Kun kävelee metsissä, pitkin peltoja. Kuulee myrskyn humisevan korvissa, kelojen narinan hämärtyvässä illassa. Huomaa peuralauman loikkivan notkoihin torpan nurkalta, palokärjen pyrähtävän lentoon pihakoivusta. Laittaa tulen takkaan, saunoo yömyöhällä yksin pimeässä kellarissa. Kuulee ympärillään ikkunan raosta heräilevien kärpästen yltyvän surinan, hirsien paukkumisen lämmön noustessa. Neuloo tuntikausia, lopulta kömpii paksu villapaita päällä vällyjen väliin. Unta ei tarvitse hakea.
Herää aamulla, on nukkunut onnensa ohi. Päivä on jo pitkällä, kello kahdeksassa. En ole aikoihin nukkunut yhtä hyvin. Puuhella valmistaa aamupuuron. Istun pöydän vieressä ja mietin miten tätä pääni onkaan kaivannut. Täydellistä yksinäisyyttä. En osaa istua, tartun puikkoihin, kannan puita sisään, hiukan siivoan.. Teen silti parhaani rentoutuakseni.
Seuraava yö menee lapsen kanssa mökkeillen. Yöunet hukkuu jo ennen kolmea, ylös noustaan ennen kuin kello lyö viisi. Saan menetetyn aamuni takaisin. Näen auringon nousevan, lampsuttelen pitkin maita pikkuplikka kantorepussa. Myyräillään pitkin nurkkia, haistellaan aamua, haaveillaan kanoista ja lampaista. Aamu-ulkoilun päätteeksi äitinsä tytär toteaa "kyllä meillä on ollut kivaa täällä mestässä". Metsään vie tiemme taas, ainakin yhdeksi yöksi vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti