Kuin kello olisi seisahtunut kesäkuuhun. Hyvässä ja pahassa. Pahin pelkoni ei käynyt toteen, erityisiä on olemassa edelleen. Niin aikuisissa kuin lapsissakin. Sosiaalialan suurin rikkaus.
Illalla sen ymmärsin. Miten ihminen voi olla onnellinen pienistä asioista. Liikuttua siitä hetkestä, jolloin pyykkejä ripustaessa katselee takan edessä rauhassa lueskelevia lapsukaisiaan, riemuita koirien myllätessä lumihangessa samalla kun itse tekee lumityöt, nauttia klapien asettelemisesta puukantimeen juuri oikeaan järjestykseen tai iltajumpan valmistuttua kepeästi napeissa särisevästä musiikista, rupatella joutavia puhelimessa ystävän kanssa pitkä tovi ilta-askareiden lomassa, syödä ananasta ilman tunnontuskia hiilijalanjäljestä, todeta kananmunan olevan juuri täydellisessä kypsyysasteessa, valmistaessa salaattiateriaa seuraavan päivän evääksi tietäen miten paljon sen syömisestä nautintoa saakaan.
Onnellisuus on kiinni niin vähästä. Pienistä päämääristä, juhlahetkistä ja arjen iloista. Pitäisi keskittyä siihen mitä on, ei siihen mitä puuttuu.
Kaunis teksti <3
VastaaPoistaKiitos kaunis :)
PoistaKyllä! Se tuntuu hyvälle, että onnen voi löytää pienistä asioita. Ehkä se on eniten sitä läsnäolon taitoa. Sen opittuani olen ollut keskimäärin onnellisempi, kuin ennen. Hyvänmielen voi saada vaikka vanhan talon ränneistä tai lähikaupan vanhuksesta, joka on pukeutunut tyylikkäästi.
VastaaPoistaYhdyn täysin viimeiseen lauseeseen! Kaikkea ei tarvitse omistaa, kaikkea ei voi saavuttaa. Olisi hirveää olla täydellinen ihminen ilman virheitä. Osaan itse nauraa vioilleni, kehtaan myöntää olevani kaikkea muuta kuin täydellinen. Jos riittää itselleen, riittää myös muille. Juuri niille ihmisille, jotka oikeasti haluaa välittää ja olla läsnä elämässä.
Poista