keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Yksi tavallinen tiistai

Törmäsin Auringonkerääjän blogissa arkipäiväiseen haasteeseen. Tartuin tuumasta toimeen.

 

5:45 esikoinen kiipeää viereen, sanoo ettei nukuta. Kurkkaan kelloa ja totean herätysajan olevan käsillä. 

6:15 noustaan sängystä. Juon ison lasillisen vettä, heitän päällimmäiseksi paksun villapaidan, toivon lastenohjelmien alkavan jo pian, pissatan lapsukaiset ja lysähdän sohvan nurkkaan. Ompelen napin tytön "uuteen" hameeseen, kavennukset sivuille. Lapset toivoo aamupalaksi banaanilettuja. Lettuja paistellessa ehtii neuloa jokusen kerrosta kauluriin. Tyhjätään tiskikone, katsotaan lastenohjelmia, luetaan kaksi kirjaa, istutetaan basilika ruukkuun, pakkaan tavarat, valmistelen eväät...

9:15 lähdetään liukumaan päiväkodille päin. Kotiuduttua koirat hetkeksi juoksemaan pihalle.


10:00 pyydän lasta lähtemään sisälle. Seisoo hän eteisessä tumput suorana ja lohduttomasti itkee, ettei osaa riisua. Väitän muuta. Muutaman minuutin päästä istuu odottamassa lounasta, ilman ulkovaatteita. Silakkapihvit ja perunat katoaa lautaselta ja aikaa jää vielä leikeihinkin. Heitän vaatteet niskaan, suoristan hiukset, laitan kaulaan pikkuveljen ala-asteella tekemän muinaiskorun (jota kaikki kieroutuneet persoonat väittää muuksi kuin torahampaaksi ja koristekiviksi).

10:50 tulee kiire. Lapselle vaatteet päälle ja eväät reppuun. Miten tässä taas näin pääsi käymään...

11:03 autossa matkalla kohti määränpäätä lapsi kyydissä. "Työpäivä".



11:58 astun kauppaan, ostan iltapäivälehden ensimmäisiä kertoja eläissäni. Lasken yhteen yks plus yks, pääsen lopputulokseen. Asia herättää kysymyksiä, ajatuksia, pelkojakin. Ihan vain heidän puolestaan. Sanoisin, ettei ole helppo pala hypätä lapsettoman saappaista sijaisvanhemmaksi. Toivon heille kaikkea hyvää ja paljon voimia valitsemallaan tiellä, mihin se ikinä johtaakaan. Rohkea päätös.

14:18 lähdetään lapsen kanssa ajelemaan kotiin, päiväkodin kautta koukaten. Edeltäneet pari tuntia etsin yllätystä päiväkotiin "hylätylle", tuhlasin lankakaupassa liutaan koivupuikkoja ja tein kirpputorilta hyviä löytöjä.


15:55 muistan yhtäkkiä mentorin saapuvan neljältä. Rätti käteen, leivän murut pois keittiön pöydältä ja tenavat maailmalle. Pari tuntia hujahtaa pian, rupatellessa. Vieraan poistuttua heitän "siistit" vaatteet nurkkaan ja vilusta täristen pukeudun pariin villapaitaan ja kaksiin villasukkiin. Ennen lasten kotiutumista ehdin hetken vääntää niiden iänikuisten pyykkien kanssa..

19:30 pyjamat niskassa, yöpusut ja -halit saaneena lapset siirtyy unien maille. Laitan telkkarin päälle ja istun sohvalle. Siihen samaan paikkaan, jossa istun joka ilta. Tekemässä sitä samaa asiaa kuin lähes jokaisena muunakin iltana viime viikkoina. Myöhemmin ehtoolla tiputan kaulurin puikolta, päätyen samaan päättelemättömien tölkkiin kuin muutkin viikon aikana valmistuneet... Syön ehtopalaa ja luen vielä hetken blogeja.

23:00 totean varpaiden olevan edelleen jäässä. Laitan esikoiselle ylimääräisen villapeiton päälle, itse sujahdan mustana pantterina merinovillakerrastossa ja paksuissa villasukissa täkin ja matkahuovan alle. Uni ja lämpö saa tulla.

6 kommenttia:

  1. Auttaako sua kukaan arjessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä apua saa, jos sitä pyytää. Olen kai omaksunut isältäni "ei tartte auttaa" -periaatteen ;)

      Poista
  2. Hahhah :) kuinka paljon isä osallistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei omasi vaan lasten :D

      Poista
    2. Sen lähemmin en perhesuhteista netissä halua keskustella. Kysehän on minun yksilönä blogista :)

      Poista
  3. Ihan ymmärrettävää :)

    VastaaPoista