Lapiolla suolaa haavoihin

Kun kahden tiet kohtaavat.. Olen sitä mieltä, että tunteen pitää syttyä heti. Ensimmäisestä kohtaamisesta, aistimuksista, yhteenkuuluvuudesta. Tilanteessa, jossa toinen avaa kuvainnollisesti sylinsä ja elämänsä, myös heikkoutensa. Ei piiloudu kuoreensa, ota roolia tai ole muuta kuin itsensä. Ulkokuori ja ikä on yhdentekevää, saattaa yllätykseksi olla jotain aivan muuta kuin oli koskaan voinut kuvitellakaan. On tilanteita, joissa järki näyttää kohteen olevan täydellinen, mutta sydän ei tunne mitään. Omana juttunaan laskettakoon ne kohteet, joissa voi kuvitella viipyvänsä hetken, mutta alusta alkaen tiedostaa, ettei se mikään loppuelämän juttu ole..

Jos jäi epäselväksi niin puhun taloista. Elän järkisuhteessa. Tiedän mitä missäkin nurkassa on, olen nähnyt pintaa syvemmälle. Tiedän lasten kasvavan talossa, jossa ei ole homeesta pelkoa. Kaikki on tehty lapsia ja heidän tarpeitaan ajatellen, jo ennen ainuttakaan lasta. Unelmien pohjalta. Kaikki toimii, periaatteellisella tasolla.

Entä se rakkaus, ne tunteet? Olen käynyt kylässä lukuisia kertoja ennen omistussuhdetta. Olihan se hetki hieno, kun oman kodin oven ensimmäistä kertaa avasi. Niin uutta ja jännittävää. Se rakkaus kuitenkin jäi syttymättä. Osto oli järkiratkaisu, kaikkien osapuolten etu. Se puuttuva tunne ja kiintymys luo ajatuksen siitä, ettei suhteemme ole tarkoitus kestää hautaan asti. Olen ymmärtänyt, ettei koti ole vain katto pään päällä.

Olen aina seurannut myytäviä kohteita. Tänä syksynä tutustunut useisiin, lähinnä rintamamiestaloihin. Todennut jokaisen sellaiseksi, joihin en omaisuuttani muuttaisi, valitettavasti. Tunne elämäni rakkauden kriteereistä on vahvistunut entisestään. Suuri lohtu elämäntilanteen huomioiden on, että rakkauteni etsimiseen menee todennäköisesti vuosia ellei peräti kymmeniä. En haaveile täydellisestä, virheet vain pitää olla sellaisia, joiden kanssa voi elää.

Sitten tulee vastaan jotain mitä ei pitäisi.. Sydän alkaa hakata, innostun. Yksilö, jossa on aivan liikaa tilaa, paljon pilattua. Aivan totaalisen epäsopiva. Huomaan ajattelevani usein, selaan kuvia päivittäin. Mietin keittiön pöytää ja olohuoneen kalustusta. Pyöritän ajatusta työkuviosta, jonka pystyisi näiden seinien sisällä toteuttaa. Todennäköisesti tunteet saa kuolemaan kohtaamisella, mutta uskallanko? Riittääkö rohkeus soittaa välittäjälle ja astua sisään. Entä, jos ne ei kuolekaan? Joudun elämään loppuelämäni saavuttamattoman rakkauden kanssa, jonka lopulta joku muu vie silmieni edestä. Tehkää joku se pian!

Suola, joka kirvelee jo...