Voihan mukulat!

Joskus sitä haaveilee pienestä mökistä korvessa, yksin ja omassa rauhassaan. Kukaan ei häiritse eikä hosota mihinkään... Vain täysi hiljaisuus ja omat ajatukset. Tänään oli sellaisia hetkiä useita.

Nämä kaksi kaveria. He olivat vallan herttaisia ja kultaisia, kun toinen toipui leikkauksesta. Eipä ole neidillä enää tiedossakaan millaiset fiilikset oli jokunen viikko aikaa. Vauhtia riittää! Ja kateutta. Ja rajojen testaamista.. Olen kuullut sanottavan, että koirasusi ei kasva koskaan aikuiseksi, herättelen vielä mammutin kanssa toiveita... Ja se Sirun pehmikkeeksi ostettu retrotäkki. Keräilin sen tänään kopin lattialta. Paloja oli noin 438. Suunnilleen?

Koirien viipottaessa me keskityttiin leipomispuuhiin tirriäisen kanssa. Salmiakkikakkua retrokuppiloisesta. Kuulemma. Oli ihana nähdä hymy koko aamun uhmanneen kolmeveen kasvoilla. Ei siinä kiukkuinen voi ollakaan.

Päiväunien jälkeen taas harmitti. Voi kurjuuden kurjuus miten elämä potkii jo pienenä nassikkana..

Äitipäs olikin tekaissut pakastimeen satsin raakasuklaata. Tehosekoittimeen lensi mulpereita, casheweita, gojia, hasselpähkinöitä, manteleita, kookosöljyä ja raakakaakaojauhetta. Taisi hippunen hunajaakin eksyä. Perinteisesti valmistettiin "näppituntumalla", mutta maku oli kyllä oikein hyvä omaan suuhuni.

Ja ensimmäisen lapsen sanojen mukaan suklaajätskin aikana naama olikin jo tämän näköinen. Ei ollut kiukusta tietoakaan ja kehuja jaeltiin välipalan herkullisuudesta. Palat hupeni tassilta ja riemukas huudahdus "lisää!" kuului korviini. Äiti pudistaa päätään ja mitä siitä syntyykään... No uusi kiukku, tottavie!