"Oot sä kyllä tavallisen kova likka!" sanoi naapurin rouva ensimmäisen kannon kohdalla. Kolmatta kaivaessa toisesta naapurista astellut mies naureskeli, että miehet työmaallani olisikin turhia. Seuraavana iltana kolmas naapuri kantoi lautasellisen sämpylää illan uurastaneille.
Sairausloma ja lepo. Helpommin sanottu kuin tehty. Mahdoton yhdistelmä suorastaan. Menneen päivän aikana olen paklannut ja hionut, sutinut kosteussulun seiniin, maalannut katon pariin kertaan, haukkonut henkeä rautakaupassa. Lakisääteisillä hengenahdistustauoilla olen tasoitellut nurmikonpohjia, korjannut terassin loppuun, riipinyt etupihallisen sammalta ylös maasta. Lasten kanssa kävin kirjastossa, kiikuttelin naapurin lapsukaista keinussa, tein omasta mielestäni säälittävän surkeaa päivällistä, kuulin illalla olleeni tänään tosi iloisella tuulella. Alan olla sitä mieltä, että vaihtaisin mielelläni yksinhuoltajalisäni muutamaan ylimääräiseen tuntiin vuorokaudessa.
Työ ei tekemällä lopu. Kaiva kaivo ja salaoja, käännä maa, hae multaa, tasoita, kylvä siemenet, istuta kasvit, nikkaroi reunukset, öljyä terassi ja kalusteet, aja nurmikko. Puhumattakaan vessasta, jossa seinää on käsittelemättä ja maalaamatta, yksi laatoittamatta, saumaamattakin, putket käsiteltävänä ja sudittavana, kiinnikkeet laittamatta ja silikonit vetämättä.
Eipä sovi unohtaa kotitöitä, arkisia puuhia, äitiyttä. Pitäisi olla sirkustirehtööri, joka yhdellä kädellä hämmentää soppaa, toisella näpyttelee viestejä työn jos toisenkin puolesta, ratkoo riitoja ja pyörittää yläkerrassa sivubisneksenä pesulaa.
Olen aina sanonut, että ihminen osaa mitä haluaa. Kaikkea voi oppia, jos tahto on luja, päämäärä selvillä. Yksin asuvana naisena haastavinta ei ole porakoneen käyttäminen tai lapioon tarttuminen. Tiedän osaavani, uskallan kysyä apua ja tiedän lopulta selviäväni.
Vaikeinta elämässä on riittää itselleen. Osata hallita kaikki palaset, priorisoida ja suoriutua arjesta kiitettävin arvosanoin. Hyväksyä oma suoriutuminen, suorittaminenkin. Kukaan muu ei vaadi kiitettävää, muille riittäisi varmasti välttäväkin arvosana.
Hiljalleen alan oppia, että elämän koulussa päättötodistuksen vuosien uurastuksesta saa kiitettävän sijaan hyvillä arvosanoillakin, ei haittaa muutama välttäväkään joukossa. Sohvatyynyjen ei tarvitse olla järjestyksessä jokaisena iltana ja lapset voi joskus mennä eilisillä ulkoiluhousuilla päiväkotiin. Lapset toivovat kysyttäessä ruoaksi riisinuudelia ja kalapuikkoja tai makaronilaatikkoa, heille riittää räiskyvään nauruun nurin kaatunut kottikärrykuormallinen sammalta.
Iltapalalla kolme tyytyväistä syö naapurin leipomia sämpylöitä. Suu täynnä ruokaa poika tuumaa "Anita leipoo maailman parhaan makusia sämpylöitä, mutta kyllä äiti sun tekemätkin on ihan hyviä."
En saanut kiitettävää, mutta hyvä riitti erinomaisesti antamaan kiitoksen lapselle. Nyt juuri, tässä elämäntilanteessa priorisoin mielelläni sämpylöiden valmistuksen esimerkiksi Jokioisten Leivälle. Osaavat sen kiitettävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti