Äidinvaistot heräsi, liki itkun tirautin, kun revin rehuja irti seinän vierustalta. Tuhosin pienten eläinten tulevaisuuden, altistin auringonpaisteelle. Luulin näin ainakin. Otin tehtäväksi suojella pieniä munia. Haudonta jatkuu, onneksi!
Piiiitkästä aikaa pyydettiin tukihenkilökeikalle. Vastassa oli jotain käsittämättömän pientä, alle kolmikiloista. Voihan herttinen mikä toukka!
Noukin ojasta vanhan kellarin(?) ikkunan. Lasi oli ehjä, olin varsin onnessani löydöstä, miljoonittain ajatuksia mielessä. Senhän nyt tietää, jos jotain jättää ihan vain hetkeksi auton taakse odottamaan sisälle kantamista...
Opiskelijan lennätin kohti vapautta ja työelämää, arviointipapereita sai täytellä taas puolilleöin. Jälleen kerran opiskelija sai täydet pisteet. Eikä hassummin pisteitä kerryttänyt pieni tarkkaavaisuus sen suhteen mitä ohjaajalleen antaa kiitokseksi. Tarkka nuori nainen urkkimaan oikean teemerkin!
Kaikkia ihanuuksia oli taas roskiksille kannettu. Olen todennut, että vanhoja pulloja voi olla liikaa, joten kiikutin kotiin vain Riihimäen suuren tynnyritölkin. Olen oppinut, ettei kaikkea kaunista tarvitsekaan omistaa.
Piipahdettiin synnyinkodillani. Rakastan sydämeni pohjasta sitä rauhaa ja hiljaisuutta, jonka paikka tarjoaa. Keskellä ei mitään, vanhat nurkat ja lintujen liverrys. Tiedä paremmasta. Kotiin tuotiin ämpärillinen nokkosta, joka raakattiin viherjauheeksi ja osa pakastettiin jääpalakuutioiksi. Talvisäilöminen on aloitettu!
Joutsenpariskunta pysäytti töihin ajellessa ajattelemaan. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla joku joka välittää. Joku jolle soittaa, vuodattaa ilot ja surut. Ystävä, kumppani tai sukulainen. Ihan kuka vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti