Tilannehan oli se, että raahasin yhden kurkku suorana karjuvan lapsen autoon, nostin toisen perästä takapenkille. Toivotin hyvät yöt ja lähdin ajamaan kohti unien maita, kotinurkkia. Muutaman sadan metrin päästä takapenkki jo hiljeni. Sopimuksena on, ettei unitoivotusten jälkeen enää puhuta. Toinen kuiskasi hiljaa saako sanoa yhden jutun. Näytti ikkunasta ulos ja sanoi "äiti katso, kun toi taivas on nyt niin ihanan kaunis".
Pysähdyttiin, oltiin ihan vain hiljaa ja ihailtiin. Rauha laskeutui, auringon laskiessa, hämärän saapuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti