torstai 18. joulukuuta 2014

Joulurauhaa Korteniemestä


Itkuhan siinä tuli. Kääntyessäni Korteniementielle en voinut enää pidätellä. Itkin koko pitkän hiekkatien, muistelin menneitä, palasin ajatuksissani taakse jääneeseen kesään. Elämän mylly on pyörittänyt onnellisen ja seesteisen kevään jälkeen enemmän kuin ihmisen elämässä sallittua onkaan. Olen saanut valtavasti, paljosta olen myös luopunut. Suuria tunteita ja päätöksiä. Korteniemessä olen voinut unohtaa arjen ja murheet, elää hetkessä ja nauttia kaikesta mitä tilukset on tarjonnut. Olen ollut onnellinen, aidosti ja tunteella.

En muista eilisestä tapahtumasta paljoakaan, pahoitteluni. Vastaanotto Korteniemeen halauksien kera oli yhtä lämmin kuin kesän auringossa. Pappi puhui, runoja kuulin, joululauluja lauloi ne, jotka asian osaa meikäläistä paremmin. Ihmisiä oli paljon, ennätyksellinen määrä. Pannukahvin join kertakäyttömukista, kun sadasta kahvikupista ei ollut ainuttakaan jäljellä. Tutut kasvot oli tunnistamattomaksi piiloutuneena kaulaliinojen, pipojen ja partojen taakse, vitsailimmekin nähneemme viimeksi toisemme saunan lauteilla hieman keveämmässä vaatetuksessa. Halasin monia niin pitkään, etten irti olisi halunnut päästää lainkaan. 

Illan edetessä torppaan laskeutui hiljaisuus, väki loittoni lyhtyineen kotia kohti. Iltanuotiolla istuttiin pienellä porukalla, muisteltiin menneitä, haaveiltiin tulevasta. Iloa, naurua ja lämpöä. Menneeseen ei ole paluuta, tulevaisuudessa olkoon yhtä ikimuistoisia hetkiä. 

Hetkeen, jolloin Korteniemen ovet seuraavan kerran aukeaa on vielä kuukausia aikaa. Tiedän olevani toukokuun koittaessa vahvempi, eheämpi ja onnellisempi. Elämä kasvattaa, rikastaa ja opettaa. Tulevaisuus on puhtaasti omissa käsissäni.

4 kommenttia:

  1. Onneks kevät tulee pian. Aika menee niin nopeasti, justiinsa oli kesä ja nyt jo joulu.
    Määki pääsen Korteniemeen alkukesästä ihan usseemmaks päiväks. En malta odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Kesä vaan on niin äkkiä ohi, joka vuosi. Mitäs siellä, partiohommiako?

      Poista
  2. Meijän yhdistyksen piti järkätä toukojuhla juhlistamaan kylvöjä, mut päädyttiin järkkäämään se kuitenki vähän myöhemmin. Voin laittaa sulle linkin sitten kun saadaan tapahtuman tiedot nettiin. Perinneyhdistys Taivaannaulan jutuista siis on kyse. :-)

    VastaaPoista