Menneenä talvena opin ainakin yhden asian. Sanan varteenotettava merkityksen. Aikanaan, kun leivät leivottiin itse, iskettiin parhaimmat yksilöt vartaaseen kuivumaan. Tietysti naapureissa ja kyläläisissä kateutta aiheuttamaan, talon naisväen ylpeyden aiheiksi.
Eipä putkahtanut tänä vuonna Pappadiipan käsistä yhtään varteenotettavaa, mutta tuvan täydeltä pieniä ja hieman suurempiakin leipureita pyöräytteli tänään Korteniemen perinnetilalla ruisleipiä toistasataa kipaletta. Tuvan vanhaan uuniin upposi kerralla viitisentoista enemmän tai vähemmän yksilöllistä taidonnäytettä.
Kuulumisia ja halauksia vaihdeltiin, tutut nassut hauskuutti lapsukaisia, savusaunasta nousi ylös mäkeä onnellisen oloisia kulkijoita, tuvan kattilasta kauhoin valtavan annoksen aina yhtä täydellistä kaalikeittoa, kotiin kannoin ainekset uutispuuroon.
Aamuiset sateet ja yön seinähirsissä vihmoneet tuulet vaihtuivat iltapäivällä auringonpaisteeseen, ruispelto antoi vahvoja merkkejä syksyllä odottavista puimapuhteista. Korteniemen ensimmäinen tapahtumapäivä on itselleni kesän ensimmäinen päivä. Tervetuloa suvi suloinen, olenkin jo odottanut!
Kyllä määki oon nyt rakastunut Korteniemeen. Perjantaina tulin ja nyt sunnuntaina pitäis malttaa lähtee pois. Meillä oli työntäyteisen päivän ja saunomisen jälkeen kokko ja tanssit laitumella. On tää ihana paikka!
VastaaPoistaEi paranis pikkurillin vertaa tarjota... Se vie mukanaan. ;) Näkyillään kesän mittaan!
Poista