Kävi kylässä jotain niin suloista. Pientä ja maidolta tuoksuvaa. Kolme viikkoa ja viisi kiloa. Pidin sylissä, lirkuttelin, kerroin tarinoita. Hän väänteli naamaansa, mutristi suutansa ja tuijotti silmät ympyrkäisinä. Kumman näköinen oli, ilmankoos kun suvusta on. Pääsi liinaankin pieni, kun tuoretta äitiä opetin. Siellä tyytyväisenä torkkuikin tovin. Vallan hurmaava tyyppi.
No mutta iskikö vauvakuume? Vauvakuume mielestäni on järjetön sana. Aivan kuten laihdutuskuuri. Ei pidä haluta vauvaa, pitää haluta lapsi. Pitää haluta kantaa vastuu ihmisestä parikymmentä vuotta, käytännössä loppu elämä. Lapsi on vauva vain vuoden elämästään ja monesti se vuosi on kaikkea muuta kuin ruusuista aikaa. Omalla kohdalla kaksi vuotta lapsen syntymän jälkeen oli elämäni kovinta aikaa, ei ole ikävä. Aika ei ole kullannut muistoja. Onneksi suku ja tuttavat tykkää tasaisin väliajoin pyöräytellä näitä tuoksuteltavia pikkuisia nyyttejä tämän tädin iloksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti