Anna hymyn tehdä siltaa

Kahdeksan vuotta samassa talossa, samojen seinien sisäpuolella. Olin pikkulikka, vastavalmistunut. Opin ensimmäisistä työvuosistani uskomattoman paljon; näin vuosikymmeniä työtä tehneen ihmisen kasvatusta, kuulin lukuisia kultaa kalliimpia opetuksia. Pikkulikka sai oman lapsen, hyppäsi perhehoitajan saappaisiin ja palasi isompien, kouluikää lähentelevien maailmaan.

Menneet vuodet on opettanut valtavasti. Olen saanut työskennellä pitkään alalla olleiden kasvattajien kanssa, etsiä omaa tietäni ja toimintatapaani. Löytänyt suunnan, oman juttuni. Äitiys ja etenkin perhehoitajuus on antanut valtavasti niin ajateltavaa kuin eväitäkin työhön ammattikasvattajana. 

Olin sopeutunut, tyytyväinen ja omassa maailmassani. Olin omassa maaperässäni, turvallisessa ympäristössäni. Paikassa, johon oli luonteva astua aamuisin ja toisinaan helpotuskin poistua iltapäivällä. Sain tehdä raskasta, mutta samalla erittäin antoisaa ja palkitsevaa työtä. Haasteita riitti päivästä seuraavaan, vuodesta toiseen. 

Uskoin parempaan huomiseen. Kyllä kaikki vielä järjestyy. Kesäkuussa myönsin, ettei asiat järjesty. Monia kyyneleitä vieri poskille illan hämärässä sohvan nurkassa asiaa pyöritellessä. Monet kannustavat lauseet ja lämpimät halaukset sai silmät kostumaan. Oli aika myöntää, että kahdeksan vuotta tallatusta polustani on löydyttävä uusi haara. Lopulta sanoin sen ääneen, olin uuden ja ihmeellisen äärellä.

Eilen tyhjensin kaappini, tein työn, jota niin kovasti pelkäsin. Jätesäkillinen vaatteita, kenkiä, kansiollinen materiaalia, esimerkkitöitä, kirjoja, laulunsanoja, muistojakin. Paljon heitin pois, annoin tilaa uudelle alulle. Lopulta kiersin avaimeni irti nipusta ja ojensin sen esimieheni kämmenelle. 

Illalla toppavaatteita pyykkikoneeseen sulloessa istuin lattialle ja annoin menneiden vuosien valua kyyneleinä kesämekolle. Oli tullut kirjaimellisesti aika puhdistautua vanhoista pölyistä.

Maanantaina olen uuden edessä. Alueella, josta on valtavasti opittavaa, kehityttävää. Uudessa maailmassa, uusissa ympyröissä. Urani kasvattajana jatkuu edelleen, ainoastaan seinät, lapset ja aikuiset ympärilläni vaihtuu.

Muistoja menneistä vuosista kannan mukanani, nyt ja aina. Työvuoteni, ammattilaisilta imetty kokemus ja näkemys heijastuu jokaiseen päivään. Niiden pohjalta uskallan lähteä tallaamaan uusia polkujani, kohti uutta ja tuntematonta. 

"Lapsi luottaa aikuiseen, joka ottaa sydämeensä lähelle, kuuntelee, asettaa tiukimmat rajat ja pysyy rutiineissa" tokaisi eläiköitynyt työkaveri aikoinaan. Nuo sanat ei koskaan lakkaa kaikumasta polkujeni varrella.