankin lääketieteen kirja, joka oikeasti kiinnostaa! Tiedänpäs mitä teen illan hiljennyttyä, kun talossa on täysi hiljaisuus ja taustalla kaikaa vain pienen ihmisen tuhina.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Pariton vai parillinen


Yksi lapsi tuo mukanaan vastuun, huolen, stressin, sitoutumisen, riidat ja unettomat yöt. Toki lapselta saa enemmän; iloa, naurua, rakkautta, halauksia, pusuja ja joskus jopa rakkauden tunnustuksia. Paljon se ottaa, mutta enemmän antaa. Uskon, että kahden kanssa asiat kolminkertaistuu. Hyvässä ja pahassa. 

Itse olen kasvanut kahden velikullan kanssa. Molemmat olleet valitettavan rauhallisia persoonia ja sisupussia olkimullia aina jaksoi harmittaa, kun ei koskaan ollut tappelukavereita. Enpä kyllä muista juurikaan mitä olisimme lapsena yhdessä leikkineet, ehkä ne oli liian arkisia asioita muistiin jäädäkseen. Oikeastaan aikuisena vasta olemme lähentyneet ja ennenkaikkea löytäneet yhteisen huumorin!

Kuvissa esiintyy serkukset, ikäeroa yksi vuosi ja viisi päivää. Monet kiukut on kiukuteltu ja nykyään nuo kaksi on erinomaiset kaverukset. Serkku on tärkeä, äärettömän tärkeä.

Liki yhtä paljon kuin serkukset tykkää toisistaan tykkää meikäläinen "puhalluskukiksi" muuttuneista voikukista. Ehkä kaunein kukka koskaan. Oikeesti. Ei vastaväitteitä.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Juhlahumua


Jos olis puolikin tusinaa lapsia niin jo siinä huusholli olisi monta päivää vuodessa puunattuna. Kun ei ole kuin yksi lapsi niin onhan sitä kaksi päivää vuodesta siistiä. Lähti lapasesta (taas), aamulla pesin sairaslomalaisena lattialistoja ja hyvin suunniteltu kakku muuttui taas aivan muuksi mielikuvituksen tuotokseksi matkan varrella. Mukavat pirskeet takana ja nyt saa taas sekottaa huushollinkin!

Pssst.. Oli huushollissa enemmän kuin kuvissa näkyvät kaksi vierasta. Ehkä tusina, suunniltees. Ja oli pari huushollinvahtiakin.



sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Pikkupoika


Muistan miten aikoinaan vihasin istua autossa keskipaikalla takapenkillä. Isoveli oli toki isompi, pikkuveli vielä turvaistuimessa. Minulle luvattiin, että silloin, kun pikkuveli ei enää turvaistuinta tarvitse saa hän pienimpänä siirtyä keskipaikalle. Päivää ei koskaan tullut, pikkuveli oli isosiskoa suurempi turvaistuimesta päästyään. Jumituin pysyvästi keskipaikalle.

Tänään on juhlittu pikkuveljen eskarista pääsyä... eikun ammattikoulusta valmistumista. Ei kykene ymmärtämään mihin vuodet on kadonneet, eihän PIKKUveli voi olla valmis ajoneuvoasentaja ja tammikuussa lähteä armeijaan. Ei voi kertakaikkisesti!