lauantai 31. toukokuuta 2014

Nuhanenän voimakonstit



Ei maistu kuin puuro ja hernekeitto (ei yhdessä, se on raparperikiisseliä). Nenä tukossa, hajuaisti hukassa. Puolen vuoden töissä käymisen jälkeen se iski. Järkyttävä flunssa. 



Ei me lääkkeitä niin käytetä. Lapselle annan tarvittaessa kuumelääkettä, muutoin pärjätään luonnon konsteilla. Valkosipulia sukkiin tai korvaan, teelusikallinen hunajaa yskään, sipulia tyynyn viereen, inkivääriä teenä ja kaalit rinnalle. Eikä ole tarvetta pahimmalle viholliselleni antibiootille.


 
Pyry on saanut talvivillansa irti ehkä jo lokakuussa.. Joka kevät yhtä toivoton urakka. Viikkoja ja kuukausia. Aina vaan irtoaa. Hyvään tarkoitukseen lahjoittaisin mieluusti iiiiison määrän koirankarvaa. Tietääkö kukaan käyttökohteita tai käsityöläistä, joka kiinnostuisi?





"Kotimetsässä" kipaistiin herkuttelemassa. Kuusenkerkkiä syötiin ja lapsi totesi niiden maistuvan salmiakilta. Lienee kaikki maistuvan salmiakilta, kun tarpeeksi paljon toivoo. Onhan ne, lähes salmiakkia. Ei saa pelästyä, ei syöty kieloja.

torstai 29. toukokuuta 2014

Apinalauma!

Helteisen sunnuntain iltana mummin ja ukin takapihalle kokoontui melkoinen sirkus. Joukko äärettömän notkeita ja taitavia esiintyjiä usealta vuosikymmeneltä. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!


  

 

Shown kuvauksesta vastasi mummi.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Haaveita

Näin varttivuosisataisena kuulen monesti kummastelua elämäntavastani. En osta uusia vaatteita, en käy lomamatkoilla, en syö ulkona, omistan kivikautisen pikkuveljeltä perityn nokialaisen, autokaan ei ole korea, en meikkaa, värjää tukkaa tai haaskaa kauneushoitoihin, en käytä sosiaalista mediaa saatika nauti alkoholia tai muutoinkaan rellestä.

MUTTA pystyn helposti ostamaan lähellä tuotettua puhdasta luomuruokaa, ostamaan lapselleni kalliit ulkoiluvaatteet (tarvittaessa sitten uutena), hankkimaan itselleni luomukengät tai harrastusvälineet, haaskaamaan useita kymppejä lasi-/teräspulloon taatakseni kemikaalivapauden, satsata luonnonkosmetiikkaan tai kotimaisen valmistajan rehellisesti tuotettuun vaatteeseen. Jos hurjaksi heittäydyn niin voin ostaa jopa pullon Reilun kaupan luomupunkkua (juoden lasillisen ja hapattaen lopun jääkaapissa, tyypillisesti).

Saan mielihyvää sosiaalisista kontakteista, katsekontakteista ilman ainuttakaan nettikameraa, lasten riemun näkemisestä, äitiydestä, ihmisten auttamisesta, luontoretkistä, stressittömästä elämästä, neulomisesta, liikkumisesta, kirpputorien kiertämisestä, maaseudusta, puhtaasta ruoasta ja elintavoista, paljain varpain tallustelusta ja kuperkeikkojen tekemisestä.

Jokainen arvoittaa elämänsä tavallaan. Minä näin, suurinosa eripäin.



Vaatimattomampaankin elämäntapaan kuuluu haaveita. Nautin epäekolookisista maaseutuajeluista ja vanhojen autioituneiden rakennusten ihailusta. Siinä se seisoo ryhdikkäänä, osa ikkunoista jo rikkoutuneena. Tekokukat ikkunassa haalistuneena, muutamia vuosia jo tyhjillään olleena. Kahdeksan vuotta sitten talossa piipahdin, liki alkuperäinen ja kaunis. Täysin pilaamaton. Unelmia pitää olla, niitä saavuttamattomiakin. Ehkä vielä joskus, ainakin haaveissa...


tiistai 27. toukokuuta 2014

Pieni elämä



Se hetki, kun saa soiton ja näkee soittajan. Soittajan ei pitäisi soittaa, ei nyt. Tietää jotain tapahtuneen, tietää sydämien särkyneen. Ei paluuta menneeseen, ei tietoa huomisesta.

Kuinka ihminen voi rakastaa jotain mitä ei ole koskaan nähnyt, kuullut edes nimeä. Hän on silti läsnä elämässä jokaisena viikon päivänä, liki jokaisena tuntinakin. Ajatuksina, odotuksina ja pelkoina. Haaveina ja unelmina, toistaiseksi täyttymättöminä. Myönnän olevani helposti kiintyvää sorttia, tottavie.

Luvassa pitkiä viikkoja, niin kovin pitkiä. Pysyvästi Hän on sydämeeni jäänyt, tavalla tai toisella. Loppu on tulevaisuutta, menneisyys on jo historiassa. Pärjäile, Pieni Ihminen <3




sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Vaaleanpunaiset liinatreffit

Jo on virrannut vettä Loimijoessa siitä, kun viimeksi Forssa-Loimaa-seudulla on kantoliinatreffejä vietetty. Viimeksi tuskailimme sitä miten lapset alkaa kasvaa isoiksi, kantamiset vähenee ja monella kantamiset on jo käytännössä loppuneet. Näin myös meillä. Onneksi uusia liinavauvoja on "kasvatuksen alla" porukassamme, joten saadaan me isojenkin lasten äidit jatkossa ihailla edes toisten kantamisia.

Kantamisen väheneminen ei tätä muijasakkia ole hillinnyt. Juttua riittää ja tunti jos toinenkin vierähtää hetkessä. Itselläni on edelleen kaappi pullollaan kantoliinoja. Kantoreppuja käytetään yhä satunnaisesti. Olen mieleiseni liinat löytänyt, joilla on myös aloittelijoita helppo ohjailla kantoliinailun pariin. Miksi moisista siis luopuakaan vaikka omat kantamiset alkaa olla finaalissa. Yleinen vitsi onkin miten sitten isoäiteinä kanniskellaan kullannuppuja ja pidetään mummojen liinatreffejä ;)















Liinatreffien ohella saatiin tutustua myös ensikertaa Emännän (isolla Eellä!) ja hänen perheensä "uuteen" kotiin. Uskomattomia vanhoja huonekaluja, persoonallisia ratkaisuja ja luonnikkaasti yhdistelty uutta ja vanhaa. Ihana huvikumpu, oikea suurperheen koti! Suuri kiitos myös maistuvista eväistä. Tullaan toistekki!

lauantai 24. toukokuuta 2014

Korteniemen perinnetila

Viimeksi kirjoittelin synnyinkodistani, jolla on taianomainen vaikutus mieleeni. Paikka, joka saa kellot seisahtumaan, kohinan loppumaan ja mielen rentoutumaan. Paikka, jossa koen olevani "kotona". Harvassa on nämä paikat, mutta tällä viikolla olen löytänyt rauhan keskipisteen; Korteniemen perinnetilan. Jo kahdesti.






Ensimmäisen kerran eksyin Korteniemeen torstaina työn puolesta. Rapiat parikymmentä alle kouluikäistä lasta tosin teki mielentilasta toisinaan kaikkea muuta kuin rentoutuneet. Lenkkarit jalassa ja silmät selässä oltiin liikkeessä. Talon naisväki tallusteli paljain varpain essuissa ja mekoissaan, nuorella komealla rengillä jalassaan saapashousut ja flanellipaita, taidot ja käytös talonväellä kuin sadan vuoden takaa. Kiersimme lenkin oppaan kanssa Liesjärven kansallispuiston metsämaisemissa, ihailimme näköaloja korkealta kalliolta ja lopulta päädyimme laitumen kautta torppaan kuuntelemaan tarinoita entisistä ajoista.





Retki sai miettimään nykyisen elämän hektisyyttä. Perheet puhuvat kesälomareissuistaan; huvipuistoja, vesipuistoja, seikkailumatkoja, ulkomaita, laivaa, lentokonetta ja... Stressiä, paineita, hermostumisia? Maksetaan kymmeniä euroja huvipuiston rannekkeista, pyöritetään pienet päät pyörälle, syödään ylihintaista moskaa kioskeista ja kummastellaan miksi uni ei illalla tulekaan. Lasten elämä on valitettavan usein kiirehtimistä paikasta toiseen vanhempien toimesta. Lapsiperheessä vanhemman antama aika on rahaa, ei se maallinen mammona. Ottakaa ihan rennosti, edes lomalla.




Tänään aamulla sain vieteltyä kummitytön matkaseuraksi ja kahden tirpukan kanssa matkasimme Korteniemen leivontapäivään. Ruisleivän leipominen on haave, joka tuskin koskaan tulee elämässäni toteutumaan; lisäaineettomia ja aitoja leipiä saa edullisesti kaupasta ja mitään mieltä ei ole sähköuunilla alkaa leipomaan ruisleipiä. Pääsinpäs lapsukaisten kanssa parit leivät pyöräyttämään ja etenkin kummitytölle tuore ruisleipä maistui mahantäydeltä. Ja saattoipa kummitädillekin maistua.. 

Tytöt kävivät pariin otteeseen uimassa matalassa ja kirkasvetisessä rannassa ja eväät syötiin nurmella. Kummityttö tokaisi aamulla leipomastani punaherukkapiirakasta sen olevan parasta mitä hän on koskaan syönyt. Osasi oikeasta narusta kiskaista. 

Käsittämätöntä miten päivä vierähti ihan vain olemalla. Suunnitelmia päivän suhteen ei ollut enkä niitä edes halunnut tehdä. Inhoan liikaa suunnittelua, koska se juurikin luo sitä pahamaineista stressiä. Etenkin lapsen kanssa on parempi elää hetkessä ja antaa elämän viedä. Mikäpä tähän parempi paikka olisi kuin perinnetila puitteineen.




Loppuun haluankin antaa vinkin kaikille isoille ja pienille ihmisille. Heittäkää päiväksi lompakko nurkkaan (varmistakaa, että autossa on polttoainetta ja ajokortti toki taskuun), jättäkää kellot ja kännykät kotiin. Ainakin tämä kyseinen perinnetila on maksuton ja ainoastaan tarjoiluista tapahtumapäivinä voi muutaman euron joutua pulittamaan. Hypätkää autoon, suunnatkaa Liesjärvelle ja rentoutukaa. Antakaa ympäristön hoitaa loput, niin mekin teimme.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Vain elämää

Alkuviikon kuulumiset tiivistettynä tarjoaa hän. Tässä ja nyt vain.



Äidinvaistot heräsi, liki itkun tirautin, kun revin rehuja irti seinän vierustalta. Tuhosin pienten eläinten tulevaisuuden, altistin auringonpaisteelle. Luulin näin ainakin. Otin tehtäväksi suojella pieniä munia. Haudonta jatkuu, onneksi!


Piiiitkästä aikaa pyydettiin tukihenkilökeikalle. Vastassa oli jotain käsittämättömän pientä, alle kolmikiloista. Voihan herttinen mikä toukka!

 

Noukin ojasta vanhan kellarin(?) ikkunan. Lasi oli ehjä, olin varsin onnessani löydöstä, miljoonittain ajatuksia mielessä. Senhän nyt tietää, jos jotain jättää ihan vain hetkeksi auton taakse odottamaan sisälle kantamista...


Opiskelijan lennätin kohti vapautta ja työelämää, arviointipapereita sai täytellä taas puolilleöin. Jälleen kerran opiskelija sai täydet pisteet. Eikä hassummin pisteitä kerryttänyt pieni tarkkaavaisuus sen suhteen mitä ohjaajalleen antaa kiitokseksi. Tarkka nuori nainen urkkimaan oikean teemerkin!



Kaikkia ihanuuksia oli taas roskiksille kannettu. Olen todennut, että vanhoja pulloja voi olla liikaa, joten kiikutin kotiin vain Riihimäen suuren tynnyritölkin. Olen oppinut, ettei kaikkea kaunista tarvitsekaan omistaa.





Piipahdettiin synnyinkodillani. Rakastan sydämeni pohjasta sitä rauhaa ja hiljaisuutta, jonka paikka tarjoaa. Keskellä ei mitään, vanhat nurkat ja lintujen liverrys. Tiedä paremmasta. Kotiin tuotiin ämpärillinen nokkosta, joka raakattiin viherjauheeksi ja osa pakastettiin jääpalakuutioiksi. Talvisäilöminen on aloitettu! 


Joutsenpariskunta pysäytti töihin ajellessa ajattelemaan. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla joku joka välittää. Joku jolle soittaa, vuodattaa ilot ja surut. Ystävä, kumppani tai sukulainen. Ihan kuka vain.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ei ihan normi sunnuntai

Sunnuntai. Ukille ja mummille suunnattiin taas, serkun kanssa leikittiin ja iloisia asioita kuiskittiin. Vaikuttaa kovin normaalilta. 

Kuva totuuden paljastaa. Kuukauden tauon jälkeen kävin juoksulenkillä. Ensin tosin piti tehdä pienten ihmisten kanssa lenkki postilaatikoille. Mahdotonta miten kolmevuotias jaksaakin jo juosta pitkän matkan! Toivottavasti tästä taas säännöllinen lenkkeily alkaa. Onneksi kuukauden laiskottelu ei tee vielä suuremmin hallaa juoksukunnolle. 


lauantai 17. toukokuuta 2014

Kulttuuripäivä Somerolla

 
Ihan sattumalta eksyttiin tänään pienen ihmisen kanssa viettämään aikaa Someron yhdistettyyn kulttuuri- ja ravintolapäivään. Viime vuoden tapaan tuli mukava päivä vietettyä ilman kiirettä ja tarkempia päämääriä. 


Ada-Maria tarjosi hyvin alennuksin Marimekon ihanuuksia. Pidin järjen päässä ja rahat pussissa ;)


Leather Heavenin pihalla oli jo perinteeksi muodostunut poistopiha ja kirpputori. Valitettavasti retroaarteet oli turhan tyyriitä, etenkin kun todellisia tarpeita ei ollut. Eurolla ostin kaksi isoa muovista ovaalinmuotoista valokuvakehystä eräältä kauppiaalta. Kehyksille toki on aina tarvetta.


ABC tarjosi lapsille ilmaisia kasvomaalauksia ja heppakyytiä.  Ilmaiseksi jakelivat myös jojoja, ilmapalloja ja Apsi-uimaleluja.


Kirjastoon eksyttiin ihan oikeilla asioillakin, itse hain horta- ja neulekirjoja, lapsi puolestaan löysi ennen lukemattomia Onni-poika ja Mikko Mallikas kirjoja. Oman kylän kyseiset kirjat tenava osaa jo ulkoa. Pöydältä nappasimme mukaan yllätyspaketin, josta paljastui perusteellinen tilkkutyökirja.


Mykistävän upean kokemuksen ravintolapäivän tarjonnasta saimme Keittoravintola Vanhalla Verannalla. Tunnen perheen jo entuudestaan, joten luotin siihen, että kasvisruokaileva perhe kokkaa päivän parhaat sapuskat. Eipä joutunut pettymään emännän tarjoamaan tinkimaitoon keiteltyyn nokkoskeittoon (satarosenttista luomua), luomumuniin, lähituottajan leipiin ja aitoon mamman marjamehuun. Puhumattakaan siitä millaista silmänruokaa perheen koti tarjosi. Emäntä ojensi myös ystävyyskakku Hermannin kotiinviemisiksi. Ihan sydän sulaa vieraanvaraisuudesta!

Lapsi puolestaan ruokittiin partiolaisten kololla. Tarjolla oli muurinpohjalettuja ja lukuisia aitoja hilloja. Saattoinpa itsellenikin napata lautasen reunalle herkuteltavaksi muutaman lusikallisen tyrnihilloa.

Päivä huipentui paikallisen "jumppaseuran" kevätnäytökseen, jossa kummityttöni ja kälyni esiintyi. Somerolla olen aina ihaillut mahtavia ja edullisia liikuntamahdollisuuksia. Upeaa työtä taas naisilta ja pieniltä ihmisiltä, mieluusti maksan lipun myös ensi vuoden esitykseen.

Somero jää taakse ja kotikunta kutsuu. Kiitos Somero, tavataan taas ensi vuonna samoissa merkeissä!