Rakkaudesta lapsiin, halusta terveyteen, ilosta liikuntaan, elämän ekologisuudesta, intohimosta kirpputoreihin, vanhoihin esineisiin, autiotaloihin, metsien hiljaisuuteen. Toisinajatteleva, bio- ja sijaisäiti kirjoittaa elämänsä pienistä ja tärkeistä asioista.
torstai 21. elokuuta 2014
Riittääkö?
Villavaatteita. Niitä on viime keväänä, jo edellisenäkin hakenut yhdelle lapselle. Neulonut olen varastoon ja vielä puikoilta on tippumassa pari neulepaitaa. Elämä muutti suuntaansa ja tulevana talvena villatettavia onkin kaksi. Saman kokoista, eri muotilla valmistettuja. Ruumiinrakenne ja mittasuhteet aivan erilaiset.
Joku siellä varmasti nauraa. Pappadiippa on kova hamstraamaan. Riittää nämä kahdelle leikki-ikäiselle. Tiedän jo viime talvesta sen kylmän totuuden, ettei tämän ikäiset enää suostu kulkemaan koko talvea villavaatteissa vaikka kuinka se sydäntäni lämmittäisikin. Kaiholla muistelen villapöksyistä kestopeppua, joka suostui jokaisena aamuna pukemaan villabodyn päälleen mutisematta..
Lasten villat on kunnossa. Lapaset, pipot ja sukat vielä esiin kaivamatta tai päättelemättä. Omat villat vain huonolla mallilla. Arvon lähdenkö tilaamaan Saksasta puolet edullisemmin kuin Suomesta, tuenko kotimaista tuotantoa vai teetänkö kotimaisesta kankaasta ompelijalla. Villapaitoja on riittämiin, mutta alin kerros kaipaisi täydennystä.
Loppuun vielä villavauva vuosien takaa. Kuten kuvistakin huomaa, kantoliinat ja villavaatteet oli aika suosittuja. Ihan vallan meinaa ihminen taas herkistyä..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti