Aamuin ja illoin me sängyssä pötkötellään ja satuja luetaan. Valitettavan usein sadut on kuitenkin kaikkea muuta kuin kolmevuotiaille sopivia. Liian vaikeita ymmärtää tai puhdasta hömppää. Jos itse kirjaan tartun sen pitää ehdottomasti sisältää asiaa, samaa toivoisin enemmän lasten kirjoihin. Lasten tasolla tietysti.
Viime kerralla kirjastosta eksyi kassiin pari todella hyvää kirjaa. Mummin mehevä omenapiirakka -kirja käsittelee mummin muistihäiriöitä pienen tytön näkökulmasta. Rakastatko minua jos... -kirja puolestaan sopii elämäntilanteeseen enemmän kuin hyvin. Rakkautta punnitaan, rakastaako se äiti-karhu vaikka mitä tapahtuisi. Ja äiti-karhuhan rakastaa, ihan aina.
Tämä äiti-karhu taistelee tunteidensa kanssa, yrittää sitoa kiintymystä. Ei se helppoa ole, mutta taisteltava on. Pienen karhun parhaaksi. Kokoaa pienistä hippusista rakkautta, aitoa sellaista. Yrittää löytää paljon hyvää, tukkii suunsa ja laskee kymmeneen tusinoittain päivän aikana. Myönnän, että "palkkapäivänä" voi todeta tehneensä töitä. Kaikki on ollut paljon haastavampaa omien tunteiden ristiaallokossa kuin olin koskaan kuvitellutkaan. Hetkeäkään en kadu. Sijaisäidiksi syntyminen ottaa aikansa. Päivä päivältä pienin askelin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti