Omistanhan kahviastiaston, yhtenevän linjan ja kaikki ainekset kauniiseen kattaukseen. Kahviastiasto pölyttyy äitini kaapissa, valkoiset pöytäliinat on värjätty vihreiksi verhoiksi, kauneudesta ei ole tietoakaan. Vai onko? Mikä lopulta on kaunista?
Juhlia järjestäessä olen kuin Peppi Pitkätossu. Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Kahvepöydässä nököttää onnellisena retrotarjotin viime vuosisadan alkuisen Riihimäen kermakon kanssa. Nesteet juodaan sekameteli Teemoista ja antimet mussutetaan kultareunaisilta lautasilta. Sokerit noukitaan papinpihdeillä ja kakku katoaa suuhun hopealusikoilla. Metsovaaran pöytäliinan ja verhojen värien sekamelska aiheuttaisi taatusti herkimmissä migreenikohtauksen.
Monesti juhlissani muistellaan ja arvuutellaan. Tosin ajatuksia vaihtaa usein mummoikään ehtineet henkilöt, nuorempi polvi utelee muilta kuin meikäläiseltä olisiko jollakin lainata neutraalia pöytäliinaa. Kahvepöydässä tiedustellaan ja udellaan alkuperää esineistä. Ukot seisovat viiskytälukuisten lehtien mainoksia tuijottelemassa takkahuoneessa ja miettii miltä mikäkin auto aikoinaan kuulosti, tuoksui ja näytti. Näin jokusen vuoden alkuperää koskeviin uteluihin vastaillessa olen huomannut käyttäväni tiettyjä sanoja. Teemaan kuuluvaa sanastoa on mm. roskis, lasinkeräys, metallinkeräys, kirpputori ja huutokauppa.
Loppuun tulee usein todettua vielä "No maksoi se ainakin alle vitosen!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti