keskiviikko 13. elokuuta 2014

Ei niin täydellinen äiti


Aamulla. Tenavat pöytään syömään, itselle lasillinen vettä herätykseksi. Esikoinen kysyy mitä tänään tapahtuu. Enpäs tiedäkään, katsotaan. Lapset lähtee leikkeihinsä, istahdan sohvalle aamiaisen ja kutimien kanssa. Hetki harrastuksille. Huomenna tulee "työvieraita", pariin otteeseenkin. Jep, tänään siivotaan, jotta kulissit pysyy kasassa. 

Tuottaahan se mielihyvää, kun on lattiat kuurattu puhtaiksi ja pölyt pyyhitty, tavarat liki paikoillaan ja lapset vielä ulkoilemassa hiekkalaatikolla. Vaan kun talossa on kaksi paljain jaloin lampsuttavaa ja yksi, joka tepastelee juuri lattian pesujen jälkeen kuraisilla saappaillaan sisälle, ei voi odottaa, että kauan siistiä olisi. Mattoja en pidä kesäisin lattialla, olisivat syksyllä aika törkyisiä. Seuraavat kuvat kertokoon sen viiden minuutin "tsenin", jonka päivän puhteet tarjosi..


Palataan todellisuuteen. Jokainen kunnon bloggaaja jättäisi seuraavat kuvat julkaisematta. Haluan, ettei ketään alkaisi masentaa, joten tarjoan paluun todellisuuteen.


Helpottiko ahdistusta? Kulissien valmistelun jälkeen leipastiin huomisille tädeille vielä porkkanakakku. On myös hyvin epätäydellistä, että siitä on kaksi tenavaa syönyt palat jo edellisenä päivänä. Ehkä nämä tädit ymmärtää epätäydellisyyteni äitinä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti