On huono merkki, jos tytölle maistuu ruoka. Näin totesi eräs isä pari vuotiaasta tyttärestään, kun kehuin syövän hyvin. Vaan onko se niin? Kuuluuko naisen olla pieniruokainen, ronkeli, laiha ja kalpea?
Santsattuani kolmesti perunamuussia ja syötyäni puolikkaan ruisleivän ukilla voin sanoa, etten ainakaan omalla kohdallani allekirjoita. On suoranaista turhuutta syödä ravintolassa, kun lautasesta neljännes on ruoalla peitetty. Mielummin noudan ruokani esimerkiksi huikean hyvästä ja halvasta somerolaisesta pitopalvelusta, jonka annoksella eläisi keskivertonainen puoli viikkoa.
Lähinnä töissä sitä kummastellaan. Miten ihminen voi juoda tinkimaitoa, syödä täysrasvaisia ruokia ja jauhaa jokaisella tauolla, palavereissa ja ulkovaatteita päälle kiskoessa. Kieltämättä rapian kahdeksan minuutin lakisääteisellä harvoin ehdin edes kaikkia eväskippojani esille kaivaa, mussutan sitten viimeisiä pähkinöitä pihalla pakkasessa lapaset kädessä.. Tyypillisesti ajattelen vaaleanpunaisten lasien läpi seuraavaa ateriaani jo ennen kuin olen edellisen saanut päätökseen. Lisäainenatsilla ja einesten karttajalla hupeneekin tunti jos toinenkin vuorokaudesta keittiön puolella, puhumattakaan ruokakaupassa shoppailusta.
En liene lopulta ainut, jolle ruoka uppoaa. Suomalaisten paino nousee, elintasosairaudet lisääntyy ja sohva kera herkulliselta tuoksuvan pizzan houkuttaa enemmän kuin räntäsateessa lenkkeily. Ketäpä ei. Valitettavasti elämässä ei saa mitään ilmaiseksi. Vaihtoehtona toki on ostaa puuterin väriset muotoilevat alushousut bilemekon alle ja elää tyytyväisenä selluliittiensa kanssa. Peukun nostan niille, jotka hyväksyvät itsensä sellaisena kuin ovat vaikka vararengasta olisikin päässyt kerääntymään. Itsekritiikkini vain on armotonta. Suorastaan nipottamista, joka toisinaan ottaa kupoliin hyvinkin lujaa.
Reagoin tunnetiloihin ruoan kautta. Syksyisin leuat jauhaa jatkuvasti, tekee mieli kaikkea hyvää. Kuun kiertelyt aiheuttaa myös perin omituisia mielitekoja. Elämässänihän herkut tarkoittaa mandariineja, maissihiutaleita, valkosipulia, kananmunia ja homejuustoa. Samoin käy alakuloisissa mielentiloissa. Lohtumässääjäksikin kai tällaisia kutsutaan. Tähänkin vuoteen on mahtunut viikkoja, jolloin ruoka ei maistu. Jokainen pala on pakottamista, ajatuskin seuraavasta ateriasta inhottaa. Tällaisia tilanteita onneksi on vain yltympäriinsä pohjamudissa ryvetessä. Pienen herätyksen jälkeen sitä osaa jälleen arvostaa ruokaa ja sen maistumista. Osaa rakastaa perin omituisia intohimoja ja nauttia itsehillinnän pettämisestä ukin kettukarkkipurkilla.
Eilinen natsi-iltapalani koostui mandariineista, riisikakusta kera maapähkinälevitteen, kakaonibs-kaurahiutale-hampunsiemen-mustikka-kurpitsansiemen-chia-tinkimaito "puurosta" ja detox-teestä. Shotista löytyi hamppuproteiinia, ashwagandhaa ja chrolellaa. Näin eilen, tänään todennäköisesti himoissani vetelen taas iltapalaksi pari kupillista sokerittomia maissihiutaleita kera omenasoseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti