keskiviikko 15. lokakuuta 2014

He-hei me oltiin luontokeskuksella!


Syysloma. Aika kurjaa aikaa. Ei ole jumppaa, ei muskaria, "työreissukin" peruuntui. Suuntasin pesueeni kanssa Hämeen luontokeskukseen. Vauhtiveikon kanssakin onnistui täällä vierailu, lapsille löytyy puuhaa, tutkittavaa ja aistittavaa. Isompien lasten kanssa reissu luontokeskukselle olisi taatusti vielä mielenkiintoisempi. Tammelan koulut olivat tuoneet näytille oppilaiden taidetta, ei yhtään hassumpia teoksia näin varhaiskasvattajan näkökulmasta tarkasteltuna. Kenties eräässä vorssalaisessa päiväkodissa hyödynnetään tulevina vuosina joitakin ideoita..

Hämeen luontokeskuksen vieressä sijaitsee Ruostejärven uimaranta. Tuttu paikka jo lapsuusvuosilta. Kirkasvetinen ja matala järvi on ihanteellinen lapsiperheen uimapaikka. 

Mitä siellä luontokeskuksella sitten puuhattiin? Lapset kipitti pitkin pitkospuita, kummasteli vanhoja työvälineitä, etsi mäyrää puunkolosta, laski maan syövereihin liukumäestä, ihmetteli kuka oli hirvenkakkaa sisälle kantanut vitriiniin, tutki ja kummasteli mitä eteensä saivat. Ehdoton suosikki oli kuitenkin mörrimöykyn kolo. Aluksi sain yksin "makoilla mörrimöykyn kainalossa", kunnes pikkuväkikin uskalsi pimeyteen todeten, että mörrimöykky olikin poissa kotoaan. Vierailuita kolosella oli taatusti tusina ja viimein se mörrimöykkykin löydettiin, ei vain ollut koloonsa eksynyt tällä kerralla. 

Lopuksi ostettiin juotavaa Mokkermeijasta, lapset askarteli  leikkinurkassa ja itse sain hetken hengähtää teekupposen äärellä. Vauhdikkaan parituntisen jälkeen muutama poskensa punoittamaan saanut vierailija poistui iloisesti heippaillen luontokeskuksen väelle. Jälleennäkemisiin!

Tulevana lauantaina 18.10 klo 10-16 Hämeen luontokeskuksella vietetään Isovanhempien päivää. Ohjelmassa mm. polkuretkiä, satuja, tehtäväpisteitä ja muuta mukavaa puuhastelua. Pakkaa mukaan säänmukainen vaatetus ja iloinen mieli!

2 kommenttia:

  1. Noi on Kyl noi hianot noi sun tossukat. :) Me kun harjoteltiin jo viime viikko kotosalla oloa flunssan vuoksi, niin oon alkanukki arvostaa sitä kotona oloa. 8)8) Ei aina tarviikkaan olla koko aika pää kolmantena jalkana menossa. Tääkin sopii meille. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona oleminenkin on ihan mukavaa silloin, kun saa olla yksin tai lapset ymmärtää olla tappelematta. Eli äärettömän harvoin :D

      Poista