tiistai 23. elokuuta 2016

(Hölyn)pölyä!

 

Muistan pari vuotta sitten kauhistelleeni erään kauppaketjun siivoustutkimuksen tuloksia. Tuolloin imurointikerrat kuukaudessa pystyi kepeästi laskemaan yhden käden sormissa, toisinaan homman sai mahdutettua ehkä pariin kertaan. Tosin silloin kodissani oli kodinhoitohuone, johon kuraiset kengät riisuttiin ja pyykkikone odotti heti ovesta astuessa. Nykyään kurakamppeet kiikutetaan toisen kerroksen perimmäiseen nurkkaan puhdistumaan. 

Se oli aikaa, jolloin kodissani oli verhot jokaisessa huoneessa, mattoja lattialla, turhaa tekstiiliä nykyiseen mittakaavaani nähden järkyttävän paljon. Tuolloin kuivasin pyykit takkahuoneessa ja imuroin kerran vuodessa parin sentin kerroksen harmaata haituvaa takan päältä. Imuroinnin tarpeen arvioin nurkissa vilisevistä villakoirista ja jalanpohjiin tarttuvasta hiekasta. Hetkestä, jolloin ymmärsin imuroinnin tarpeen olevan akuutti, saattoi kulua vielä muutama päivä asiaa kypsytellen..

Mietitäänpäs. Koska olet viimeksi tampannut petauspatjasi? Koska olet viimeksi pessyt mattosi? Koska olet viimeksi tampannut sänkysi patjat? Koska olet viimeksi puistellut ikkunaverhot? Koska olet viimeksi imuroinut lampunvarjostimet? Entä sen korkeimman kirjahyllyn päällisen tai pyykkikoneen taustan? Koska pyyhit maustehyllysi? Entä vaatehuoneesi hyllyt? Koska viimeksi veit sohvatyynyt pihalle ja imuroit sohvan?

Omasta puolestani, nykyisessä elämässä. Imuroin 2-3 kertaa viikossa, en käytä mattoja, verhoja vain akustisesti välttämättömät. Puistelen verhot ennen jokaista imurointikertaa. Tamppaan petauspatjat lakanoiden vaihdon yhteydessä, imuroin patjat samalla. Sohvan imuroin kerran viikossa, samoin kirjahyllyt kauttaaltaan, lamppujen pääliset, lattialistoja unohtamatta. Muut tasopölyt avohyllyistä ja tasoilta poistan jokaisella imurointikerralla. Viikoittain puistelen irtotekstiilit sohvatyynyistä päiväpeittoon. Pyykkihuolto hoituu kokonaisuudessaan pesuhuoneessa.

Joku voisi kuvitella siivoushulluksi, mutta päinvastoin. Terveydentilan muovaamasta pakkoratkaisusta voi paremminkin puhua. Moni varmasti jo ajattelee miksi ihmeessä jupisen tällaisesta asiasta. Puhun terveydestä, hyvästä sisäilmasta ja pölyn vaikutuksesta mokomaan. Eilisen aamun viimeisen puolituntisen ennen töihin rientämistä kulutin ystäväni imurin kanssa, kylmähiki otsalta ulos puskien, henkeä puuskuttaen. 

Ei ole kyse leikistä. Katso alimmaista kuvaa ja mieti. Yllä mainituilla kuukausia kestäneillä siivoustottumuksillani, materiattomassa kodissani yhdellä imuroinnilla säiliöön kerääntyy alimman kuvan osoittama määrä pölyä. Painotan teemoja materiaton, vähätekstiilinen ja maksimissaan kolmen päivän imurointiväli. Jokaisella kerralla olen yhtä hämmentynyt asiasta. Mieti ja tartu imuriin, hyvinvoinnin tähden.

3 kommenttia: