Rakkaudesta lajiin

Keskustelen satunnaisen ammattilaisen kanssa odottelun lomassa. Hetken rupateltua kerron työstäni ja elämästäni, mies naurahtaa ja toteaa, että ajatteli iän ja nahkatakin perusteella asiakassuhdetta. Samaa työtä tekevät on useimmiten iällisesti ja ulkoisesti toisella vyöhykkeellä, jonka olen kyllä itsekin kouluttautuessa havainnut. Olo usein ulkopuolinen, mustana lampaana valkoisten joukossa. Myöhemmin kadulla mies tulee kysymään olisko mulla myydä. Esitän vastakysymyksen. Saan vastaukseksi kirjainyhdistelmiä, epämääräisiä termejä. Lopulta herra toivottaa hyvät päivänjatkot. Kohteliaisuus kunniaan. Edelleenkään en ole valmis luopumaan rakkaimmasta vaatteestani, en edes kaikkien ristiriitaisten ennakkokäsitteiden vuoksi.

Päässäni pyörii tuhat ajatusta, vähintään saman verran tunteita. Viime aikoina elämään on mahtunut hämmästystä, naurua, iloa, valheita, pettymyksiä, pelkoa, uhkauksia, loukkauksia, itkua, pikimustaa huumoria. En aina tiedä kuka tai mikä olen. En päätä mistään, mutta vaikutan kaikkeen. Toisinaan nautin paikastani yhteiskunnassa, toisinaan koen olevani pallo hukassa.

Paljon se ottaa, enemmän se antaa. Elämä. Mokomakin.