En tiedä uskallanko, ehkä en, ehkä joo. Omalla reseptillä, sattumanvaraisena onnistumisena, kauden tuoreimmista. Tässä se tulee;
Pappadiipan sadonkorjuupiirakka
(maidoton, gluteeniton)
2 dl keitettyä kvinoaa
2 rkl oliiviöljyä
1 muna
1 tl ruususuolaa
1 dl hirssijauhoa
0,5 dl tattarijauhoa
0,5 dl riisijauhoa
1 tl leivinjauhetta
Keitä kvinoa ylikypsäksi. Lisää kvinoan joukkoon öljy, muna ja suola.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada kvinoaseoksen joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi ja painele piirakkavuoan pohjalla. Kastele kätesi kylmällä vedellä taikinan tarttumisen estämiseksi.
Paista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.
Valmista odotellessa täyte.
1-2 dl kantarelleja (pilkottuna)
1 kesäsipuli varsineen
kämmenellinen tuoretta persiljaa
1,5 dl karkeaksi raastettua kesäkurpitsaa
1 tl ruususuolaa
ripaus mustapippuria
Paloittele täytteen aineet, raasta kesäkurpitsa. Sekoita keskenään ja kaada esipaistetun pohjan päälle.
1,5 dl kaurajuomaa (tarvittaessa gluteeniton)
3 munaa
Sekoita kaurajuoma ja munat keskenään. Kaada kasvistäytteen päälle vuokaan.
Paista vielä 175 asteen lämmössä 25-30 minuuttia.
Tarjoillaan kylmänä, mielellään seuraavana päivänä.
Maukkaita syyshetkiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti