Korteniemessä ja yksin. Ensimmäistä kertaa näin. Ja kyllä olikin antoisaa, oli niin maan mahdottoman mukavaa uhrata kokonainen päivä vain itsensä ajatteluun ja vapaudesta nauttimiseen. Niin paljon kuin lapsiaan rakastaa on välillä ihan hyvä päästä yksin johonkin. Lienee tekevän hyvää myös lapsille olla joskus erossa äidistä.
Päivän tapahtuman teemana oli kasvivärjäys. Padat oli jo yhdeltätoista porisemassa ja sopuisa joukko akkoja oppia kuulemassa. Vyyhtejä jakaessa osa opista meni itseltä ohi korvien, mutta lopputulemalta ei tuo itse värjääminen vaikeaa ollut lainkaan. Naurettavan yksinkertaista suorastaan. Väriyhdistelmiä on loputtomasti, vain kokeilemalla näkee mitä aikaiseksi saa. Tänään padoissa porisi mm. mesiangervo, nokkonen, pajun lehdet, sipulin kuoret, kanerva, kuusen kaarna ja horsma. Mielettömän kauniita värejä ja kaikki niin yhteen sopivia.
Kyllähän värjäämiseen aikaa saa kulumaan. Savusaunan tienoo kuhisi keittelijöistä pitkälle iltapäivään ja innokkaimmat taisivat viihtyä paikalla pidemmälle iltaan. Kun naiset työhön alkaa niin ei sille loppua näy, ahkeria akkoja kerrassaan!
Itse sain parin vyyhdin keittelystä oppia tarpeekseni ja keskityin lopun iltapäivää olemiseen. Kummallista toimintaa. Heitin talviturkin. Istuin ja ihmettelin, nautin herttaisesta tunnelmasta, lämpimistä katseista ja hymyistä, hyvästä seurasta.
Kävin käpystelemässä metsässä, ihailin Liesjärven kansallispuiston maisemia, kuuntelin lintujen lauluja ja metsän hiljaisuutta. Istuin kivelle Ahonnokalla ja tirautin kyyneleen. Tirautin ehkä toisenkin, ne vain tuli. Suljin silmät, hengittelin syvään ja olin onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti