torstai 31. heinäkuuta 2014

Se esteettinen puoli?

Nuorena ulkonäkö on hirveän tärkeää, stressaamisen arvoista. Itse en ole koskaan ollut arkimeikkaaja, en edes kouluaikoina. Ammatissani mielestäni ei saisi meikkiä edes käyttää; lasten ja nuorten kanssa työskennellessä pitäisi olla mahdollisimman luonnollinen. Aikoinaan värjäsin hiuksia, ostin markettimeikkejä ja käytin hajustettuja pesuaineita sekä tuoksuja. Nykyään kaikki on unholassa, luonnonkosmetiikka ja luonnonsaippuat ainoastaan käytössä. Se mitä sisimmästä löytyy, silmistä ja sydämestä on itselle tärkeää.

Vaikka miten väittäisi olevansa sisäisistä asioista välittävä on silti tiettyjä juttuja, jotka esteettistä silmää miellyttää. Nuorempana poikien tai miesten piti olla pitkiä, komeita, vaaleita, trendikkäitä, tukka liipattuna ja noh.. ehkä tyhjäpäisiä? Ajat muuttuu.. Huolestuttavasti olen alkanut vuosien
mittaan tykkäämään takkutukista, pakenevasta hiusrajasta ja "renttuparrasta", trendeistä ei saa pitää kiinni ja päässä pitää olla muuta kuin huminaa. On parempi vaihtoehto osata metsästää tai kalastaa, olla jollain tapaa "taiteellinen" esimerkiksi käsintekijä tai musikaalinen, korjata autot, huoltaa huushollia ja välittää lapsista. Täytyy olla pilke silmäkulmassa, hymy suupielessä, positiivisuus verissä.


Ja naiset. Mielestäni ihminen on aina kauneimmillaan ilman meikkiä, luonnollisena itsenään. Silloin on helppo katsoa silmiin ja päästä lähelle henkisesti. Itseni on niin kovin vaikea puhua naamiolle, jonka pinnan alle ei ole pääsemistä.. Nainen kai ihailee aina itsestään poikkevia naisia, itse ihailen esimerkiksi Haloo Helsingin Elliä tai Maja Ivarssonia. Terävät piirteet, hoikkia, vaatetus omaperäistä.. Molemmat tuskin on joka miesten ihanteita, sellaisia kirveellä veistetyn näköisiä, kuten eräs mies ajatuksiini tokaisi.

Antaa kaikkien kukkien kukkia. Jokainen, joka itsestään välittää on oikealla polulla elämässä. Pitää vain peilistä yrittää nähdä juuri ne kauneimmat asiat itsessään, unohtaa epäkohdat. Jokaisessa ihmisessä on kauneutta, ne voi olla hyvinkin pieniä asioita. Pappadiippa pitää huulistaan ja sormen kynsistään, johan siinä ihailtavaa itselle riittämiin on.


Tarkat huomaa, että videolla on myös renttupartainen kaljuuntuva mies..

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Tänään tarjouksessa





Somerolla vietetty päivä; Traktorin perässä autojono. Pointsit mielikuvituksekkaalle kuopukselle!

Käytiin isomammalla marjoja noukkimassa. Kahden "apulaisen" kanssa sain jopa sekalaisen muutaman litran smoothie-marjoja (eli sitä tätä ja tota sekaisin). Pappa oli kerännyt ämpärillisen punaisia, helpotti suuresti urakkaa. Mustikkaan pitäisi päästä. Pian. Kamomilla alkaa mennä jo ohi, onneksi leikkipuiston vieressä on vielä tuoreempaa kasvia tarjolla. Lienee puistossa käyvän nämä aika usein.. Kamomillalla hoidan silmätulehdukset, tulehtuneet haavat, hengitystieinfektiot jne. Sopii liki vaivaan kuin vaivaan.

Kiireeksi pistää. Nokkosta pitäisi niittää, jotta saisi vielä nuorta kuivatukseen. Pakastin onneksi on vielä runsaasti varustettuna viime kesän marjoilla, mutta lisää pitää saada. Ei eletä näillä varannoilla talven yli, kun marjaa pistelee nyt kolme suuta päivittäin. Mansikat jätin ostamatta tänä kesänä kokonaan. Omenoita tulee aivan hirveästi, niitä nyt on helppo hillota pimenevinä iltoina kotihellan äärellä mukuloiden koisatessa. Ehkä me selvitään. Ehkä?

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Yllätysten odottaja



Kun on elänyt pitkälti neljättä vuotta äitinä, uhrannut vapautensa pienen ja pienten ihmisten vuoksi. Halunnut olla lähellä, hoivata ja helliä. Kasvattaa rakkaudella ja lämmöllä, pussailla ja halailla. Suunnitellut päivän ja viikon kulun heidän mukaansa, aikatauluttanut unille sopivaksi ja ruokailuihin istuvaksi. Siitä on tullut osa elämää. Ei kaikki näin tee, mutta itselle rutiinit on tärkeitä. Lopulta varmasti myös lapsille. 

Vähitellen sitä alkaa enemmän ja enemmän venyttää napanuoraa. Haluaa itselleen tilaa, on jo valmis luovuttamaan lapset muiden huomaan pidemmäksi aikaa. Kaipaan näiden vuosien jälkeen omaa aikaa. Terapeuttiset juoksulenkit yksin on suuri nautinto, tunteiden tasoittaja, hermojen hellittäjä. Aina sekään ei tunnu riittävän, nälkä kasvaa syödessä.

Yhtä asiaa kaipaan; spontaaniutta. Kaipaan sitä, että saisin viestin "Keskiviikkona klo 17 paikassa X, pakkaa mukaan innostunut ja avoin mieli". Arvoituksia ja salaperäisyyttä, retkeilyä ja elämyksiä. Kaipaan iltaa mökillä saunoen, järvellä soudellen, metsiä kierrellen, karhuja peläten, mäkijuoksussa hikoillen, tummuvan taivaan alla makoillen, vedet silmissä nauraen ja hyvästä seurasta nauttien. Lupaan järjestää lapset hoitoon oitis, kun joku moisen elämyksen tarjoaa ja mieleni rentouttaa! 

Kutsuja innolla odotellen
Pappadiippa-piippadaappa-piippa-di-di-duu....

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kolme tuntia


Kolme tuntia kahtena päivänä viikossa. Isosisko "kerhoilemassa" päiväkodissa. Säilyttämässä tuntuman päivähoitoon tulevaisuuden varalle, leikkimässä kavereiden kanssa. Pidän tärkeänä, etenkin hänelle itselleen, mutta myös itselleni. 


Toinen potkuttelee, toinen rattaissa. Kävelysillalta on ehkä pakko heittää muutama kivi veteen. Plumps. Siellä hyppäsi kala, kuulemma. Potkupeli jätetään päiväkodille ja pikkukaveri saa hypätä rattaiden kyytiin.


Tunnin juoksulenkki Hevosopiston reiteillä. On kuuma, julmetusti kärpäsiä. Lapsi kannustaa rattaista "lossimopo menee kovaa, kovempaa!". Teen työtä käskettyä, hiki valuu, nautin jokaisesta raskaasta askeleesta. Ihanaa!



Kotona. Lapsi pois rattaista, koirat vapaaksi. Päälimmäiset vaatteet pois, juomapullo terassilta kouraan ja nurmelle maate.



Pahus, ei enää kastetta. Kylmä ruoho tuntuu mukavalta, hiki valuu silmiin. Suljen silmät, kuuntelen kehoa. Kohisee ja humisee, jaloissa suhisee veri. Nostan jalat kohti taivasta ja venytän. Endorfiinit valtaa kehon ja mielen. Parhaita olotiloja. Juuri tämä olotila saa lenkille kerta toisensa jälkeen.


Makaan silmät kiinni nurmella, kunnes hukka löytää itsensä omenapuun alta saalistamasta ja käy ystävällisesti pesemässä naaman. En myönnä ilahtuneeni mitenkään erityisemmin. Paluu todellisuuteen. Kuulen huudon "Haluan keinumaan!". Ehdinhän loikoilla jo noin kaksi minuuttia kolmetoista sekuntia. Hipoo ennätyksiä.



Suihkuun. Kylmä vesi, yksi pala kasvoille, toinen hiuksille, kolmas ruholle. Kostealle iholle manteliöljyä. Kurkkaan peilistä ja näytän taas elävältä.



Ruoat pannulle ja porisemaan. Lasten suosikkia, sitä kaikista helpointa ja nopeinta sorttia. Tenava leikkii minivauvelilla, jolle on tehnyt pikkiriikkisestä vaipasta viitan, se on sankarivauva. Tuolla ihmisellä on mahdoton mielikuvitus! Sapuskat kohti napaa ja rattaiden renkaat rullaamaan taas kohti päiväkotia. Vastassa päiväkodilla iloinen tyttö, joka oli saanut nähdä koko loman kaipaamansa tutut tädit ja jopa yhden kaverin. Taisi olla tädeillekin aika rentouttava tämä maanantai.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Juhlintaa


Tykkään juhlista. Tykkään nähdä ihmisiä. Sellaisia, joita ei koskaan muuten tapaa. Vaihtaa kuulumisia, jutella joutavia. Entistä enemmän tykkään juhlista, koska myös lapset tykkää niistä. Tänäänkin viilettivät maatilalla ilman, että äiti heidän olinpaikoistaan aina tiesikään. Ihanaa, kun mukana juhlinnassa oli teini-ikäisiä serkkutyttöjäni. Tykkäävät kovin pitää seuraa pienille.

Ja kuopus. Tuo ilon säde, pilke silmäkulmassa ja jalat vauhdissa. Häneen niin kovin ihastuivat. Kehuivat ja ihailivat, olivat hieman ymmärtämättömiä miten maailma voikaan niin mennä, että tuommoisen hurmuripojan olen kainalooni saanut. Erään tytön kanssa olivat yllättäin entuudestaan tuttuja. Pieni on maailma näillä seuduin. 

(Onko kukaan sattunut huomaamaan, että saatan kovasti pitää vihreästä maasta ja sinisestä taivaasta? Ei liene jäänyt kuvista epäselväksi?)

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kerrankos sitä paremmallakin..


Kahdeksatta vuotta samalla merkillä, kerrankos se tielle jättää... Tai oikeastaan keräyspisteelle, kyläkoulun pihalle. Lapset ulos autosta ja puistoilemaan. Ukin korjauspalvelua odotellessa. Radio, puhallin, valot ja kylmälaukku oli liikaa akulle. Eipä tarvinnut kauaa avitella kun käyntiin hurahti. 

Vaan päättyi matka ennen kuin alkoikaan, yhden vaivaisen vilkun näytön vain vaati. Niin sitä sillalle jäätiin ja hinauksessa loppumatka kuljettiin. Eiköhän tästä taas matka jatku kohti mökkimaisemia, kun saadaan akkuun hiukan lisää virtaa. 

Edelleen ajattelin laittaa Kian, Pösön, Ooppelin ja Voortin mainokset suoraan keräykseen. Pahoittelen, en ajatellut merkkiä vaihtaa vieläkään. Saat anteeksi armas Rotteloni.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kasvatuksesta hampunsiemeniin

Olavi Sydänmaanlakka luennollaan kertoi, että aikuisuudessa täytyy olla tavoittelemisen arvoisia asioita. Yleensä nämä tavoittelun arvoiset asiat luodaan jo lapsena sanoilla "tämä on VAIN aikuisille". Yleensä nämä "vain aikuisille" suunnatut asiat tietysti on niitä, joihin lapsensa ei koskaan haluaisi sekaantuvan. 

Myönnän itsekin, että olen ehdoton tietyissä asioissa ja sanon lapsille "se on VAIN äidille". Hackman Scandia lusikka, siihen on turha lasten yrittää kajota. Senkus vain kaiholla katselevat miten lusikka uppoaa äidin kuppiin päivä toisensa jälkeen. Olen onnellinen, jos lapseni aikuisuuden kynnyksellä haaskaa rahansa mielummin Hackmanin aterimiin kuin siiderihyllyllä pörräilyyn.


Aamusella aterin upposi kaurapuuron kilpailijaan. Pähkinät ja siemenet on toki terveellisiä, mutta kaikki ulkomaalainen on aina eettisesti ja ekologisesti epäilyttävää. Onneksi on kotimaiset hampunsiemenet olemassa, näistä tykkää keho ja mieli molemmat!

torstai 24. heinäkuuta 2014

+30


Kaksi laiskaa. Ei jaksa juosta, ei telmiä. Tarhasta päästyään syövät muutamat omenan raakileet puusta ja painuvat maate kivijalan juureen. Sama toistuu illalla. Ei jaksa, liikaa lämpöä.

Kas kun ruokakupit silmiin ilmaantuu. Korvat nousee pystyyn, silmät kirkastuu, askel kevenee. Ei päivää, ettei koira syödä jaksaisi.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Lasten perinnepäivä Korteniemen perinnetilalla


Lasten perinnepäivää vietettiin lämpimässä säässä Korteniemen perinnetilalla. Kaunis ilma oli vetänyt paikalla myös "jokusen" muun lapsiperheen. Tämä pieni perhe kävi riihessä kuuntelemassa tarinoita ruisleipää mielivästä sudesta ja kaurapuurojättiläisestä, etsi kanojen piilottelemia munia, pesi pyykkiä pyykkilaudalla ja ihrasaippualla, väkästi huosiaimet, kävi laitumella tutustumassa eläimiin, uiskenteli kirkkaissa vesissä ja evästi omenapuun katveessa. Muutaman tunnin reissuksi suunniteltu käynti venyi taas myöhäiseen iltapäivään.

Muutaman perheen kanssa jutusteltuani huomasin, että perinnetilalle saapuessa perheet lähtee rentoutumaan ilman suurta suunnitelmaa. Heittää hetkeksi aivot narikkaan ja ottaa ilon irti vain oleskelemisesta luonnon lähellä. Juuri kuten pitääkin. Tai ehkä ne on eri perheet, jotka viilettää pää kolmantena jalkana huvipuistosta toiseen, sirkuksesta seitsemänteen. Tiedä häntä. Rauhallisuus ja välittäminen paistoi yhtä suurella lämmöllä kuin aurinko ja lapset nautti silmittömästi päivän annista.

Pienissä sängyissä on täysi hiljaisuus, päivä vei voimat pieniltä ihmisiltä. Taas ollaan muutamaa mukavaa muistoa rikkaampia. Parin kotipäivän jälkeen jaksetaankin lähteä viikonloppuna mökkeilemään ja nauttimaan luonnon hiljaisuudesta synnyinseuduille notkojen syleilyyn. Kiitos ja niiaus korteniemeläisille elämyksellisestä perinnepäivästä!

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Ei pelkät sandaalit


Sandaalit oli niin pienet, että varpaat ylitti kärjet. Ehdotin uusien ostamista. Sain tuiman katseen ja pään puistelua, viikosta toiseen. Käveltiin kauppaan, ehdotin pinkkejä. Ei, ei ja pään puistelua. No, mutta vau mitkä hopeiset. Ei, ei, ei käy. Ritinää, rutinaa ja rissaamista.

Sovitettiin oikea koko, vastahakoisesti. Äiti teki valinnan hopeisista Eccoista. Lopulta olisi kelvannut mitkä vain, mutta EI uudet sandaalit. Lenkkarit, kumpparit tai aamutossut, aivan sama mikä väri.

Lopulta sen keksin. Kun kerran vauvaa oltiin menossa katsomaan niin annetaanpa vanhat sandaalit vauvalle, kun ne on jo niin kovin pikkuiset. Jes! Kelpasi! Tomerasti hän kassalle marssi ja tädille kertoi niiden olevan MUN uudet sandaalit.

Siinä rissauksen lomassa sen viimein ymmärsin. Vanhat sandaalit tuskin oli mukavat jalassa enää, mutta niihin liittyi tunneside. Muisto entisestä, muisto kenkien ostajasta. Hänestä, joka pystyi laittamaan sandaalit jalkaan ilman sullomisesta aiheutuvaa kipua. Hänestä, joka osasi laittaa tarrat kiinni niin, ettei ne muutaman askeleen jälkeen auenneet. Ehkä on kauniita muistoja, yhteisiä ulkoiluhetkiä, leikkipuistoja ja päiväkotipäiviä.

On muistoja hänestä joka on niin hirveän tärkeä. Hän, joka tulee aina olemaan sydämessä ja ajatuksissa, päivästä ja viikosta toiseen. Juuri hän, jota tämä sijaisäiti ei voi korvata. Ei koskaan, ei ikinä. Eikä ole tarkoituskaan, koska on tärkeää, että juuri hän on osana elämää. Menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Nyt ja aina, vierellä kulkemassa meidän yhteistä matkaa.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Parhaat lahjat


Sankari kerii lankojaan, pihisee ja puhisee yksinään. Hiki valuu bikineissäkin. Hermostuttaa. Tekisi mieli luovuttaa, näyttää naapurista kyttäävälle ukolle kansainvälisiä käsimerkkejä. Kaksi tuntia ja langat on keritty. Ei mennyt kuin Römpsöössä. Onneksi lapset sentään on leikkinyt mukavia leikkejä. Kellahdan makaamaan viltille, heitän sideharson naamalle ja hengitän hetkisen, rauhoitun. 

Nurmikosta kuuluu suhinaa. Esikoinen kurkkaa harson alle kysyen "mitä sää teet?", ojentaa kimpullisen apiloita, halaa ja sanoo "hyvää syntymäpäivää". Perässä huiskii kuopus, kädessään iso kaarnan pala, mukanaan samat sanomat. Korjaan lauseen, jonka jälkeen toinen toteaa "hyvää syntyvää nimipäivää".

Ja niin alkoi taas kyyneleet valua, suu kääntyi hymyyn. Esikoinen pyyhkäisi kyyneleen poskelta ja sanoi "äiti oleks sää taas niin onnellinen meistä, kun mei ollaan niin ihania?" 

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Silloin pienenä



Enpäs ollut moniakaan vuosia vanha, kun pois muutettiin. Muistot on miniatyyrikokoisia. Onhan niitä toki vuosien varrellakin tarttunut. Silloin joskus lapsena kun pystyi pyörimään kupperiskeikkoja pyykkitelineen poikkipuussa kolauttamatta päätä maahan, leikkimökin ovi oli suuri ja raskas, talon kellari oli pimeä ja pelottava, tonttia oli niin, ettei pienin jaloin perimmäiseen nurkkaan varmasti edes yltänyt. 

Aika kultaa muistot. Ei ole pelottavaa kellaria, ei edes raskasta ovea. Pyykkitelineen poikkipuussa en edes koita kuperkeikkoja. Noh, kyllä tuohon pihaan nyt pottumaa mahtuisi. 

Varmasti jokaisen synnyinkotiin liittyy kultaisia muistoja. Kesän "mökkireissut" synnyinkodille on olleet unohduiksissa elämänmuutosten vuoksi, mutta jos loppukesää kohden skarppaisi. Unohdettu on nurkat, ruoho rehottaa, pottuja ei ole istutettu, kärpäsiä ikkunalaudat täynnänsä. Lupaan, etten unohda, en tänäkään kesänä.


Herra Ylppö & Ihmiset - Horros


Vuosiksi kadonnut kappale soi aamulla muinaisraatiosta. Aloin ajatella ja totesin sen olevan mahdottoman kaunis kappale. Onhan se. 

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Korteniemen perinnetilan kasvivärjäyspäivä


Korteniemessä ja yksin. Ensimmäistä kertaa näin. Ja kyllä olikin antoisaa, oli niin maan mahdottoman mukavaa uhrata kokonainen päivä vain itsensä ajatteluun ja vapaudesta nauttimiseen. Niin paljon kuin lapsiaan rakastaa on välillä ihan hyvä päästä yksin johonkin. Lienee tekevän hyvää myös lapsille olla joskus erossa äidistä.


Päivän tapahtuman teemana oli kasvivärjäys. Padat oli jo yhdeltätoista porisemassa ja sopuisa joukko akkoja oppia kuulemassa. Vyyhtejä jakaessa osa opista meni itseltä ohi korvien, mutta lopputulemalta ei tuo itse värjääminen vaikeaa ollut lainkaan. Naurettavan yksinkertaista suorastaan. Väriyhdistelmiä on loputtomasti, vain kokeilemalla näkee mitä aikaiseksi saa. Tänään padoissa porisi mm. mesiangervo, nokkonen, pajun lehdet, sipulin kuoret, kanerva, kuusen kaarna ja horsma. Mielettömän kauniita värejä ja kaikki niin yhteen sopivia.

Kyllähän värjäämiseen aikaa saa kulumaan. Savusaunan tienoo kuhisi keittelijöistä pitkälle iltapäivään ja innokkaimmat taisivat viihtyä paikalla pidemmälle iltaan. Kun naiset työhön alkaa niin ei sille loppua näy, ahkeria akkoja kerrassaan!


Itse sain parin vyyhdin keittelystä oppia tarpeekseni ja keskityin lopun iltapäivää olemiseen. Kummallista toimintaa. Heitin talviturkin. Istuin ja ihmettelin, nautin herttaisesta tunnelmasta, lämpimistä katseista ja hymyistä, hyvästä seurasta.

Kävin käpystelemässä metsässä, ihailin Liesjärven kansallispuiston maisemia, kuuntelin lintujen lauluja ja metsän hiljaisuutta. Istuin kivelle Ahonnokalla ja tirautin kyyneleen. Tirautin ehkä toisenkin, ne vain tuli. Suljin silmät, hengittelin syvään ja olin onnellinen.