Koska mä voin

Arkisin kuuteen asti, viikonloppuisin vuorokauden verran. Omaa aikaa. Tärkeitä tunteja vain itsensä ajatteluun, olemiseen. 

Siivottuani omalla ajallani neljä tuntia kaappeja, erehdyin lähes tarttumaan ikkunanpesimeen. Ei, ei ja ei. Omaa aikaa ei saa käyttää siivoamiseen, juoksevien asioiden hoitamiseen tai velvoitteisiin. Kilometrikorvauksia, laskuja ja haravanvartta näkee taatusti riittämiin elämänsä aikana muutoinkin.

Kahdeksalta kaivoin pölyisen pyörän varaston perältä, pumppasin renkaat ja heitin repun selkään. Ajelin pitkin maanteitä, päämääräni vielä tietämätön. Hyrsynkulmalla mieleeni tuli mahdollisuus sängyssä nukkumiseen. Kuulostaahan se nyt mukavalta.

Ajelin pitkin hiekkateitä Somerolle, istahdin kuulostelemaan kesästä henkivää iltaa joelle. Hymyssä suin venyttelin ja nautin ohi kiitävästä hetkestä. Kylmä vesi ja rantasauna vaikutti liiankin houkuttelevalta yhdistelmältä, kenties ensi kerralla sitten.

Hypätessäni jälleen pyörän selkään, taittaessani vielä viimeiset kilometrit mietin miten elämässä kuuluukin olla tällaisia hetkiä. Spontaaneja päähänpistoja, repäiseviä seikkailuita, erilaisia ja uusia tilanteita.

Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen herään selkä kankeana. Pehmeä sänky yhdistettynä huonoon pyörään, ei hyvä ollenkaan. Kenties tänään käyn ostamassa uudet pyörän ja jatkan lattialla makoilua. Ihan vaan koska voin, saan ja pystyn tekemään elämässäni mitä huvittaa.