Siinä me jutellaan kipoista ja kupeista. Vuosia olen hänestä pitänyt, ulkonäöllisesti, elämäntyylillisesti. Syksyllä napsutellut viestiä, myöhemmin parit kerrat tanssinut paikallisessa ravintolassa. Hän on vuosia aiemmin kertonut ammattilaisena paistavansa isolla paistinpannulla makkaraa ja pienemmällä munia. Naurettiin yhdessä, tuon komean ja iloisen miehen kanssa. Tovin jutusteltuamme tyhjien kahvikuppien täyttämän hyllyn äärellä tuo sama mies tuumaa "jäin kaipaamaan sua, mihin katosit?"
Tinder, tuo pieni pätkä elämääni. Yhteensä 271 osumaa. Heitä, joiden kanssa muutaman sanan kuvauksen, yhden tai useamman kuvan perusteella voisi osua yksiin. Suurin osa tippui kelkasta oitis, ensimmäiset lauseet erottaa jo jyvät akanoista. Parinkymmenen kanssa tutustuin paremmin, jutustelin pidempään.
Silti. Ihminen ruudun takana, kirjoitettuna tekstinä, edelleen muutamana kuvana. Hetkiä, joilla ei ole mitään tekemistä tosielämän rakkaustarinoiden kanssa. Kaikesta huolimatta muutamasta huokui jotain mikä itseä kiinnosti; herkkyyttä ja kunnioitusta, pieniin ja tärkeisiin asioihin näkemystä. Jotain mikä sai pienen liekin palamaan.
Ensimmäistä tapailin muutaman kerran. Tornionjoella kalastaminen, erämökit, syvänruskeat nappisilmät sekä kaupunkiasunnossa keitellyt pannukahvit jäi lopulta raivostuttavan terrierin ja silkkihansikkain käsiteltävien autojen tallomiksi. Myöhemmin ollaan useita kertoja jutusteltu kavereina samoja käytäviä tallaillessa.
Entäs ne salamatreffit kuohuvan kosken äärellä pitkän koulutuspäivän jälkeen? Hän oli aivan muuta kuin kuvissa. Komeampi, mukavampi, positiivisempikin. Kaikki oli niin luontevaa, naurettiin suut täynnä pizzaa ja oltiin kuin vanhoja tuttuja. Hän tyhjensi Moccamasterinsa vedestä jokaisen käyttökerran jälkeen, aivan kuten itsekin näiden treffien jälkeen olen toiminut. En tuntenut lopultakaan kipinää ja viimein suljin oven iloisesti huikaten hyvästit perään.
Kolmannen tapasin sattumalta. Koputti olkapäälle ravintolassa, esitteli itsensä. Parin teen jälkeen käveltiin pitkin kylänraittia, tuijoteltiin kirkkaana loistavia tähtiä. Kulkuri kertoi näkevänsä tulevana talvena revontulia. Lopulta halattiin ja toivotin hyvää matkaa maan toiselle puolen.
Horoskooppimies ei kuulostanut lupaavalta. Komeahan tuo oli kuin mikäkin, mielenkiintoisia ajatuksiakin. Annoin mahdollisuuden, yhden kahvikupposen verran. Olin ehkä luotani työntävä, kun kupposen jälkeen hän tuumasi horoskooppien pitäneen paikkansa. Ei tulisi yhteistä tulevaisuutta, ei edes toisia treffejä. Huokaisin helpotuksesta kaverin suljettua oven perässään.
Viides oli erityinen. Aivan erilainen kuin kaikki muut. Perhoset vatsanpohjalla ennen treffejä oli poikkeuksellista. Oveani avatessa en meinannut saada punaisien poskien takaa sanaa suustani. Ensimmäisen ravintolaillan jälkeen olin taivaissa, kukaan ei ollut aikoihin saanut sydäntäni pamppailemaan yhtä rajusti. Tutustuttiin paremmin, vaaleanpunaisten pilvien joukkoon alkoi ilmestyä epäilyksen pilviä. Arki, elämä, perhe, suhde, välimatka. Ei niitä riitä nujertamaan edes oikealta tuntuva ihminen, Tinderistä yllättäin tupsahtanut unelmani. Ne totuudet elämässä alkoi päivä päivältä kurkkimaan huuman takaa. Elin onneani niin kauan kuin sitä kesti, lopulta itkujen saattelemana oli aika päästää irti. Niitä viikkoja, tuota miestä jäin kaipaamaan.
Kuudennen tapasin hetken päähänpistosta joulupäivänä. Kävelymatka keskustan ravintolaan yhdelle kertoi tyypin naukkailleen jo yhdet jos toisetkin kotosalla, jo muutaman päivän ajan. Isän kanssa. Kahdestaan. Riittää kiitos. Pikainen puskapissani puistossa treffiseuran odotellessa kadun varressa päättyi huutonaurun sekaisiin juoksuaskeliin kohti kotia vannoen puhelimen toisessa päässä räkättävälle ystävälle "Nää oli sitten ihan varmana elämäni viimeset Tinder-treffit!"
Lupaus piti. Tinder sulkeutui, treffejä ei tullut enempää. Nuo kuukaudet on ikuisesti mielessäni, hyvässä ja pahassa. Ne oli seikkailuja parhaimmillaan, tutustumista, jännitystä ja hetken iskenyttä kipinää. Monien tarinoiden kertomana tiedän, että Tinderin kauttakin voi liekin saada syttymään, rakkauden roihahtamaan. Ja sekös se vasta ihanaa onkin. Onnekas olkoon jokainen, joka neulansa heinäsuovasta löytää.
Kahvikuppirivistöjen äärellä sinisillä silmillään suoraan omiini katsovalle miehelle hymyilin ja vastasin kysymykseen katoamisesta "aikansa kutakin, se tuli niin nähtyä". Hän hymyili ja pyysi, että muistaisin moikkailla ja jutustella halpatuontihelvetti-kertakäyttökulttuuri-minimalismitalous lätinöitäni aina kun tavataan. Hei vaan ja nähdään taas huikkasin perään lähtiessäni.
Ps. Yllä oleva kuva Tinderistä. Tähän uudet huutonaurut. Aika ihana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti