Rakkaudesta lapsiin, halusta terveyteen, ilosta liikuntaan, elämän ekologisuudesta, intohimosta kirpputoreihin, vanhoihin esineisiin, autiotaloihin, metsien hiljaisuuteen. Toisinajatteleva, bio- ja sijaisäiti kirjoittaa elämänsä pienistä ja tärkeistä asioista.
lauantai 1. maaliskuuta 2014
Uutta ja ihmeellistä
Lienee jokaisella ihmisellä hommia, jotka viikosta, kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen roikkuu tekemättöminä. Leikkiruokien valmistus on itsellä kuulunut näihin hommiin. Eilisen lapsi toipui kotona flunssasta ja päivä pyhitettiin uusille leikeille. Tarjolla oli spagettia, ketsuppia ja valkoisia papuja. Vielä kun saisi muutakin aikaiseksi kuin virkata ketjusilmukoita, mutta näilläkin aineksilla saatiin jo mieleiset leikit aikaiseksi.
Kevättä alkaa olla ilmoilla jo liiaksikin. Kovasti edelleen pelkään takatalvea. Isomummin kanssa ihailtiin kevään ensimmäisiä narsissien alkuja samalla, kun isovaari viihdytti lasta. Ihana kevät!
Kevät saa tunnetusti myös eläimet päästään pyörälle. Kuvittelin, ettei leikkautetuille koirille ole niinkään vaikutusta, mutta kyllä näillä selkeästi on kevättä ja rakkautta rinnassa. Kovasti leikityttää ja toisen niskavilloissa on roikuttava jatkuvasti. Siru on talvivilloistaan heittänyt jo suurimman osan, neitokainen hoitaa yleensä homman juuri niiden kovimpien helmikuun pakkasten aikoihin. Toista oli tänä vuonna, mutta koira se toimi vanhalla kaavallaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti