Ensimmäisen kerran eksyin Korteniemeen torstaina työn puolesta. Rapiat parikymmentä alle kouluikäistä lasta tosin teki mielentilasta toisinaan kaikkea muuta kuin rentoutuneet. Lenkkarit jalassa ja silmät selässä oltiin liikkeessä. Talon naisväki tallusteli paljain varpain essuissa ja mekoissaan, nuorella komealla rengillä jalassaan saapashousut ja flanellipaita, taidot ja käytös talonväellä kuin sadan vuoden takaa. Kiersimme lenkin oppaan kanssa Liesjärven kansallispuiston metsämaisemissa, ihailimme näköaloja korkealta kalliolta ja lopulta päädyimme laitumen kautta torppaan kuuntelemaan tarinoita entisistä ajoista.
Retki sai miettimään nykyisen elämän hektisyyttä. Perheet puhuvat kesälomareissuistaan; huvipuistoja, vesipuistoja, seikkailumatkoja, ulkomaita, laivaa, lentokonetta ja... Stressiä, paineita, hermostumisia? Maksetaan kymmeniä euroja huvipuiston rannekkeista, pyöritetään pienet päät pyörälle, syödään ylihintaista moskaa kioskeista ja kummastellaan miksi uni ei illalla tulekaan. Lasten elämä on valitettavan usein kiirehtimistä paikasta toiseen vanhempien toimesta. Lapsiperheessä vanhemman antama aika on rahaa, ei se maallinen mammona. Ottakaa ihan rennosti, edes lomalla.
Tänään aamulla sain vieteltyä kummitytön matkaseuraksi ja kahden tirpukan kanssa matkasimme Korteniemen leivontapäivään. Ruisleivän leipominen on haave, joka tuskin koskaan tulee elämässäni toteutumaan; lisäaineettomia ja aitoja leipiä saa edullisesti kaupasta ja mitään mieltä ei ole sähköuunilla alkaa leipomaan ruisleipiä. Pääsinpäs lapsukaisten kanssa parit leivät pyöräyttämään ja etenkin kummitytölle tuore ruisleipä maistui mahantäydeltä. Ja saattoipa kummitädillekin maistua..
Tytöt kävivät pariin otteeseen uimassa matalassa ja kirkasvetisessä rannassa ja eväät syötiin nurmella. Kummityttö tokaisi aamulla leipomastani punaherukkapiirakasta sen olevan parasta mitä hän on koskaan syönyt. Osasi oikeasta narusta kiskaista.
Käsittämätöntä miten päivä vierähti ihan vain olemalla. Suunnitelmia päivän suhteen ei ollut enkä niitä edes halunnut tehdä. Inhoan liikaa suunnittelua, koska se juurikin luo sitä pahamaineista stressiä. Etenkin lapsen kanssa on parempi elää hetkessä ja antaa elämän viedä. Mikäpä tähän parempi paikka olisi kuin perinnetila puitteineen.
Loppuun haluankin antaa vinkin kaikille isoille ja pienille ihmisille. Heittäkää päiväksi lompakko nurkkaan (varmistakaa, että autossa on polttoainetta ja ajokortti toki taskuun), jättäkää kellot ja kännykät kotiin. Ainakin tämä kyseinen perinnetila on maksuton ja ainoastaan tarjoiluista tapahtumapäivinä voi muutaman euron joutua pulittamaan. Hypätkää autoon, suunnatkaa Liesjärvelle ja rentoutukaa. Antakaa ympäristön hoitaa loput, niin mekin teimme.
Koveron perinnetilalla on tullu pari kertaa käytyä. Toi korteniemi vois olla hyvä retkikohde anopin kans, niiltä ko ei olis pitkä matka.
VastaaPoistaIhan tosia noi sun jutut. Ei ihme jos kasvaa levottomia aikuisia ko lapsena jo tottuu kauheeseen mennoon ja meininkiin. Ei sen kuulu olla niin.
Missä Koveron perinnetila on? (Laiska ei jaksa Googlata). Kyllä ehdottomasti kannattaa piipahtaa vähän kauempaakin, luonto ei tee kenellekään pahaa :)
VastaaPoista