En ole pätkääkään juhlapyhä-ihmisiä. En oikeastaan edes tiedosta kaikki kissanristiäisiä. Eilen sairaalalla kuulin tämän viikonlopun juhlasta ja omaan taatusti maan parhaan ja aidoimman, vaan ei ehkä kauneimman Halloween-naamarin!
Eilen se lähti. Viisaus, kaksin kappalein, hampaan muodossa. Seitsemän vuotta kauhulla odotettu, jännitetty, poistoja yritetty ja epäonnistuttu. Näin unta, jossa oli kesä, kukkasia, iloisia lapsia, onnellista tunnelmaa.l Totuus paljastui heräämöstä havahtuen verenpainemittarin hälyttäessä liian alhaisista lukemista, veri poskella valuen. Suljin silmät uudelleen ja nautin olostani. Ajatella, saisi nyt olla ja makoilla ihan keskelä päivää hoitajan istuessa vieressä ja tuodessa lisää peittoa ja pöyhiessä tyynyä.
Tunnit vierivät, nukutti. Jossain vaiheessa alettiin pakottamaan ylös. Pyörrytti, oksetti. Olo oli hyvinkin onnellinen. Kolmiolääkettä liki vuorokauden tyhjänä olleeseen vatsaan, toimii! Yhtäkkiä huomasin olevani osaston viimeinen, ja edelleen sängyssä. Alkoivat olla huolissaan, kunnes lopulta hyvin epävarmoin askelin päästivät kampeamaan saattajan kanssa kohti Someroa.
Yön vietin samassa huoneessa, jossa elämästäni lähes parikymmentä vuotta nukuin. Ilta kului sohvalla makoillen, eihän sitä nyt voi millään Possea väliin jättää moisen operaation vuoksi. Silmän painuttua kiinni heräsin nukuttuani kellon ympäri. Eipä ole moista tapahtunut ainakaan neljään vuoteen. Naama on yön jälkeen kuin jalostetuimmalla bulldogilla, lienee viisainta perua osallistuminen myös huomisille syntymäpäiväjuhlille, vaikka nyt halloweenia vietetäänkin..
Vaan olenhan nauttinutkin, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Nauttinut siitä, ettei tarvitse hösöttää ja touhuta mitään. Ei edes huvita. Saa vain olla ja makoilla, tuijottaa telkkaria viltin alla. Onneksi toipuminen on nopeaa, eihän tällaista laiskimuksen elämää viikonloppua pidempään jaksaisi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti