Lapsuuden maisemissa

Varmin tapa päästä stressistä eroon on jättää pyykkivuoret ja tyhjä jääkaappi kotiin ja suunnata yökyläilemään. Ja tottavie rentoa menoa on ollut, ehkä liiankin ;)

 

Matkalle lähteminen lapsen kanssa ei ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella, etenkin kun päämäärä ei aina ole lähtiessä selvillä. Pitää olla mukana evästä, viihdykettä, vettä, juoksuvarusteet, ulkoiluvarusteet ja tietysti myös sunnuntaista maidonhakureissua varten maitotonkat.

 

Maalla on ihanaa. Tänään aamulla kävin 9 km juoksulenkillä ilman ainuttakaan askelta päällystetyllä tiellä. Matka koostui hiekkateistä ja metsäpolusta. Linnut lauloi ja aurinko paistoi. Nämä on ehdottomasti vuoden parhaita lenkkikelejä!

Eilen illalla poikkesimme veljeni ja hänen tyttärensä kanssa läheisen päiväkodin maille ulkoilemaan. Nykymaailmassa on mielestäni uskomatonta, että hiekkalelut ja leikkimökki on myös ilta- ja viikonloppuvierailijoiden vapaassa käytössä. Sydäntä lämmittää tämä yhteisöllisyys.

 

Näihin vanhan kyläkaupan nurkkiin liittyy myös paljon muistoja.  Lapsena pyörällä haimme serkkutyttöjen kanssa irtokarkkeja kymmenellä markalla. Kymmenellä markalla sai sata karkkia ja kotiuduttua tarkat laskutoimitukset selvitti oliko myyjällä käynyt virhe laskuissa ylös vai alaspäin. Mahtaakohan nykylapsille jäädä yhtä kultaisia muistoja kauppareissuilta?

Nuoruudessa vietettiin myös aikaa kaupan mailla, kun ovet olivat jo pysyvästi sulkeutuneet. Istuttiin ulkovajan seinustan rappusilla ilta-auringossa ja syötiin maailman parhaimpia omenoita omenapuista. 

Rapistuneet nurkat ja ikkunasta kurkkiessa voimakas homeen haju kuitenkin kertoo surullista viestiään siitä miten kaikki katoaa maalta kaupunkiin. Lähinnä kauppa seisoo nykyään liikenteessä näkyvyyden esteenä, joten eiköhän tällekin naakkojen valtaamalle rakennukselle olisi pienten koululaisten turvallisuudenkin kannalta paras vaihtoehto päätyä maantasalle. Aikansa kutakin.

Maalta taajamiin... Entisessä kyläkaupassa tuskin moisia hävikkejä oli. Illalla kävin vielä roskiksien tarjonnan kurkistamassa. Yllätyksekseni paikalla oli myös toinen dyykkaaja, jonka kanssa keskustelimme tovin ruoan päätymisestä roskikseen. Nainen oli jo liki eläkeikää ja ulkoisesta olemuksesta päättelin, että hän ehkä ruokaa haki roskiksesta ihan taloudellisistakin syistä. Kohteliaasti siis annoin hänen ensin valita haluamansa. Molemmat saatiin muovikassillinen kotiinvietäviä.

Operaatio juhlamekko

Joka kevät sama murhe. Juhlat edessä ja ei ole vaatteita. Lopulta yleensä päädyn juhlimaan ikivanhoissa moneen kertaan käytetyissä vaatteissa. 

Uutena ostaminen ei tule kysymykseen. Näin kirpputorihintoihin tottuneena ja ekologisesti ajatellen mielikuva useiden kymppien halpatuontimekosta parin käyttökerran vuoksi kuulostaa kovin suurelta uhraukselta. Toki kotimaisia ja eettisiäkin tarjolla on, mutta harvemmin niitä juhlavaatteita tarvitsee, joten sekin vaihtoehto tuntuu turhan suurelta rahalliselta panokselta.

Jää siis vaihtoehdoksi kierrätysmekko. Nykyään kirpputorit pullistelee ties mitä joustamattomia, huonolaatuisia, tekokuituisia ja omaan makuun liian "krumeluureja" vaatteita. Juhlavia toki, mutta jokin mättää..

Viime viikolla kirpputorilla otti silmään vaaleanpunainen Seppälän mekko, joka oli yök niin yököttävä väreineen ja ruseteineen. En kuulu vaaleanpunaisen ystäviin, joten jätin oitis ajatukset mekosta vaikka koko oli täsmäävä ja malli kiva. Yön yli mietittyäni hain mekon 2e hinnalla kotiin, onneksi kukaan ei ollut huolinut mukaansa.

Oli selvää, että mekkoa pitää tuunata. Beiget korkokengät oli yllättävän kiva ja erilainen yhdistelmä ja seuraavalla kirpputorireissulla silmiin osunut retrolakana poiki ajatuksen oitis. Värit menee oikein hyvin yksiin (paitsi oranssihtavassa kuvassani) ja pienellä fiksailulla lienee mekkokin oikein asiansa ajava kesän juhliin. 

Nyt enää puuttuu ajatus siitä miten mekkoa voisi muokkailla. Rusetti ei ainakaan tule jäämään eli jokin leveä vyö lienee paikoillaan. Ideoita otetaan vastaan! :)

Viisveisaillaan

Näin työssä käydessä on elämä muuttunut yhdeksi viisveisailuksi. Juuri koskaan ei ole mikään siistiä, paitsi ehkä silloin harvoin, jos on ollut tilaisuus tuntitolkulla siivota YKSIN ilman ainuttakaan pientä apukättä. Viisveisataan vaan ja nautitaan elämästä, vaikka sitten villakoirien kera. 

Tärkeintä näissä viikonlopuissa lienee yhdessä oleminen. Aikaa lapselle. Vanhemmalta saatu aika ja läheisyyshän se on, josta pienet ihmiset valitettavan usein kärsivät. Syystä tai toisesta.

Jokunen viikko sitten olohuoneen sohvapöytä siirtyi ikkunoiden eteen taimien kasvatukselle. Juuri mitään ei vielä ole purkkeihin saakka saatu, koska talon isommalla neidillä on niin hatara viisveisaajan pää, että ohittaa onnistuneesti jokaisella kauppareissulla huomaamattaan siemenhyllyt. Todennäköisesti siis tänä kesänä meillä ei kasva mitään persiljaa kummempaa. Lienee nuokin lakastuvan, kun viisveisaillaan niidenkin kastelu..

Lapsen joka aamuinen kysymys on nykyään "meetkö äiti tänään kirppikselle?" ja kerran viikossa molempien iloksi vastaus on myönteinen. Kysymys kaiketi osoitetaan vain siksi, että yleensä tuliaisia on luvassa, jos sattuu olemaan kirppispäivä. Tällä viikolla kotiutui mm. pieniä taskueläimiä. Voi hyvänen aika on niitä sitten rakastettu!

Emännälle iski ahneus kalatiskin tarjouksilla, joten lauantain kunniaksi pyöräytettiin iso kattilallinen muusia ja pellillinen silakkapihvejä. Isomummi ja -vaari kutsuttiin syömään ja pullat mussutettiin vielä jälkiruoaksi. Täytyy todeta, että tämä mummo on oppinut leipomaan pullaa kuluneiden vuosien aikana. Ne näyttää jo pullilta ja maistuukin liki mummojen tekoisilta. Paino kuitenkin sanalla liki. Mummoksi on vielä matkaa.

Kuoleva koulu

Jokainenhan tietää tämän kuvion; kyläkoulut ajetaan alas ja lopulta rakennetaan erittäin tehokkaita ja taloudellisia koulukeskuksia. Perustellaan laadukkaalla ikätason mukaisella opetuksella ja monipuolisilla oppimismahdollisuuksilla.

Yksilöllisyys on mielestäni avainsana lapsen kasvatuksessa. Ei ole olemassa oppikirjalapsia, luojan kiitos. Erilaisuus on rikkaus. Omassa työssä kohtaan lapsia jokaisesta yhteiskuntaluokasta ja lukuisista kulttuureista, jokaisella on oman historia ja avoin tulevaisuus. Lapset ovat yksilöitä, ei tusinatavaraa. Kuinka ihmeessä kolmeasataa lasta opettava äidinkielen aineopettaja voi tuntea juuri tämän Mikon yksilölliset tarpeet ja kehitysvaiheet? Onni on, jos nimen muistaa. Mikäli Mikko sattuu olemaan se kiltti poika suurella luokallaan niin tuskinpa edes nimi jää mieleen.

Itse olen ala-asteeni käynyt yllä olevassa koulussa, lapsia luokalla tusinan verran. Koulu on lakkautettu. Ainoastaan esikoulu toimii tässä suuressa, kosteusvaurioiseksikin väitetyssä satavuotiaassa hirsikoulussa. Suunnitellaan tehokasta koulukeskusta, mihinkäs muualle kuin kaupungin keskustaan. Kyläkoulun loppumisen jälkeen koulumatkaa kerääntyy kymmeniä kilometrejä kunnan rajalla asuville lapsille. Koulukyydeissä kymmenet kilometrit tarkoittaa tunnin tai toisenkin istumista taksissa tai linja-autossa. Pieni ekaluokkalainen suuressa maailmassa, kaukana kotoa, suuressa koulukeskuksessa... Itkuhan siinä tulee, isolle ihmisellekin.

Kyläkouluaikoina en koskaan kokenut oloani koulussa turvattomaksi vaikka ujo lapsi olinkin. Koskaan en kokenut kiusausta enkä muista sellaista nähneenikään monesti. Kiusaamiseen puututtiin ja asia oli hetkessä ohi, ei syntynyt kierteitä. Opettajia oli pari koko koulussa, kaikki tunsivat toisensa ja tunnelma oli lämmin. En koe jääneeni vaille asianmukaista opetusta vaan koen saaneeni kaiken tuen mitä tarvitsin, yksilöllisesti.

Lopulta kuitenkin täytyy todeta, ettei minusta tullut viisasta. Ei korkeasti koulutettua tai viisaita puhuvaa, ei paikallislehtien sivuilla kunniaa keräävää monilahjakkuutta. Minusta tuli tervejärkinen, empaattinen ja terveen itsetunnon omaava yhteiskuntakelpoinen aikuinen. Kouluaikani oli turvattu ja koen saaneeni tarvittavan huomion. Muistan opettajien olleen lempeitä, mukavia ja leikkisiä. Koen olleeni rakastettu ja välitetty, kuunneltu ja arvostettu. Yksilöllisesti, omista lähtökohdistani.

Rrrretkeilijät

Pienistä asioista sitä ihminen ilostuu. Tämän viikon hymyt on aiheuttanut monesti kolmeveen Ärrä-harjoitukset. Eilen käytiin rrrrretkellä ja kuunneltiin matkalla autossa rrrarioo. Selvähän se.

Eilen käytiin juoksuttamassa koiria isoisovanhempien mailla. Koirat nauttii elämästään pellolla kirmaten. Linnut laulaa ja ympäriltä kuuluu vain lapsen leikki ja koirien murina. Mieli lepää, todella.

Tälle muutaman kilometrin päähän tehdylle retkelle otettiin eväätkin mukaan. Pärekoriin (jonka ensimmäisen version Pyry sotki kappaleiksi) pakattiin lämmintä kaakaota, kanelipullaa ja Sunspeltin spelt-lakuja (on muuten aivan järkyttävän hyviä). Voi sitä pienen ihmisen onnellisuuden määrää. Lapset ne osaa nauttia pienistä asioista.

Aitoako?

Piti hakea menovettä autoon. Matkalla huomasin jättäneeni rahapussin kotiin. Hanskalokerossa muutama hassu kymmensenttinen. Oli vain luotettava, ettei jäädä tienposkeen. Jottei nyt ihan hukkaan olisi mokoma kiertolenkki mennyt, päätin pistäytyä luottokauppani takapihoilta hieman ilmaista ruokaa hakemassa.

Mukaan tarttui Lapin Rieskaset. Peruna erikseen mainittuna toki. Pussissa korostetaan sanoja AITO ja ALKUPERÄINEN, takapuolella teksti "Aito, oikea Lapin rieska" ja "Leivotaan Rovaniemellä". Onko kaikki Rovaniemellä leivotut rieskat alkuperäisiä? Eikö muualla, vaikka täällä etelässä voi valmistaa Aitoa rieskaa?

Tarkennukseksi vielä ainesosat: vesi, vehnäjauho, vehnähiutale, perunahiutale, kasviöljy, perunakuitu, nostatusaineet (E450, E500), suola (1,2%), sakeuttamisaine (E412), happamuudensäätöaine (E263) ja säilöntäaine (E200). 

Ai niin ja perunaakin huikeat 13%. Kysyn kysymyksen. Koostuuko ihan oikeasti AITO ja ALKUPERÄINEN Lapin rieska näistä aineista? Tuskinpa ne aidot lappalaismummelit on mokomista numero ja kirjainyhdistelmistä sukupolvia sitten tiennyt?

Pisteenä iin päälle vielä maininta, ettei sisällä lisättyä leivinhiivaa. Ettäs tiedätte sitten, ehei pahaa hiivaakaan.  Lienee siis terveysruokaa?

Ei mulla muuta. Kiitän ja kumarran.

Varmat merkit keväästä!

Vihdoin eilen kaivoin varastosta koko olemattoman talven odotelleet juoksuvaljaat esille, yritin valjastaa koirani lenkille, kunnes huomasin Pyryn keränneen rasvavarastoja 10 cm edestä vyötäröönsä talven aikana. Hups! Riitti remmeissä mitta onneksi ja tästä alkaakin taas yhteiset juoksulenkkimme. 

Talvella en juokse koirien kanssa. Reilusti yli oman painoni vetokoiria vyössä kiinni olisi turhan riskiä touhua parhaimmissakin nastalenkkareissa, kun sopivasti jänis eteen pomppaisi. Näinpä koirat saa tyytyä talvisin kävelylenkkeihin. Ehdottoman hyvät kengät ovat olleet Icebugin nastakengät. Kuudetta talvea käytössä ja ainuttakaan nastaa ei vielä puutu. 

Mitä niihin yksinäisiin juoksulenkkeihin tulee.. Vähiin on jäänyt. Yksi 30 min lenkki viikossa ja kunto on kyllä romahtanut. Askel painaa, pakko myöntää. Onneksi suunta on vain ylöspäin ja koko piiiitkä sula ja valoisa kausi edessä. Ottaen huomioon sen, että en vielä yhtenäkään vuonna ole maaliskuussa ollut siinä juoksukunnossa, että puolituntinen menisi kepeästi. Lienee liian aikaista edes haaveilla 10 km matkasta tässä elämäntilanteessa, mutta ei sekään mahdottomuus ole, jos koivilla vain terveyttä piisaa.

Niket ei liene parhaat  popot maastojuoksuun?

Eilen juostiin 40 min lenkki pitkin metsäpolkuja ja pikkuteitä. Metsä on ehdottomasti parasta alustaa niin jaloille kuin mielellekin. Valitettavan vähän polkuja vain löytyy, hieman enemmän vaihtelua kaipaisi. Sanoinkuvaamatonta se fiilis, jonka saa maaliskuisesta juoksulenkistä hämärtyvässä illassa, yhdistettynä kevään tuoksuun ja likomärkiin lenkkareihin. Koko kesä vielä edessä, alkaa herätä luonto ja sielu henkiin pimeän kauden jäljiltä.

Tällainen pikkuinen haamu kotiutui lenkiltä. Toinen isompi haamu harrasti vesilammikossa istumista ja makaamista (!!!) vilvoitteluksi. Väsyneitä, mutta onnellisia. Kaikki kolme.

Uutta ja ihmeellistä

Lienee jokaisella ihmisellä hommia, jotka viikosta, kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen roikkuu tekemättöminä. Leikkiruokien valmistus on itsellä kuulunut näihin hommiin. Eilisen lapsi toipui kotona flunssasta ja päivä pyhitettiin uusille leikeille. Tarjolla oli spagettia, ketsuppia ja valkoisia papuja. Vielä kun saisi muutakin aikaiseksi kuin virkata ketjusilmukoita, mutta näilläkin aineksilla saatiin jo mieleiset leikit aikaiseksi.

Kevättä alkaa olla ilmoilla jo liiaksikin. Kovasti edelleen pelkään takatalvea. Isomummin kanssa ihailtiin kevään ensimmäisiä narsissien alkuja samalla, kun isovaari viihdytti lasta. Ihana kevät!

Kevät saa tunnetusti myös eläimet päästään pyörälle. Kuvittelin, ettei leikkautetuille koirille ole niinkään vaikutusta, mutta kyllä näillä selkeästi on kevättä ja rakkautta rinnassa. Kovasti leikityttää ja toisen niskavilloissa on roikuttava jatkuvasti. Siru on talvivilloistaan heittänyt jo suurimman osan, neitokainen hoitaa yleensä homman juuri niiden kovimpien helmikuun pakkasten aikoihin. Toista oli tänä vuonna, mutta koira se toimi vanhalla kaavallaan.