Kardemumman tuoksuinen kaakattaja

Kaa-ka-kaa-kaa: "Kukaan ei sitten mene sorkkimaan taikinaa..."

Lämpimäissii kyläreissulle!

Pullantuoksuinen kotiäiti on kovin imelää. Herttaista ja hyväntuulista. Iloiten hän antaa lastensa olla luovia, sotkea ja muovata pullista juuri haluamiaan. Ei, en ole sellainen äiti.

Olen ennemmin kardemumman tuoksuinen kaakattaja. Annan sekoittaa, lisätä ainekset, kaulia, muotoilla, levittää hillot ja pilkkoa. Puolestani taas EN anna sotkea joka paikkaa, heitellä jauhoja, tuhria toisen naamaa voi-sokerimössöllä, lyödä ja purra toista, paistaa sormenpään kokoisia minipullia tai nyrkin kokoisia jättipalleroita, en salli edes luovasti ajateltuna pizzapohjia paistaa pullataikinasta enkä anna tenavien edes rullata hillolla valeltua taikinalevyä. Olen nipottaja, ainakin siltä tuntuu. 

Pyrin kasvatuksessa mielummin positiiviseen kannustukseen kuin ainaiseen jäkättämiseen. Viime aikoina meno on ollut toisinaan niinkin hurjaa, että desibelit nousee ja ei-sanaa tulen käyttäneeksi niin, että itseä kyllästyttää. Siinä vaiheessa, kun sorrun sanomaan lapsille sanat Taas, Ikinä, Koskaan tai Aina olen loman tarpeessa. Lupaan, etten Ikinä Koskaan siihen sorru. En vaikka pullataikinaa olisi katossa ja ikkunat olisi voin peitossa. Tosin saattaa olla, että sen jälkeen meillä ei enää Ikinä, ei Koskaan leivota pullaa!