Seison haudan reunalla. Tuohon kuoppaan heitän unelmani, osan elämäntapaani, harrastukseni, palan rakkautta ja intohimoa. Pahimmassa tapauksessa samaan kuoppaan lapioin työpaikkani. Hetken tuntuu siltä, ettei jäljelle jää paljoakaan.
Myin vuosia etsimäni liinavaatekaapin, luovuin vainoharhaisuudessa kylpytakkiverhoillusta nojatuolistanikin. Olen koittanut tehdä töitä, käydä kirpputorilla viemässä tavaroita. Olen nukkunut muutaman tunnin päiväunia, puuskuttanut kuin rapakuntoinen toiseen kerrokseen kävelemisestä. Lääkärin, työnantajan ja ystävien edessä olen vuodattanut kyyneliä.
Rakastan vanhoja huonekaluja, mööpeliruletin pyörittämistä. Intohimona on koluta kirpputoreja, etsiä uusia elämyksiä ja tunteita muodostavaa materiaa. Unelmani jo vuosia on asua vanhassa talossa, hiljalleen kunnostaen, vanhaa vaalien. Yhtäkkiä kevättuuli puhaltaa sen kaiken pois.
Toista päivää kasvulaatikkoa kääntäessä istahdan viinimarjapensaan vierelle nurmelle, vaihdan muutaman sanan seinänaapurin kanssa. Edessäni on nuori omenapuu, öljyämätön terassi, leikkuun tarpeessa oleva nurmikko, istutuksia odottava akkonan alunen. Näiden takana yksi tärkeimmistä asioista; oma koti.
Selkäni takana lapset hyppii ilosta naapurin rouvan kantamalla runkopatjan raadolla, käyvät tökkimässä naapurin isännän hereille aurinkotuolistaan, ihailevat koululaisen taitavaa pallonkäsittelyä ja tervehtivät pihalla kulkevia asukkaita.
Pienet ihmeet kärräävät rikkaruohoja tunkiolle, noukkivat jättiläistoukkia lasipurkkiin, lapioivat multaa kasvulaatikkoon, istuttavat siemenet. Naapurit käyvät jutustelemassa, lahjoittavat lempikukkani alkuja, kyselevät kuulumisia, kutsuvat lapset takapihalleen vierailulle. Tyypit on silminnähden onnellisia.
Illalla katselen laskevan auringon maalaamaa taivasta pesuhuoneen ikkunasta. Yksi lempipaikoistani kodissa olohuoneesta aukeavan peltomaiseman ja lastenhuoneen aurinkoisuuden lisäksi. Hymyilyttää hirmuisesti. Myöhemmin kävelen pihan poikki yöpaita päällä roskiksille. Juuri niin kuin kotipihassa on tapana tehdä.
Kotiovesta astuessa ymmärsin sen. Olen ehkä menettämässä paljon, mutta edessäni on uusi mahdollisuus. Uusi elämä, uudet tilanteet, uudet haasteet. Yksi vaihe elämästä on jälleen tulossa päätökseen. Uskon kaikella olevan tarkoituksensa.
Tänään olen onnellinen perheestäni, sukulaisista, ystävistä, omasta kodista, raikkaasta ulkoilmasta ja "uudesta" entisöidystä hajuttomasta K-tuolistani. Iloitsen kesästä, auringosta, huikeasta naapurustosta, ystävällisyydestä ja ihmisten hyvyydestä. Täällä on ihmisen hyvä olla, tulevaisuuttaan suunnitella eläen päivän kerrallaan.
Haudattujen unelmien tilalle riittää toistaiseksi yksi ainoa; saada terveys takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti