Pyörähdettiin metsässä. Toinen tarpoi yli mättään ja kiven, nautti selkeästi olostaan. Toinen puolestaan rutisi jokaisesta upottavasta askeleesta, rumista sienistä, pelottavasta ojasta ja limaisista kepeistä. Eipä se nautinto ollut, mutta aina välillä pitää käydä hiukan kokeilemassa joskos tuo esikoinen jo olisi kypsä metsään.. Unohdin Wompat-kantorepun kotiin eli lenkki jäi hyvin lyhyeksi.
Suunnitellut olin, hyvinkin. Käännös toiseen suuntaan ja laavulle Rautarinteeseen paistamaan lettuja. Apulaiset kantoi puut laavulle nopeampaa kuin ehdin valmiiksi kasaan hakata, sytykkeiden valmistamisesta ei tarvinnut itse huolehtia, "pöytä" oli katettuna jo ennen kuin tulet oli nuotioon syttynyt.
Puolen litran lettutaikina hävisi samassa tahdissa, kun pannulta kypsyivät. Itse kannoin jälleen omat eväät metsään, vehnän olen tyystin karsinut ruokavaliosta (suurinosa jauhoista näissäkin oli spelttiä). En väitä, etteikö kiusausta olisi. Nuotiolettujen tuoksu... Tiedättehän?
Viimeisen palan suuhunsa upotettuaan neiti tuli eteen pullistelemaan vatsaansa taputellen ja tokaisi perään "nyt mun masu on ihan hirveen täynnä, se on nyt ihan ukki-masu!"
Vai ukki-masu :,D
VastaaPoista