Katselin kauppakeskuksen käytävällä ruusuista pullistelevia ämpäreitä, ympärillä hyöriviä ihmisiä. Viikonlopun teema tuskin pääsi unohtumaan keneltäkään ja itsekin kurkkasin hintalappuun. Kuusi euroa, ruususta. Yhdestä.
Pahimmat olivat huurrettuja, riemunkirjaviksi värjättyjä, hilein koristeltuja luonnollisen kasvin irvikuvia. Niistä komeimmistakin yksilöistä, aidon värisistä huokui jotain epäaitoa ja jalostettua.
Nuo tuhansien eurojen markkinaruletin aikaansaavat, lukemattomia kilometrejä kuljetetut kaunokaiset kukoistaa muutaman päivän nuupahtaakseen. Kuukausien päästä jäljellä on korkeintaan kuivattuja muistoja hyllyn päällä pölyttymässä. Vuoden kuluttua säälittää heittää rapiseva pölykasa roskikseen, aivan kuin kadottaisi muistot tärkeästä päivästä.
Tein sen toisin. Halusin antaa jotain pysyvää, vielä vuosienkin päästä vihreää, kukkivaa ja muistettavaa. Se oli kuukausia juurtuneen kiinanruusun alku, sijoitettuna pieneen kierrätyspulloon. Halusin antaa jotain henkilökohtaista, juuri itseltäni hänelle.
Toivon, että ruusuni muuttaa opiskelujen perässä toisille paikkakunnille, näkee asunnon nurkassa nuoren lakitetun neitokaisen elämän ikimuistoisia vuosia, saa osakseen rutkasti enemmän aurinkoisia kuin pilvisiä päiviä. Matka jatkukoon, suuntana tulevaisuus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti