lauantai 4. lokakuuta 2014

Kaupunkipaniikki


Koulutuspäivää vietetty Turussa. Vapautumisen jälkeen auto kulki kaupungin syrjäseuduilla, ei edes keskustassa. Katselin kerrostaloja, omakotitaloja vierivieren. Autot kulkee ohi yötä päivää, vilinää ja hulinaa. Koin suurta ahdistusta, kysyin vieressä istuvalta miten ihmeessä ne ihmiset pystyy hengittämään. Henkisesti siis. Tukehtuisin sellaiseen elämään.

Tie vei Po.Pin liikkeeseen, villavaatteita metsästämään. Paniikki iski heti, kun tajusin päätyväni keskelle kauppakeskuksen teemapäiviä. Kipinkapin liikkeeseen todeten, että paljon villoja oli alennuksessa. Valitsemaan omia, sopivia kokoja. Naapurissa oli vielä tänään outlet-myymälä samalta merkiltä. Sinne seuraavaksi. 

Siellä meno olikin hurjempaa. Ilmapiiri kireä, tavaroita vietiin kutakuinkin kädestä. Jonkun kyynärpää oli aina kyljessä. Kaupunkilaislapset oli puettu trendikkäästi farkkuihin, istuivat markkinoiden kalleimmissa rattaissa. Juuri niissä, joilla ei täällä syrjäseuduilla tekisi katinkittiä. Vanhemmat oli huoliteltuja ja ilmeettömiä. Ahdisti. Ahdisti kaikki se kylmyys. 

Tuhlasin rapiassa puolessa tunnissa parisataa pienten ihmisten tulevaisuuteen. Taakka keveni, pariksi talveksi villat hankittuna. Kuljin ihmispaljoudessa kuin labyrintissä, etsien tietä ulos. Istuin autoon huokaisten. Halusin äkkiä pois. Pois kaupungista. Pois ihmisten luota. Pois heidän luota, joiden kanssa koen eläväni aivan eri planeetalla.

2 kommenttia:

  1. Yhä useammin koen samoja fiiliksiä, aivan kuin eläisi eri planeetalla kuin muut, tuntuu, että tietää asioista "liikaa" ja muut kulkee laput silmillä. Mutta en tuomitse, tietenkään, joskus vaan on vaikea keskustella asioista kun näkee asiat täysin eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Ihan samoja tuntemuksia monesti itsellä.

      Poista