maanantai 26. tammikuuta 2015

Murha mielessä


Huomaan joka tammikuu työssäni aallon iskevän ja kaatavan ihmisiä petiin. Arvotaan oliko nyt virhe jättää influenssapiikki ottamatta tai pitäisikö ehkä ensi vuonna tankatakin vitamiineja enemmän, onko nyt tarpeeksi kiinnitetty huomiota käsihygieniaan tai kuka mokoma sen taudin onkaan tartuttanut. Höpönpöppöä.

Tiedostan sairastaneeni kerran elämässäni influenssan. Tauti tuntui luissa ja ytimissä eikä meinannut otteestaan hellittää. Tämänkään kokemuksen jälkeen en ole piikkiä valmis ottamaan vaikka kuinka ilmaiseksi tyrkytettäisiin.

Myönnän nauttivani orastavasta kurkkukivusta tai vuotavasta nenästä. Saan toteuttaa itseäni, uhmata jokaista telkkarissa pyörivää apteekkimainosta ja shoppailla lääkkeeni lähimarketista. Avainsanana omalla kohdalla taudin karkoituksessa on saada kehossa kuonat liikkeelle, pöpöt pihalle.

Vitamiineista ainoastaan D-vitamiinia syön reilulla yliannostuksella ympäri vuoden, mutta taudin kolkutellessa ovelle napsin myös reilulla yliannostuksella C-vitamiinia purkista. Vitamiinien tehosta ja annostuksista varmasti jokaisella on omat mielipiteensä, itse en ole lainkaan varma edes omasta kannastani.. Vitamiinit ostan aina luontaistuotteesta.

Hikiliikunta pistää kehon kuonat liikkeelle tehokkaasti. Hien pitää virrata ja sykkeiden olla korkealla, matkalla tai tyylillä ei ole merkitystä. Mikäli flunssa on päässyt jo yleistilaa heikentämään ei ole enää syytä vetää lenkkareita jalkaan vaan tyytyä hoitamaan pöpöä muilla konstein.

Ravinto on kaiken a ja o. Maitotuotteita on syytä välttää, niillä kun on tapana muokata otollisia kasvualustoja pöpöille. Inkivääri, selleri ja valkosipuli on monelle tuttuja aineksia tautien hoidossa. Itse mielelläni pilkon reilusti inkivääriä mukiin ja päälle kaadan kiehuvaa vettä. Valkosipulia voi pilkkoa samaan mukilliseen, mutta itse mielummin herkuttelen kynnet ruoan kera. Sellerin maku ei itseäni miellytä, mutta katoaa siedettäväksi smoothien joukkoon.

Näillä konstein flunssaa en ole sairastanut vuosikausiin. Liekö tuuria, liekö joku näistä tekijöistä ratkaiseva. Yrittää kannattaa ainakin.

8 kommenttia:

  1. Mä olen myös välttänyt flunssat jo pitkään, kun napsii valkosipulit, inkiväärit yms. heti nassuun, jos vähänkään olo tuntuu kipeeltä. Vaan nyt on toisin.. Pari päivää pää ollu ihan mössöä ja olo on kun kovassa kuumeessa, mittari kuitenkin näyttää normaalia lämpöä. (?) sitkeesti koitan vielä viedä voittoon tämänki "taiston", ettei mikään kunnon pöpö pääsis jylläämään! Kynnys tarttua edes päänsärkylääkkeeseen on aika suuri..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sen taiston vaan voita, kun sitkeästi suomalaisen naisen tarmolla vastaan taistelee ;)

      Poista
  2. Asiasta kukkaruukkuun! Vähän päälle vuoden ikäisellä näyttää pissa viljely tulehdusta... onko tässä vaihtoehtoja antibiooteille? Pyynnöstäni otettiin vielä yksi viljely, jonka tulokset saan huomenna. Mitä jos edelleen bakteerit kasvaa? HELP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkääkö kylpeä? VTI nyt ei suinkaan ole leikin asia, mutta kipaiseppas ruokakaupasta (vitamiinihyllystä) tai apteekista iso pullo Molkosania. Vannan pohjalle hyvinkin lämpöistä vettä sen verran, että nyt luttailemaan pystyy ja lapsen saa viihtymään, joukkoon reilulla kädellä loraus Molkosania. Kylvetellä olis hyvä useamman kertaa päivässä. Ei haittaa vaikka eksyy suuhunkin vettä ;) Mut tarkkana sitten yleistilan suhteen ja ainakin kuuri valmiiksi kaappiin viikonloppua vastaan!

      Poista
  3. Hmm, mielenkiintoista! Mihin tää Molkosan kylpy perustuu? Täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyh, en mä moisia tiedä. Viisaammat neuvoneet matkojen varrella... ;)

      Poista
  4. Sopiikohan muuten inkivääri imettävälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs ole ajatellut, mutta ihan ongelmitta ainakin itse aikoinaan käyttänyt imetysaikana :)

      Poista