Niin ne vain menee. Päivät. Katoaa johonkin. Matelee. Hetkessä tajuaa kuitenkin taas viikon menneen. Olo on kuin villikoiralla.
Soitettiin. Lupasin. Tammikuussa palaan päivätyöhön. Ovat kuulemma kaivanneet, lämmittihän se. Luvattiin, että kevät tulee olemaan helpompi kuin edellinen.
Oikeastaan odotankin. En olisi uskonut. Odotan työtiimiä, aikuisia kontakteja, säännöllistä elämänrytmiä. Ja niitä erityislapsia. Erityisiä lapsia ja vanhempia. Toivottavasti niitä vielä on. Uskon ja luotan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti