maanantai 4. heinäkuuta 2016

Vielä 27 jäljellä


Tänään pyysin ensimmäistä kertaa lapsia siirtymään kahdestaan katsomaan lastenohjelmia aamulla äidin jäädessä toviksi torkkumaan. Annoin muksujen valita aamupalansa itse jääkaapista, grahampiirakkaa suurella sinappimäärällä meni tilaukseen. Järjestelin kirjat korkeuden mukaan kirjahyllyihin, minimoin joukosta muutaman. Seurasin sivusta, kun poika pesi laatoitukselta räjäyttämäänsä vesimelonia. 

Kastelin kukat kertaalleen, iltapäivällä tartuin kannuun uudelleen todeten, ettei ole tarvetta. Nypin tomaatista ylimääräisiä lehtiä pois, lauleskelin pinaattilettuja paistellessa. Pelasin lastenpelejä yli tunnin. Menin ostamaan uunia ehkä kahdennenkymmenennenkahdeksannen kerran todeten kaupasta astellessa, etten vieläkään ostanut mokomaa. 

Kannoin lapsia uimarannalla reppuselässä, kuunneltiin suojassa ukkosen jyrähdyksiä. Opetin pojalle villakoirien olevan pahiksia, jotka imurin on tuhottava. Kuuntelin kuinka lapsi laulellen imuroi ja moppasi yläkerrassa, eipä ole äidiltään moista rentoilua oppinut. Jutustelin pihalla tyttären kanssa, kehystettiin fasaanin pyrstösulka Eino Leinon saneluiden ystäväksi. Keittiöön raameihin päätyi sivu vanhasta lastenkirjasta. Leikkailtiin yhdessä hassuja kuvia eteisen seinään. 

Illalla heiluteltiin hampaita, keskusteltiin naapuruston kavereiden treffailusta. Iltalaulun jälkeen siliteltiin pidempään kuin normaalisti.

Se oli ensimmäinen vuosilomapäivä. Heinäkuu tulee olemaan erityinen kuukausi, johon ei kuulu remonttia. Käteni kaipaavat enemmän räystäskourujen kanssa ropeltamista kuin kehysten sommittelua. Olen päätökseni tehnyt, nyt on loma. Myös remontista. Toivottavasti tästä kuukaudesta tulee pitkä ja leppoisa.

Omaan oikeuden kiinnittää listoja, rakentaa varastoon hyllyjä, fiksailla ja meikkailla, pyytää osaavia käsiä kiinnittämään sisustuselementtejä ja tekemään sähkötöitä. Annan itselleni luvan ladata porakoneen akkua hätätilanteessa ja asioida rautakaupassa. Saan suunnitella seinän avaamista, tapetointia ja maalausta. Ehkä kuulette vielä riemunkiljahduksia lomien päättyessä "JEEEE! Meillä rempataan taas!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti