torstai 8. toukokuuta 2014

Etiäisiä

Klo 15.45 poistuin työpaikaltani oltuani kuusi minuuttia ylitöissä. Ihan vain, koska halusin seurata lasten keskittynyttä työskentelyä. Olo oli kevyt ja hymy suupielessä kävelin kohti autoani.


Parkkipaikalla havaitsin miehen, en katsonut päin. Poltti tupakkaa autonsa vieressä, haistoin. Viereiseen parkkiruutuun ajoi auto. En taaskaan katsonut päin, mutta mielessä on kuva harmaasta Volvosta. En tiedä miksi.


Istuin autooni ja ahdistuin. Tuli tunne, etten uskalla lähteä ajamaan. Pelko onnettomuudesta, jos joku ajaa vaikka kylkeen. Rattijuoppo, kaahari. Jos lapselle on sattunut jotain. Jos voin estää jotain pahaa tapahtumasta.


Ylitin pelkoni, pelottavan tunteen sisimmässä ja ajoin muutaman sadan metrin matkan luontaistuotekauppaan. Unohdin koko tunteen ja keskityin hoitamaan asiani.

Illalla puhelin soi. Se oli etiäinen. Ei auta kuin odottaa, minuutit on pitkiä, tunnit jo ikuisuuksia.

Kuvat on otettu aiemmin illalla. Iloisena ja huolettomana. Elämä voi muuttua sekunnissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti