torstai 30. lokakuuta 2014

Syksyn tunnelmat Korteniemestä


Pää sitä kaipasi. Korteniemeä. Kaksi kuukautta aiemmin poistuin haikeilla mielin. Uskomatonta, että siitä on jo kaksi kuukautta. Olo on kuin se olisi ollut eilinen. Kesän lämpö palaa muistoihin. 

Ei ollut maisemat samat. Talo oli hiljaa, pihassa vihmoi syyssateet. Kaatuneet riukuaidat kertoi viestiään, että meikäläisellekin on tehtävänsä taas ensi kesänä.  Viimeiselle mäenharjalle noustessa tuli itku. Itkin muutaman minuutin, enempään en pystynyt vaikka halunnut olisin. Luonnolla on vaikutuksensa. Olen varma, että monet masennuslääkereseptit voisi korvata "luontoterapialla". 

Seisoin niemennokassa, tuuli vasten kasvoja. Hengitin, hengitin uudelleen syvempään. Satoi vasten kasvoja, aaltojen ja metsän humina kaikui korvissa. Hetkessä koko maailma, ajatukset ja tunteet katosi. Olin yksin, tuulessa ja sateessa. Paikassa, joka on opettanut niin valtavasti, pistänyt ajattelemaan asioita. Muuttanut maailmaa ja elämääni.

Asioilla on tapana järjestyä, ajattelen. Olen varmasti äidiltäni perinyt palan optimistista asennetta. Sitä ei kukaan vielä tiedä miten pitkä ja tuiskuisa talvi on edessä, mutta ensi keväänä taatusti aurinko paistaa taas pilvien takaa.

Hämärässä, pimeän rajamailla lähdin takaisin autolle. Ruispellolta pelästyi kolme peuraa, kaikki eri suuntaan lähtien. Ehkä ne vielä pimeydessä kohtaavat, ehkä etsivät uudet tiet. Luonnolla on tapana hoitaa asiat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti