Lapsiperheen arki

Raskasta on. On kovin raskasta pienen ihmisen elämä. Onneksi tiesin jo ennen päivähoidon aloitusta miten koko elämä mullistuu. Lopultakaan en tiedä onko päiväkoti lapselle oikea vai väärä paikka, mutta koitan uskoa siihen, että sosiaaliset suhteet ikätovereihin, riitelytkin, on lapselle vain hyvästä. Ei viitsi ajatella niitä negatiivisia asioita jookos?

 

Ruokaa. Sitä tarvitaan. Terveellistä sellaista kiitos. Työkaverit kummastelee eväitäni ja eräs juuri tänään kysyikin "syödäänkö teillä niinkun tosi terveellisesti?", niinkun yritetään juu. Ehkä pitävät turhamaisenakin, kun mussuttelen aamuteellä omenapiirakkaa (terveyspiirasta toki) puolen tuhannen höysteen kera. Minkäs sitä ihminen rakkaudelle ruokaa kohtaan voi? 

Ehtii tässä arjen keskellä kuitenkin harrastelemaankin, valitettavan vähän kylläkin. Tämä pukki löytyi lasinkeräyspisteestä. Korjasin talteen esteettisistä ja ekologisista syistä ;)

Välillä meinaa hymy hyytyä. Niin töissä kuin kotona. Töihin lähtiessä ei koskaan tiedä mitä eteen tulee. Ehkä juuri sen vuoksi työtä teen. Oman lapsen synnyttyä myös tunnesiteet vieraisiin lapsiin on vahvistunut todella paljon. Kai se on se paljon puhuttu äidinvaisto?

Tärkeimmät ajatukset löytyy kehyksistä. Maria Montessori kuuluu henkilöihin, joiden työtä lasten hyvinvoinnin ja kehityksen hyväksi arvostan paljon. Niin työssä kuin kotonakin, arjessamme.

Pyykkipäivä!

Vaikken olekaan enää kotiäiti, aion siitä huolimatta kirjoittaa pyykinpesusta. Pyykit ja tiskit kun ovat niitä kotiäitien kestopuheenaiheita, mutta valitettavasti pyykkäyshommiin joutuu myös työssä käyvät äidit. Pahus.

Meillä oli tänään taas hieman erilainen pyykkipäivä. Säännöllisesti talvisin meillä on kuurattu nyrkkipyykkinä villavaatteita. Tänään uskaltauduin pesemään ensimmäistä kertaa villoja koneessa ja lopulta niitä pyörikin kolme koneellista. Ei lainkaan huopuneita ja sopiva ohjelmakin löytyi! Näillä eväin jatketaan siis seuraavallakin kerralla.

Tämä äiti rakastaa villaa. Hiukan lapsikin. Lapsi kulki ensimmäiset kaksi vuotta lähes aina villahousuissa, koska kestovaipatuksessa koin sen meille sopivimmaksi ratkaisuksi. Vauvana kuvaan hyppäsi myös merinobodyt ja myöhemmin tapahtui hurahdus silkki-villaan. 
Nykyään meillä on kaiken kattava varustus eri merkkejä. Löytyy kotimaista ja ulkomaista. Liki kaikki on ostettu käytettynä eräältä foorumilta tai "villaystäviltä". Valitettavasti prinsessavaiheen omaavalle lapsukaiselle ei vaan enää kaikki kelpaa. Onneksi nyt kovilla pakkasilla hän itsekin ymmärsi miten ihana silkki-villainen kerrasto onkaan vaatteiden alla ja yöpukuna. Ja äidin sydän oli pakahtua!

Itse suosin myös villaa. Viluvarpaana siirryn liki suoraan villasukista sandaaleihin. Keinokuitu- ja puuvillaneuleet on hiljalleen poistunut kaapista ja tilalle on tullut kirpputoreilta villaa. Villan helppohoitoisuuden vuoksi ei montaa neuletta tarvitse kaapissa säilöäkään. Tuuletus vain ja taas kelpaa käyttää. Ostinpas itsellenikin suomalaista tekoa olevan villatuotteen viikonloppuna Someron Adamarian alennusmyynnistä. Siitä luvassa myöhemmin lisää, sillä ihanuus majoittui jo työpaikan naulakkoon ennen kuin kuviin ehti.

Villahullun illat kuluu leppoisasti puikkoja heilutellen. Aviatrixin piti tulla omalle neidille, mutta eipä jäänyt kypärämyssyn vertaa alle tilaa ja tuollainen käsinkehrätty "tikkuvilla" ei tule kuuloonkaan lapsen iholle ilman silkkikypärämyssyä. 

Omat lapasetkin valmistui vihdoin ja viimein, pienen mokan vuoksi jouduin lopulta purkamaan molemmat liki alkutekijöihin.

VANNOIN jokin aika siiten, etten osta ainuttakaan kerää lankaa ennen kuin vanhat on tuhottu, etenkään Novitaa. Kirpputorilla käveli vastaan muovikassillinen vanhoja Novitan lankoja kahdella eurolla ja pakkohan se oli ottaa... Ehkä vielä jonain päivänä pidän lupaukseni?

Pssst.. Ja näissä purkeissa on vain "sukkalangat", voi kuinka vähältä määrä näyttääkään..

Kuin teeveesopista

Teeveesopin sanoja mukaillen "..Käytä nyt tämä uskomaton tilaisuus. Kaikki tämä, VAIN 0€!"

Kävin dyykkaamassa. 

Olen onnellinen ja samalla kauhuissani.

Tossuissa valitettavasti ei koot osuneet oman tai sukulaistenkaan lasten jalkoihin. Onneksi olen töissä pienten lasten parissa eli käyttäjiä taatusti löytyy enemmän kuin tossuja. Lompakot saanee sukulaistyttöset lahjoina tulevan vuoden aikana.

Elämme hyvinvointiyhteiskunnassa, jopa niin hyvinvoivassa, että käyttötavaraa täytyy heittää roskikseen. Ruoan pystyn jollain mittakaavalla ymmärtämään, mutta miksi materiaa? Eikö lasten jumppatossut olekaan tänä keväänä in? Ja taloudellinen taantuma painaa päälle niin, ettei lompakoitakaan enää mukana kanneta? Millainen lankakauppias heittää lankaa ja aikaansaatuja töitään roskikseen? Edes niitä jämäkeriä.. Muistutan vielä, että dyykkaan vain tavaraa/ruokaa, jolle keksin jo roskiksilla käyttöä. Turhat jääköön oman onnensa nojaan, toivottavasti joku muu ne mukaansa kerää tarpeeseen.

Olenko ainoa, joka ei ymmärrä alkuunkaan tätä maailman menoa? Miksi asioiden pitää mennä näin?

Autiotalorakkautta

Jo hyvin varhain olen ihaillut autiotaloja. Lieneekö lapsesta saakka. Viime kesänä aloin perehtyä lähemmin taloihin ja kesän mittaan kävinkin useiden matkan varrella vastaan tulleiden talojen ikkunoista kurkkimassa. Talot kätkee lukemattomia tarinoita sisäänsä, useimmiten kuitenkin jäljellä oleva näky on lähinnä surullinen eikä onnea pääse juuri aistimaan. Surulliset ja unohdetut oli myös tämän punaisen tuvan nurkat.

Muutamia kuukausia olen ihaillut sunnuntaisilla maitoreissuilla matkan verrella olevaa vanhaa taloa. Joen rannalla, kartanon vastarannalla, komealla paikalla on tämä vanha keltainen talo katseita kerännyt. Isäni oli onkinut historiasta tietoon, että tupa on aikoinaan rakennettu kartanon muonamiehille. 

Pettymys oli kuitenkin valtava, kun viimein pihalle asti uskaltauduin. Verhojen raosta paljastui totuus, jonka useimmat vanhat talot ovat kokeneet. Remonttia on tehty, varmasti vuosikymmenien saatossa eikä ainakaan perintöä kunnioittaen. Oletan talon olevan kesäasuntona ja varastona, koska tähän aikaan vuodesta selkeästi oltiin talvihorrostamassa.

Vuosi sitten myös yllä olevan tuvan tunnelmat oli synkät. Autiona 40 vuotta, vasta vanhan veteraanin poistuttua keskuudestamme mammani osti kuolinpesältä "tilan". Suvun vastustamisesta huolimatta talo näyttää hiljalleen heräävän henkiin. Valitettavasti lattialaudat, tuvan uuni ja vanhat paneeliverhoilut vastusteluistani huolimatta katoaa talosta mamman eriävän esteettisen ajattelun vuoksi, mutta toivottavasti tuvan tunnelmallisuus säilyy jatkossakin..

Työvaatetusta ja halpiksia

Työssäni lasten parissa tykkään käyttää värikkäitä vaatteita. Työtilat on hyvin värittömiä ja konstailemattomia käytössä olevan opetusmetodin vuoksi, mutta onneksi työntekijän vaatetus saa olla lapsenmielinen ja värikäs. Kirpputoreilta löytyy valitettavan vähän värikkäitä vaatteita. Esimerkiksi punaisia vaatteita ei kaapissani ole kuin pari. Tämän vuoksi on tartuttava tilaisuuteen, kun sopiva sattuu kohdalle ja tarvittaessa tuunaamalla saa uutta ilmettä tylsempäänkin vaatteeseen.

 Marimekon raitapaita 3e, Vero Moda farkut 5e, 

Pilkkoset-alushousuja (uusia toki) 2e/2kpl, 

lapselle sammarit ja mekko 0,05e/kpl

Monki flanellitunika 0,50e

Viimeisen viikon aikana satuin tekemään hyviä täsmälöytöjä. Monkin tunika on hieman erikoinen, mies kysyi onko se uusi yöpaitani. Pienellä tuunauksella ehkä selkäosaa saa hieman istuvammaksi. Ostin myös elämäni ensimmäiset alushousut kirpputorilta, käyttämättömät tietysti. Melkein huvitti itseäkin. Pilkkosen bambuhipstersit on ehdottomat suosikit, joten miksipä niitä ei uutena kirpputorilta ostaisi. Marimekon raitapaidat ei malliltaan ole meikäläisen pitkään ruhoon sopivia, mutta pitkällä topilla ja hihat ylhäällä varsin käyttökelpoisia, etenkin näin herkullisessa värissä.

Farkut oli oikea nappiostos. Farkkujen löytäminen tarpeeksi pitkällä lahkeella on jo saavutus puhumattakaan siitä, että kunto ja koko muutoin osuisi nappiin. Joskus käy tuuria ja nämä pöksyt ei päädykään työvaatteeksi vaan ns. paremmiksi housuiksi.

Lapsi sai lisäksi Pikku Myy kylpytakin, mutta se päätyi jo mammulaan käyttöön. Mekkoja ei koskaan ole liikaa, tämä yksilö päätynee tuunattavaksi ainakin helmatyllin ja virkattujen kukkien osalta. Sammareista lapsi oli kovin onnessaan vaikkei ne niin omaa silmää ja ajatusmaailmaa miellyttäneetkään.

Ruokaremontti

Ruokaremonttini alkoi vuosi sitten. Lähtötilanne oli 72 kg, farkut ei mahtunut enää jalkaan ja jokainen peiliin vilkaisu masensi. Jotain piti tehdä vaikkei ylipainoa 175 cm korteen vielä ollutkaan. 

Yleensä tässä vaiheessa mainitaan, että karkit jäi pois. Itselläni ei ole koskaan ollut ongelmana pysyä erossa makeisista ja pullista (no okei vastaleivottu korvapuusti kuuluu herkkuihini edelleen). Suurin muutos ruokavaliossa oli juuston, ihan leivän päälle viipaloitavan kermajuuston jättäminen KOKONAAN ruokavaliosta. Lapsen vauva- ja taaperoaika oli henkisesti todella raskasta ja mitä raskaampi päivä oli niin sitä enemmän juustoa kaapista hupeni.. Kohtuukäyttö ei onnistunut, joten nollalinja tuli käyttöön. Tämän kuluneen vuoden aikana olen tainnut syödä kolme viipaletta juustoa. Edelleen se maistuu ihan yhtä hyvältä, mutta riippuvuus on voitettu. Muutoksen myötä muut juustot, kuten homejuusto ja voimakkaat juustot on alkanut maistua. Tosin niitä on lupa syödä vain kyläillessä ;)

Ateriarytmin säännöllistin 3-4 tunnin välein syömiseksi. Vettä lipitän pari litraa vuorokauteen. Smoothiet tuli kuvioihin, koska en tuolloin oikein kasviksista perustanut. Lautasmallia muutti salaattimäärän lisääminen. Perunan, makaronin ja riisin jätin hiljalleen olemattomiin määriin. Tilalle tuli kvinoa, kikherneet ja pavut. Välipalaleivät korvasin smoothieilla tai pähkinöillä. Seuraavaksi alkoi tutustuminen superfoodeihin.. Se tie veikin jo mukanaan!

Mitä herkkuihin tulee.. Herkuttelen kyllä edelleen. Harvoin korvapuustilla kuitenkaan. Raakaherkkuja teen satunnaisesti, raakasuklaata löytyy aina pakastimesta. Välipalapatukoita, kookospalloja, gojimarjoja. NAM! Leivonnassa speltti ja pähkinäiset jauhot on vallannut tilaa vehnäjauhoilta. Herkuttelukin on ihanaa, kun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä epäterveellisyydestä.

Muutos tapahtui myös ruoan laadussa. Prosessoidut, lisäaineelliset ja marinoidut lihatuotteet oli jäänyt jo aiemmin unholaan. Siirryin lopullisesti täysrasvaisiin tuotteisiin. "Maitohulluus" nosti myös päätään ja vuoden ajan taloon on maito kannettu suoraan luomutilan tankista terästongassa. 120 luomumunan satsin haen myös säännöllisesti suoraan tilalta.

Vuosi on muutoksesta kulunut. Paino on jo jonkin aikaa ollut 58-59 kg tienoilla. Vihdoin koen olevani sinut painon kanssa, näin on juuri sopivasti. Entisestä kasvisten vihaajasta, makkaran mussuttajasta on kuoriutunut kasviksiin painoittava ruokailija. Edelleen liha maistuu suussani paremmalta kuin pavut, mutta hyvin pitkälle elän kasvislinjalla nykyään. Kasvisten käyttö on monipuolistunut ja uusia tuttavuuksia, onnistumisen elämyksiä tulee viikoittain. 

Itselleni lihan käytön vähentämiseen suurin syy on hiilijalanjälki. Eettisiä periaatteita ei ole, mutta kieltämättä on äärettömän turhaa ruokkia eläintä vuosia (vieläpä pahimmillaan gmo rehuilla) ja lopputulemana on muutama kimpale lihaa. Koskaan tuskin täysin lihattomaksi ryhdyn vaikka lihanhimoa en enää tunnekaan ja kasvisruoka maistuu suussani enemmän kuin hyvältä. Kotona siirtäisin mielelläni koko jääkaapin lihattomalle linjalle (tai no pakastimessa lihat on, koska ne tulee suurin osa lähituotantona), mutta kasvavan lapsen kanssa on helpompi tasapainoitella, kun liha kuuluu ruokavalioon. Ehkä vielä jonain päivänä...

 Elämäni ensimmäinen kasvispizza viime viikolta

Sukupuolineutraalin kasvattajan lapsella on 

HK-vaihde raskaasti päällä.. Kakun raaka-aineista 

löytyy mm. kikherneitä, raakakaakaota, 

kookosöljyä ja pähkinöitä.

 

 Välipalapatukoita tekemässä :)

 Psst.. Alahyllyn eräs pussi on ukin 

tuliaisia lapsukaiselle ;)

Kurkistus suljetun oven taakse...

Talosta löytyy huone, vaatehuoneeksikin sitä muinoin kutsuin. Olisikohan monitoimihuone osuvampi kuvaus nykyään?

Huone on tapetoitu takkahuoneen ylijäämillä. Nuukana ihmisenä ei viitsinyt rahaa hukata maalipurkkiinkaan tällaisen kopin vuoksi. Isomummin kutomossaan valmistava villahuopa kuuluu vakiovarustukseen, eihän koneella tarkene istua ilman villakerrosta. 

Vanhat kahvipurkit kätkee sisäänsä ompeluvermeitä. Kuvasta löytyy myös todiste siitä, että joskus muinaisina aikoina olen ollut jokusen viikon koulun pakollisilla puutyötunneillakin. Tykkään kyllä aikaansaannoksestani. Tavattoman herttainen. 

Kirppishaukalla on aina vermeet varattuna ainakin pariksi vuodeksi eteenpäin. Elämässä on ennakoitava, jos likipitäin kaikki tulee kirpputoreilta.

Ihmisille monesti on yllätys, että talosta löytyy 300 litran arkkupakastin ja tietokone. Löytyy, mutta suljetun oven takaa. Syy tällaiselle järjestelylle on yksinkertaisesti vähäinen säilytystila ja jokseenkin hankala pohjaratkaisu. Esimerkiksi olohuoneessa on valtavasti hukkaneliöitä, ovia löytyy joka seinustalta. Vastaavasti muut huoneet on melko pieniä.

Voihan mukulat!

Joskus sitä haaveilee pienestä mökistä korvessa, yksin ja omassa rauhassaan. Kukaan ei häiritse eikä hosota mihinkään... Vain täysi hiljaisuus ja omat ajatukset. Tänään oli sellaisia hetkiä useita.

Nämä kaksi kaveria. He olivat vallan herttaisia ja kultaisia, kun toinen toipui leikkauksesta. Eipä ole neidillä enää tiedossakaan millaiset fiilikset oli jokunen viikko aikaa. Vauhtia riittää! Ja kateutta. Ja rajojen testaamista.. Olen kuullut sanottavan, että koirasusi ei kasva koskaan aikuiseksi, herättelen vielä mammutin kanssa toiveita... Ja se Sirun pehmikkeeksi ostettu retrotäkki. Keräilin sen tänään kopin lattialta. Paloja oli noin 438. Suunnilleen?

Koirien viipottaessa me keskityttiin leipomispuuhiin tirriäisen kanssa. Salmiakkikakkua retrokuppiloisesta. Kuulemma. Oli ihana nähdä hymy koko aamun uhmanneen kolmeveen kasvoilla. Ei siinä kiukkuinen voi ollakaan.

Päiväunien jälkeen taas harmitti. Voi kurjuuden kurjuus miten elämä potkii jo pienenä nassikkana..

Äitipäs olikin tekaissut pakastimeen satsin raakasuklaata. Tehosekoittimeen lensi mulpereita, casheweita, gojia, hasselpähkinöitä, manteleita, kookosöljyä ja raakakaakaojauhetta. Taisi hippunen hunajaakin eksyä. Perinteisesti valmistettiin "näppituntumalla", mutta maku oli kyllä oikein hyvä omaan suuhuni.

Ja ensimmäisen lapsen sanojen mukaan suklaajätskin aikana naama olikin jo tämän näköinen. Ei ollut kiukusta tietoakaan ja kehuja jaeltiin välipalan herkullisuudesta. Palat hupeni tassilta ja riemukas huudahdus "lisää!" kuului korviini. Äiti pudistaa päätään ja mitä siitä syntyykään... No uusi kiukku, tottavie!

Isän tavoilleen opettama

Dyykkaaminen. Tuo rakas harrastukseni. Historian alkua en muista, lienen ollut ala-asteella. Isälläni oli tapana ajella pitkin maakuntia ja siinä samalla etsiä aarteita jätepisteistä. Isän tyttönä kuljin paljon mukana ja viehätys ilmaisiin aarteisiin syttyi jo varhain. 

Aluksi keräilin lähinnä "hienoja" lasipulloja (konjakki- tai viinapulloja suomeksi sanottuna), muutamia vuosia sitten liki jokaisella reissulla tarttui Riihimäen tölkkejä mukaan. Nykyään rahalliset aarteet alkaa olla harvammassa, mutta mielikuvitus on reilusti kehittynyt eli aarteita löydän edelleen liki joka reissulla. 

Tuuria meikäläisellä on ollut monesti tällaisissa mitättömissä asioissa. Pohdin juuri jokin aika sitten, että haluaisin tuon isovaarilta saadun vanhan matkalaukun päälle pienemmän, mielellään aivan eri tyylisen salkun. Tadaa! Parin päivän kuluttua tämä isäni arvioimana 70-lukuinen porakonesalkku löytyi hylättynä metallinkeräykseen. Viime viikolla suunnittelin pienen irtopohjavuoan ostoa (kuten olen suunnitellut kai kaksi vuotta), asioin roskiksella ja siellähän se odottelikin. 

Alemmassa kuvassa näkyvä alumiininen purnukka löytyi myös edellisellä reissulla. Näin sen oitis kynäpurkkina, mutta muistilapuille se passasikin paremmin kuin hyvin. Mikä lie ollut edellisessä tarkoituksessaan?

Tänään kierroksella nappasin mukaani polkupyörän vanteen, Blossa-pullon sekä Annas piparipurkin. Nolona myönnän, että olen näitä Blossa-pulloja monesti katsellut blogeissa ja kuvitellut sen olevan muovinen ketsuppipullo (!!!). Tulipahan tämäkin tyhmyys nyt tunnustettua!

Puolensataa kasettia tarttui takin liepeeseen Someron Ecotekolasta. Ilmaiseksi. Kuumaliimaa, kasetteja ja lamppuhullu emäntä. Ans kattoo vaa...

No missäs tämä emännyys sitten dyykkailee. Missä vain! Lähinnä Loimaan-, Forssan- ja Someron-seuduilla. Jos matkan varrella on keräyspiste tai jäteasema (huups, se taitaa kyllä olla kiellettyä...) niin en useinkaan voi vastustaa kiusausta. Roskalavoja harvoin osuu vastaan, tälle syksylle vain muutama hassu ja nekin huonolla annilla varustettuja. 

Uutena aluevaltauksena on myös erään ruokakaupan roskikset. Lajittelu ei ole heidän vahvinta puoltaan tai sitten heidän sydämellinen tarkoitus onkin olla heittämättä käyttökelpoista ruokaa roskiin. Ei meidän taloon ole leipääkään ostettu ties ja koska... Valitettavasti ruoan dyykkaaminen on tehty nykyään aivan liian vaikeaksi. Omalta osaltani dyykkaan ruokaa juuri sen vuoksi, että on järjetöntä kuljettaa ruokaa satoja, jopa tuhansia kilometrejä ja lopulta heittää se roskikseen, vieläpä käyttökelpoisena. Samaan aikaan kotimaassammekin on ihmisiä, joilla ei liiaksi murua ole rinnan alle laittaa. Ei mene tähän nuppiin se asia lainkaan.

Monet kummasteleekin miksi minä, työssäkäyvä, hyvin maailmassa pärjäävä ihminen tongin roskiksia. Noh.. Nuukalla on viimeksi ja "Vileenin sukua" olen. Jos en halvalla osta niin ilmaiseksi sitten? Inhoan kertakäyttökulttuuria ja niin lasi- kuin metallinkeräyksestä on meidän kaappeihin ja uusiokäyttöön päätynyt paaaaljon tavaraa. Myös monia sellaisia tavaroita, jotka on lajiteltu väärin, esimerkkinä mainittakoon viime kesänä metallipisteestä löytynyt kotimainen naisten villakangastakki. Tein selkeästi vähintään tuplaympäristöteon!

Aikoinaan häpesin tai ainakin arastelin tonkimista. Mitä, jos joku näkee? Mitä ne kuvittelee? Pyh. Erikoisena (eikö hulluna?) pitävät jo muutoinkin, kun pikkukylän muottiin en istu, joten enpä näe syytä arkailla. Morjestellaan, kun dyykatessa tavataan!

Ei kaikkea tarvitse tehdä itse?

Meidän talouteen nykyään tulee todella harvoin mitään uutena, liki kaikki on kierrätettyä. Lisäksi itselläni on suuri halu tehdä itse pieniä askareita. Monia kodissa tarpeellisia asioita, kun ei helposti edes kirpputorilta löydy.

 

  Pellavapyyhe 0,50e, 95-vuoden kalenteripyyhke 0,10e

Keittiöpyyhkeet ovat kaikki nämä vuodet roikkuneet allaskaapin vetimestä kirppikseltä löydetyillä Tupperwaren pyyhkeenpitimillä. Kätevät nuo muovihärpäkkeet ovat olleet, mutta ei ne silmää miellyttänyt. Tarvittiin pätkä nyöriä ja verhonipsut. Vaan kuka arvaakaan mistä on kierrätetty helmet? Vihjeeksi voin antaa, että mennään 70-luvulle ja alunperin ovat olleet aivan eri tarkoituksessa.

Takkahuoneessa on monia asioita, jotka on häirinnyt jo pidempään. Itseasiassa koko takkahuone ottaa epäkäytännöllisyydellään aivoon. Huoneelle kun ei ole muuta käyttöä kuin takan lämmittäminen. Ompelu/askartelupöytäni löytyy myös takkahuoneesta, mutta yleensä iltaisin siellä on niin kuuma, että tuunailen mielummin keittiössä.

Takkahuoneen valaisimet on yksi häiritsevä asia. Kattovalaisimelle olen jo keksinyt ratkaisun, mutta pöytälamput odottaa itseään vielä kirpputoreilta löydettäväksi. Väliaikaisena ratkaisuna teippailin eilen teippifirman ylijäämämateriaaleilla piparireunan Ikean kuutioon. Nyt ehkä siedän sitä, kunnes löydän The lamppuni. "Nortti" tuhkakuppi roskisaarteita.

Olin aivan päässyt unohtamaan tämän iiiihanan peilin varaston kaappiin. Nyt se saa majailla takkahuoneessa, kunnes joskus löytää lopullisen paikkansa talosta.

Päiväkoti odottaa, askarrellaan kotona

Tänään sen piti alkaa. Lapseni "päiväkotiuran". Sunnuntaina lapselle pomppasi kurja kuume ja edelleen kuumeilee. Lääkärissä käytiin varmistamassa, ettei tulehduksia ole ja samoilla reiteillä jatketaan lääkintää. Yskään käytän rikki kaulittuja tai haarukalla pisteltyjä kaalin lehtiä rinnan päällä ja nenän puolestaan pitää auki sipulinyytti sängyssä. Korvat oli puhtaat, joten valkosipulihoitoja ei ainakaan toistaiseksi tarvita. Lapsi ei ole eläissään antibiootteja syönyt ja toivon, ettei jatkossakaan niille tule tarvetta. Ennaltaehkäisy on kaiken a ja o.

Jotain hyvääkin näissä kahdessa "vapaapäivässä" on. Tänään, kun lapsen vointi salli askarreltiin yhdessä ehostusta roskiksesta matkan varrella mukaan tarttuneille peltirasioille. Kuten olette huomanneet niin tykkään tunkea sanomalehteä tai kirjan sivuja vähän joka askarteluun... Toinen paheeni on juurikin kaikki tällaiset pienet purkit ja laatikot. Näitä ei voi olla koskaan liikaa!