Se on myöhäistä jossitella. Narttukoira pitäisi AINA steriloida, mikäli ei pentuja meinaa hankkia. Ajattelin, ettei asialla niin kiire vielä, kun Siru on juuri 5 vuotta täyttänyt. Niin se vain iski; ruumiinlämpö 40 astetta, vatsa kivikova ja turvoksissa, jatkuvasti juo vettä ja pissii joka paikkaan, uroskoira haistelee takapuolta jatkuvasti ja edellisestä juoksusta noin 2 kk aikaa.
Heti töistä päästyäni aloin soitella päivystysaikoja. Oli aivan hirveä todeta, ettei sairasta eläintä meinaa saada lääkäriin edes hätätapauksessa! Kolme päivystävää yksikköä sanoi, ettei kykene ottamaan vastaan enää ennen huomista aamua. Lopulta auto starttasi sadan kilometrin päähän kohti Hattulan Vethausia. Ei sielläkään aikaa ollut antaa, mutta ottivat sentään vastaan tarkastettavaksi ja tarvittaessa leikkaavat kiireisenä.
Voi koira-parkaa! Toivottavasti saavat sen pian kuntoon.
VastaaPoistaTulihan se kuntoon, mutta kyllä taisteluakin vaadittiin. HUH!
Poista