tiistai 10. joulukuuta 2013

Elämää se vain on..


Hektinen arki on täällä! Alku on aina rankka, mutta en olisi uskonut miten väsynyt voi olla jo kahden työpäivän jälkeen. Ehkä se tästä vähitellen helpottaa. Jo nyt olen kuitenkin huomannut, että työ toisten ihmisten lasten kanssa on huomattavasti helpompaa kuin oman lapsen kanssa oleminen. Kun pelistä puuttuu äiti-lapsi-side ja jäljelle jää järki niin henkinen kuormitus jää huomattavasti pienemmäksi. 




Olen aina ennen syönyt työpaikan ruokaa. Kolmessa vuodessa oma suhtautuminen ruokaan ja sen puhtauteen on muuttunut niin rajusti, ettei enää käynyt edes mielessä syödä päiväkotiruokaa. Siinä rehellinen mielipiteeni "laadukkaasta ruoasta". Harmi, että lapselle ei voi pakata päiväkotiin eväitä mukaan..

Meillä on nykyään todella vähän muovisia astioita. Vähitellen ne ovat vaihtuneet lasisiin tai teräksisiin sitä mukaan, kuin kirpputorit on sopivia tarjonnut. Joitakin olen myös uutena ostanut, kutenm kuvassa näkyvät tuotteet. Eväsrasia on Prisman valikoimasta, punainen pullo Lifefactory ja oranssi pullo Pura. Kannattaa tutustua, jos ovat entuudestaan tuntemattomia.




Arjen keskellä koitan pitää mielessä yllä olevan lauseen. Äiti on tärkeä, myös silloin, kun ei ole paikalla. Työssäni minun tehtäväni on olla toisten lasten äitien korvaajana silloin, kun äidin ei ole mahdollista olla lähellä lastaan <3

Pahoittelut normaalia(kin) huonommista kuvista, mutta netti temppuilee sen verran, ettei kykene lataamaan suurempia kuvia. Toivottavasti ongelma paranee pian!

4 kommenttia:

  1. Kauheeta, niinkö huanoo ruaka on nykyään? Kouluissa on varmaan sit sama homma. Mikä siinä ruuassa sua eniten häirii? Tartteeki ottaa selvää oman kunnan ruakapolitiikasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen melkoinen ruokanatsi. Meillä vältellään lisäaineita ja yleensäkin kaikkea keinotekoista. Eineksiä ei siis syödä juuri koskaan ja lähes kaikki tehdään itse. Rasvattomia tuotteita ei käytetä ja maitokin vaihtui jo kauan sitten tinkimaitoon. Päiväkodeissa on nykyään pääasiallisesti "terveyssuositusten" mukaisesti rasvatonta maitoa, margariinia ja koska ruoka tehdään halvalla myös raaka-aineiden laatu on heikompaa (esimerkiksi einesten lisääntynyt määrä).

      Poista
    2. Margariinia määki vältän viimiseen asti ja on ihan järjetöntä juottaa mukuloille rasvatonta maitoo. Itte vältän lisäaineita, mut kummallisesti mukuloille tulee ostettua sillon tällön vihreeks värjättyjä viilejä ja esanssipillimehuja. Itte varmaan oksentaisin jos semmosia söisin. Koskakohan noi terveyssuositukset muuttuu, eikös Ruotsissa oo jo menty hiukan terveempään suuntaan ja myönnetty ettei se rasva oo pahasta?

      Poista
    3. Joku tutkimus ainakin oli tehty jo kovien rasvojen oletettua pienemmistä "riskeistä". Onhan se totta, ettei voikaan mikään terveystuote ole, mutta jos voin ja margariinin välillä punnitaan niin ei valinta vaikea ole. Itse en syö juuri lainkaan lisäaineita, eineksiä yms. Lapselle minäkin kyllä annan helpommin kuin omaan suuhun laitan, koska on mielestäni väärin kieltää vaikka juhlissa ottamasta ruokia, joita muutkin lapset syö (nakkeja, pillimehua, karkkia). Pääasia, että kotona syödään puhtaasti :)

      Poista