Iholla

Kiintymysvanhempana, entisenä perhepetiläisenä ja kantoliinailijana ei ole vaikea kuvitella missä lapseni on elänyt ensimmäiset vuotensa. Iholla, lähellä äitiään. Kosketuksella, sylillä ja hellyydellä on valtava merkitys lapsen kehitykseen. Olen kuullut keskusteluja siitä kenen vauva oppii ensimmäisenä kannattelemaan iltavellipullonsa tai kenen nyytti viihtyy kauiten lattialla yksin. Miksi pienen ihmisen pitäisi olla yksin ja itsenäinen?

Muutaman vuoden iässä lapsi alkaa itsenäistyä. Sylin tarve vähenee, mutta ei poistu. Vuosi sitten pidin päivittäin sylissäni pitkiä aikoja ylivilkasta "isoa" lasta, jolta puuttui tärkeä kiintymyssuhde elämästään. Halattiin, siliteltiin ja höpsöteltiin. Pian lapsi oppi keneltä saa läheisyyttä ja rauhoittui edes pieneksi hetkeksi päivässään. Kouluikäisellä, teinilläkin pitäisi olla paikka turvallisessa kainalossa. 

Vanhempi mies viime kesänä missäs muualla kuin Korteniemessä sanoi, että ihminen on luotu nukkumaan toisen ihmisen iholla. Olen asiaa ajatellut monesti ja todennut vanhuksessa viisauden asuvan. Itsenäisyydestäkin nauttiva ihminen kaipaa toista ihmistä, läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Kaipaa toisinaan hetkeä, jolloin joku ottaisi kainaloon, silittäisi ja olisi lähellä. Kaipaa yötä, jolloin voisi nukkua lähekkäin, jättää kiskaisematta ne päälimmäiset villasukat jalkaan vällyjen väliin vetäytyessä. Olla ihminen ihmiselle, lämmöllä ja aidolla välittämisellä.

Eilen kyläilin. Itsenäisiä, kunnioitettavia, arvokkaita, päämäärätietoisia, "yksinäisiä" ihmisiä. Ihailun arvoisia, pitäisi pulloon laittaa ja korkki perästä kiinni. Kaffekupposen äärellä radiosta soi ajatuksia herättävä kipale. Ehkä vielä joskus viikkojen, kuukausien kenties vuosien kuluttua itsekin Lupaan olla.