Ajaessani mummilan pihaan lapsi totesi takapenkiltä "Äitiii, miksi enomiehen uusi auto on taas heti rikki?". Totta, ainahan ne on palikoina ennen kun liikenteeseen päätyvät.
Lapset omaksuu monia, lähes kaikki tapansa vanhemmiltaan tai muilta lapsuudessa läheisiltä henkilöiltä. Näin aikuisena onkin hauska ajatella mistä kaikki omat tavat on peräisin. Pienestä pitäen olen jännityksellä odottanut mitä aarteita purkuauton takapenkin alta löytyykään, omaksunut aarteiden metsästyksen huutokaupoista, kirpputoreilta tai roskiksista. Perinyt mielikuvituksen uusiokäyttöön ja hulvattomiin ideoihin. Käsityksemme ihmisistä, elämästä, arvoista, kauneudesta ja pyörivästä maailmasta on melko yhtenevä. Äidiltä olenkin perinyt enemmän tunnemaailmaan vaikuttavia piirteitä ja selkeiden linjojen tavoittelua monilla elämänalueilla.
Pikkuveljeni autoon palatakseni huomasin tänään miten meillä on isän ja nuoremman veljen kanssa yksi selkeästi yhteinen piirre; metsästetään romuja, reerattavaa, uudistettavaa. Harvoin käsiin päätyy mitään täydellistä, aina pitää olla jotain nypittävää.
Ja mihinkä ne hiljaiset illat on käytetty.. Viiden sentin Converset kohtasi kloriitin, kangastussin ja lakkautetun päiväkodin roskiksen tarjoaman koristenauhakerän. Lapasien langat on purettu Someron Ecotekolasta ostetusta kaulaliinasta. 0,55e ei liene paha hinta parille villasukkia, yksille lapasille ja "uusille" Consseille. Minäkö reeraaja? Onko meitä muita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti