Lasten ilo on äidille paras palkinto. Riemu mutavellissä rypemisestä, pyörien pesemisestä vesiletkulla, märän ruohon heittelystä sisaren päälle ja lopulta kikatuksena äidin pestessä tenavatkin vesiletkulla. Kykin "puiston" laidalla tunnin ja nautin näkemästäni.
Puhumattakaan siitä millaisia ilon kiljahduksia suustani päästinkään, kun kuopus piirsi eilen ensimmäiset pää-jalkaiset. Biologisen lapsen kanssa tällaisista asioista nauttii myös suuresti, mutta usein vielä suuremmat tunnereaktiot aiheuttaa yksilö, jonka kanssa ei ole koko elämää yhteistä matkaa taivallettu. Jokainen saavutettu taito on uusi onnistuminen myös itselleni.
Päämäärätietoisuus lisää myös iloa omaan elämään. Pienet etapit, hengähdystauot viikoissa. Keskiviikkoinen vapaailtani suuntautuu useimmiten ruokakauppaan ja kirpputoreille, syksymmällä eksyin usein metsään. Lauantaina suuntaan "isolle kirkolle" kera punaviinin ja ystävän. Pieniä asioita, jotka tekee elämästä niin paljon suurempaa.
Pienille ihmeilleni,
rakkaudella Äiti <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti