Isän tavoilleen opettama

Dyykkaaminen. Tuo rakas harrastukseni. Historian alkua en muista, lienen ollut ala-asteella. Isälläni oli tapana ajella pitkin maakuntia ja siinä samalla etsiä aarteita jätepisteistä. Isän tyttönä kuljin paljon mukana ja viehätys ilmaisiin aarteisiin syttyi jo varhain. 

Aluksi keräilin lähinnä "hienoja" lasipulloja (konjakki- tai viinapulloja suomeksi sanottuna), muutamia vuosia sitten liki jokaisella reissulla tarttui Riihimäen tölkkejä mukaan. Nykyään rahalliset aarteet alkaa olla harvammassa, mutta mielikuvitus on reilusti kehittynyt eli aarteita löydän edelleen liki joka reissulla. 

Tuuria meikäläisellä on ollut monesti tällaisissa mitättömissä asioissa. Pohdin juuri jokin aika sitten, että haluaisin tuon isovaarilta saadun vanhan matkalaukun päälle pienemmän, mielellään aivan eri tyylisen salkun. Tadaa! Parin päivän kuluttua tämä isäni arvioimana 70-lukuinen porakonesalkku löytyi hylättynä metallinkeräykseen. Viime viikolla suunnittelin pienen irtopohjavuoan ostoa (kuten olen suunnitellut kai kaksi vuotta), asioin roskiksella ja siellähän se odottelikin. 

Alemmassa kuvassa näkyvä alumiininen purnukka löytyi myös edellisellä reissulla. Näin sen oitis kynäpurkkina, mutta muistilapuille se passasikin paremmin kuin hyvin. Mikä lie ollut edellisessä tarkoituksessaan?

Tänään kierroksella nappasin mukaani polkupyörän vanteen, Blossa-pullon sekä Annas piparipurkin. Nolona myönnän, että olen näitä Blossa-pulloja monesti katsellut blogeissa ja kuvitellut sen olevan muovinen ketsuppipullo (!!!). Tulipahan tämäkin tyhmyys nyt tunnustettua!

Puolensataa kasettia tarttui takin liepeeseen Someron Ecotekolasta. Ilmaiseksi. Kuumaliimaa, kasetteja ja lamppuhullu emäntä. Ans kattoo vaa...

No missäs tämä emännyys sitten dyykkailee. Missä vain! Lähinnä Loimaan-, Forssan- ja Someron-seuduilla. Jos matkan varrella on keräyspiste tai jäteasema (huups, se taitaa kyllä olla kiellettyä...) niin en useinkaan voi vastustaa kiusausta. Roskalavoja harvoin osuu vastaan, tälle syksylle vain muutama hassu ja nekin huonolla annilla varustettuja. 

Uutena aluevaltauksena on myös erään ruokakaupan roskikset. Lajittelu ei ole heidän vahvinta puoltaan tai sitten heidän sydämellinen tarkoitus onkin olla heittämättä käyttökelpoista ruokaa roskiin. Ei meidän taloon ole leipääkään ostettu ties ja koska... Valitettavasti ruoan dyykkaaminen on tehty nykyään aivan liian vaikeaksi. Omalta osaltani dyykkaan ruokaa juuri sen vuoksi, että on järjetöntä kuljettaa ruokaa satoja, jopa tuhansia kilometrejä ja lopulta heittää se roskikseen, vieläpä käyttökelpoisena. Samaan aikaan kotimaassammekin on ihmisiä, joilla ei liiaksi murua ole rinnan alle laittaa. Ei mene tähän nuppiin se asia lainkaan.

Monet kummasteleekin miksi minä, työssäkäyvä, hyvin maailmassa pärjäävä ihminen tongin roskiksia. Noh.. Nuukalla on viimeksi ja "Vileenin sukua" olen. Jos en halvalla osta niin ilmaiseksi sitten? Inhoan kertakäyttökulttuuria ja niin lasi- kuin metallinkeräyksestä on meidän kaappeihin ja uusiokäyttöön päätynyt paaaaljon tavaraa. Myös monia sellaisia tavaroita, jotka on lajiteltu väärin, esimerkkinä mainittakoon viime kesänä metallipisteestä löytynyt kotimainen naisten villakangastakki. Tein selkeästi vähintään tuplaympäristöteon!

Aikoinaan häpesin tai ainakin arastelin tonkimista. Mitä, jos joku näkee? Mitä ne kuvittelee? Pyh. Erikoisena (eikö hulluna?) pitävät jo muutoinkin, kun pikkukylän muottiin en istu, joten enpä näe syytä arkailla. Morjestellaan, kun dyykatessa tavataan!