Pyörittelin iltapäivällä sormea pitkin kahvikupposen reunaa. Vastapäätä istui nainen, elämänsä parhaimpien kuukausien keskellä. Hän oli onnellinen, tyytyväinen ja tulevaisuuden suunnitelmat selkeinä edessä häämöttämässä.
Päivää aiemmin näin sattumalta somessa nuoruusvuosien ystävän kuvan. Sen kuvan, jonka alla oli neljättäsataa tykäystä, liuta kommentteja. Niiden perään lisäsin omani, sydän pehmeni ja hymy nousi huulille.
Koin ikimuistoiset hetket myös menneenä viikonloppuna. Hän on ystävä lapsuudesta tähän päivään, elämän parhaista hetkistä nauttien. Kun kaikki on uutta, ihmeellistä, epämääräistäkin. Hieman jännittävää, ehkä tekisi mieli ottaa varovainen askel taakse ja juosta kaksi eteenpäin. Siinä hetkessä kaivetaan kaapista ne pienimmät valmiiksi silitetyt vaatteet, vankkurit seisoo renkaat kurattomina makuuhuoneen nurkassa, kippistellään uuden alun johdosta ja syödään herkkuja porukalla. Elämä on todellakin ruusuista, suloista kuin mikä.
Ne hetket on ihania, onni tulevien vanhempien kasvoilla käsin kosketeltavissa. Kun mieleen voisi ikuisesti tallettaa jokaisen hymyn, silmien säihkeen. He eivät tule koskaan enää kokemaan samaa huumaa, jännitystä ja odotusta. Ei toisen, ei kolmannen kohdalla. Kaikki on niin kaunista, vailla huolta tulevasta. Heistä on tulossa vanhempia, ensimmäisen ja ainutlaatuisen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti